Siirry sisältöön

Valmentaja Tomi Pasi: ”Puhuminen auttaa, jos mielessä on muuta kuin treenit”

Kouvolalainen salibandyvalmentaja Tomi Pasi, 45, on nuorille arjen turvallinen aikuinen. Treenien lomassa nuoret kertovat Pasille niin mieltä painavista kuin mukavista jutuista. Valmentaja johtaa aina omalla esimerkillään, ja toimii samalla miehen mallina nuorille pojille.
Hymyilevä, kaljupäinen parrakas mies zen-henkisen kivivalokuvan vieressä.

”Olen valmentanut pääosin juniori-ikäisiä poikia salibandyn parissa kuusi vuotta Kouvolan Susissa, kolmen valmentajakollegan kanssa. Päädyin valmentajaksi pitkälti omien poikien harrastamisen kautta, mutta itsellänikin on salibandytaustaa.

Valmentajana haluan olla mukana joukkuetoiminnassa, kannustaa ja ohjata nuoria harrastamisessaan kohti heidän haaveitaan.”

Lupa epäonnistua luo rentoa ilmapiiriä


”Monelle treenit ja muut joukkueen tapahtumat tuovat päivään ja viikkoon rutiinin, jotka ovat nuorelle tärkeitä.

Näen, miten jokainen on omanlaisensa valmennettava. Se, mikä sopii toiselle, ei ole välttämättä parasta toiselle. Tämä on myös rikkaus. Lähtökohta, että nuori yrittää rohkeasti parhaansa ja että hänellä on lupa epäonnistua, luo harjoituksissa rentoa ilmapiiriä.

Monet haasteet liittyvät olosuhteisiin. Sopivien liikuntasalien puute ja heikot treeniajat kuormittavat. Välillä tuntuu, että vuorokaudesta meinaa loppua tunnit kesken. 

Tärkein palkkio on ilo siitä, että valmennettavat kehittyvät ja edistyvät taidoissaan. Menestys on mukava kirsikka kakun päälle.

Useimmat ihmiset näkevät vain murto-osan pelaamisen kokonaisuudesta, ja silloinkin keskeisintä saattaa olla joukkueen voitto tai oman nuoren tehopisteet.

Itse saan eniten hyvää mieltä, kun pitkän ahertamisen jälkeen näen onnistumisia. Tärkein palkkio on ilo siitä, että valmennettavat kehittyvät ja edistyvät taidoissaan. Jos menestystä tulee, se on sitten mukava kirsikka kakun päälle.” 

Parhaiten tukee näkemällä ja kohtaamalla nuoren

”Usein harjoituksissa huomaa, jos nuori on poissaoleva ja miettii muita juttuja. Treenaaminen on sivuseikka, jos mielessä on aivan muuta. Silloin puhuminen auttaa. Monesti nuoret kertovat mieltään painavista – tai toisaalta myös mukavista jutuista, jotka ovat keskeisimpiä sillä hetkellä.  

Nuorelle on tärkeää, että hän saa olla oma itsensä. Valmentaja tukee parhaiten nuorta näkemällä ja kohtaamalla tämän. Kuulumisten kysyminen treenien ohessa takaa sen, että nuori saa kertoa omia näkemyksiään ja mielipiteitään, ja hänelle tulee olo, että nyt juuri hänet huomioidaan.

Kun kysyy kuulumisia, nuorelle tulee olo, että juuri hänet huomioidaan. Tuntuu todella hyvältä, jos nuori pystyy luottamaan valmentajaansa.

Tuntuu todella hyvältä, jos nuori pystyy luottamaan valmentajaansa. Jokainen tarvitsee ainakin yhden ihmisen, jolle voi kertoa kaikista asioista. Jos pystyy olemaan tällainen henkilö, on tehnyt monia asioita oikein.”

Poikien valmentaja toimii väistämättä miehen mallina

”Täytyy välittää siitä, mitä tekee. Peliharrastuksen parissa tulee yhdessä vietettyä paljon aikaa. Perheeni on antanut siihen mahdollisuuden ja tukee minua siinä.  Oman hyvinvoinnin perustaani rakentavat valmentamisen lisäksi perheen kanssa vietetty yhteinen aika, omat harrastukset ja työ luokanopettajana. Valmentaminen on yksi osa kokonaisuutta. 

Pelaamisessa sitoudumme samoihin asioihin ja yhteisiin sääntöihin. Harrastaminen on myös vapaaehtoista. Nämä seikat takaavat sen, että valmentajan merkitys poikkeuksellinen ja erityinen.  Valmentaja ei tietenkään korvaa vanhempia, mutta toivottavasti tekee oman osansa nuoren myönteisessä kehityksessä lapsesta nuoreksi ja edelleen nuoreksi aikuiseksi.

Valmentaja johtaa aina omalla esimerkillään. Erityisesti nuorten poikien valmentaja toimii väistämättä miehen mallina. Kun korostan hyviä tapoja ja fiksua käytöstä, toivon aina, että jotkin asiat näistä jäisivät nuorille mieliin.”

Kuka? Tomi Pasi

Ikä: 45

Ammatti: Luokanopettaja

Asuinpaikka: Kouvola

Perhe: Vaimo ja 15-, 13- ja 9-vuotiaat pojat

Harrastukset: Valmentamisen lisäksi lenkkeily, sähly, padel ja äänikirjojen kuuntelu

Kuva: Tomi Pasin kotialbumi

Sivua muokattu 15.9.2023


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: