Kun Mika Aaltola, 53, oli lapsi, isä otti hänet mukaan töihin, ja Jyväskylän yliopiston kiehtovat tarvikevarastot harppeineen tulivat tutuiksi. Tuoreena isänä Aaltola haluaa olla mahdollisimman paljon läsnä.
Vertaistukiryhmä toi puolisonsa menettäneiden Reijon ja Marin elämään ihmisiä, jotka ymmärsivät paljon puolesta sanasta. Kaipuun jakaminen helpotti tuskaa, mutta ryhmä toi avun myös arjen kysymyksiin, kuten ruohonleikkurin käynnistämiseen.
Jokainen kohtaaminen koulussa voi tukea mallikkaasti oppilaan mielen hyvinvointia. Omista kokemuksistaan kertoo Pakilan ala-asteen opettaja Teemu Einola.
Kuvataiteilija Toni Hautamäki kokee, että on lottovoitto saada tehdä taidetta, vaikka ammatin varjopuolet, toimeentulon epävarmuus, apuraharumba ja byrokratia kuormittavat arkea.
Jo lapsena itsetuhoisuudesta kärsinyt Pasi Ojala pääsi uuteen alkuun psykoterapian avulla. Vaikeista asioista puhuminen on lähentänyt suhteita myös perheeseen ja ystäviin.
Yksinäisyys, koulukiusaaminen, somen valheellisuus, lähisuhdeväkivalta ja yhdenvertaisuus. Kaikki ovat raskaita ja tärkeitä aiheita, jotka koskettavat Haloo Helsinki! -yhtyeen jäseniä Mielinauha-kampanjassa.
Marianne Miettinen syntyi jalkapalloperheeseen ja oppi pelaamaan jalkapalloa samaan aikaan kuin kävelemään. Hän elää ja hengittää futista suurella tunteella, eikä se aina ole ollut valmentajana vahvuus.
Syyrialainen Youssef Asad Alkhatib, 21, saavutti Suomessa unelmansa neljässä vuodessa. Halu teatterin lavalle oli niin suuri, että portit aukesivat Kansallisteatteriin, televisiosarjan pääosaan ja lopulta myös Teatterikorkeakouluun.
Sukevan vankilassa Savossa järjestetyssä Mielenterveyden ensiapu 2 -koulutuksessa osallistujat oppivat nimeämään mielentiloja sekä ottamaan puheeksi mielenterveyden häiriöitä ja itsemurha-ajatuksia.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.