Siirry sisältöön

Pienen lapsen tukena huolen hetkellä

Aikuiset usein toivovat, että lapsen elämä olisi vielä pelkkää huoletonta arkea, leikkiä ja iloa. Pienenkin mieltä voi kuitenkin painaa huoli, murhe tai suru. Huolen hetkellä aikuisen on hyvä pysähtyä, kuunnella lasta ja purkaa rauhallisesti tilannetta. Jos pystyy tuomaan keskusteluun jotain konkretiaa, se usein auttaa, asiantuntijapsykologi Elina Komulainen sanoo.

Valmentaja Konsta Kuusinen nojaa jääkiekkomailaan

Valmentaminen on kahdensuuntaista luottamusta

"Hyvä valmentaja on välittävä, läsnäoleva ja kuunteleva. Jos valmennuksessa näkyy valmentajan oma vahva arvopohja, ollaan pitkällä”, sanoo Konsta Kuusinen, Grankulla IFK:n jääkiekon taitovalmentaja.

Riittävän hyvä vanhemmuus riittää

Moni vanhempi tunnistaa riittämättömyyden tunteen omassa vanhemmuudessaan. Oma lapsi on vanhemmalleen rakas ja tärkeä, mutta silti arki voi olla kuormittavaa ja oma jaksaminen koetuksella.

Kaksi ihmistä riippumatossa ilta-auringossa järven rannalla

Mieliystävällinen loma

Millainen on hyvä loma? Sellainen tietysti, joka auttaa palautumaan työelämän vaatimuksista ja lataa akkuja. Löhöloma, aktiiviloma, mökkiloma, kaupunkiloma – tai kaikkia näitä sopivassa suhteessa. Mutta millainen on mieliystävällinen loma, joka lisää mielen hyvinvointia ja vahvistaa mielenterveyttä?