...välineitä mielenterveyden edistämiseen ja mielenterveystaitojen opettamiseen. Hyvän mielen oppilaitos -koulutus lukion henkilöstölle صفحة Hyvän mielen lukio -koulutus lukion henkilöstölle perehdyttää opetussuunnitelman mielenterveyssisältöihin ja antaa välineitä mielenterveyden edistämiseen ja mielenterveystaitojen opettamiseen....
Mielenterveys on Suomen suurin kansanterveyshaaste. Suuri osa nuorista kertoo psyykkisestä pahoinvoinnista. Mielenterveyssyistä johtuvat sairauspoissaolot ovat jatkaneet kasvuaan, ja mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden osuus kaikista työkyvyttömyyseläkkeistä on noussut. Mielenterveyden haasteilla on merkittäviä talousvaikutuksia....
...mielenterveyden puolesta muun muassa ottamalla mielenterveys huomioon kaikessa päätöksenteossa ja arvioimalla mielenterveysvaikutuksia kaikilla päätöksenteon tasoilla. Tavoitteena on myös kehittää mielenterveyspalveluita ja niiden laatua sekä niiden asiakkaiden ja mielenterveysomaisten asemaa. Samalla...
...ihmiset näkemään mielenterveyden positiivisessa valossa. Jokaisella on mielenterveys.” “Idea näistä julisteista syntyi, kun mietimme kuinka merkittävä niinkin perustava kysymys kuin ”How are you” on. Sitä pitäisi muistaa kysyä niin muilta...
...villasukka, tartu uuteen soittimeen tai opettele lukemaan nuotteja. Tule mukaan mielenterveyden koulutuksiin 5. Anna toisille Jo ystävällinen tervehdys, hymy ja kiitokset tuottavat hyvää mieltä. Jos on aikaa ja mahdollisuuksia, vapaaehtoistyö...
...mielenterveyden asiantuntijana ja edistäjänä. Työn keskiössä ovat koulutukset, työkalut ja materiaalit sekä verkostotyö ja vaikuttaminen. Työn osa-alueita ovat työelämä, aikuisten mielenterveyden vahvistaminen, koulutukset ammattilaisille ja maallikoille sekä mielenterveyden edistäminen kuntatasolla....
...Suomen Mielenterveysseura muotoon MIELI Suomen Mielenterveys ry. Nimi on järjestön viides. MIELI ry:n perustehtävä on mielenterveyden edistäminen ja mielenterveyden ongelmien ehkäisy. Toiminnan lähtökohta on voimavarakeskeisyys sekä mielenterveyttä suojaavien tekijöiden vahvistaminen...
...palvelutuotannon alustayhtiön Sociala Oy:n toiminnalle. Kehittämistyön tuloksina julkaistiin raportteja mielenterveyden häiriöiden ehkäisyn talousvaikutuksista, ylivelkaantumisen mielenterveysvaikutuksista ja ympäristöahdistuksesta. Yhdistyksen maksullinen koulutus kerättiin MIELI-koulutus -nimen alle. Maksulliset koulutukset olivat pääasiassa tilauskoulutuksia, ja pitivät sisällään...
...viestinnällisenä organisaationa, jossa jokainen viestii mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. Viestintää suuntaa liittohallituksessa hyväksytty viestintästrategia 2017–2020, jonka päivitystarpeita arvioidaan vuosittain. Kesäkuussa 2019 järjestön nimi vaihdettiin Suomen Mielenterveysseura ry:stä MIELI Suomen...
...of the picture) mielenterveyden_kasi_arabia (pdf, 98 كيلوبايت) Poster in Chinese KIINA_Hand of mental health_2024 (pdf, 4 ميغابايت) Poster in Croatian CROATIAN_Hand of mental health (pdf, 10 ميغابايت) Poster in Dutch...