Teemme laajaa yhteistyötä mielenterveyden alan asiantuntijajärjestöjen, sosiaali- ja terveyskentän, valtion ja kuntien sekä muiden tahojen kanssa. Olemme eri tahojen kumppani valtakunnallisissa ja kansainvälisissä mielenterveyskysymyksissä, vaikutamme aktiivisesti lainsäädäntöön sekä teemme aloitteita...
...miljardia euroa. Mielenterveyden häiriöt maksavat Suomelle vuosittain vähintään 11 miljardia euroa. Viime vuosina erityisen huolestuttavaa on ollut nuorissa ikäryhmissä tapahtunut muutos. Vain noin kolmasosa peruskoululaisista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Liikkuminen...
MIELI ry tukee pyrkimyksiä vahvistaa Euroopan neuvoston Biolääketiedettä ja ihmisoikeuksia koskevaa yleissopimusta (Oviedon sopimusta) lisäpöytäkirjalla, jolla suojattaisiin mielenterveyden häiriöistä kärsivien henkilöiden ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa tahdonvastaisen hoidon tai sijoittamisen yhteydessä. Lisäpöytäkirjan...
...kehitetty arviointityökaluksi siihen, miten mielenterveys työpaikoilla huomioidaan. Se rohkaisee kiinnittämään huomiota mielenterveyttä suojaaviin ja kuormittaviin tekijöihin. Merkki on myös tunnustus siitä, että työpaikka sitoutuu mielenterveyden suunnitelmalliseen vahvistamiseen. Teemaviikoilla keskitytään arjen...
...yksinolon varalle. Mielenterveyden ensiapu 1 -koulutukset tarjoavat lisää tietoa niin oman kuin läheisten mielenterveyden vahvistamisesta, esimerkiksi tunne- ja vuorovaikutustaidoista ja vaikeista elämäntilanteista selviytymisestä. MIELI ry on tuottanut sisällön Alkon Yksinäisyys-teemavuoden...
Hyvän mielen oppilaitos -mielenterveystaitoja oppivelvollisille ammatilliseen oppilaitokseen -koulutus perehdyttää nuorten mielenterveyden edistämiseen oppilaitoksessa. Nuorten mielenterveyttä tuetaan ja mielenterveystaitoja opitaan arkisissa kohtaamisissa oppilaitoksen päivittäisessä toiminnassa. Koulutus painottaa mielenterveyttä voimavarana ja vahvistaa...
MIELI ry:n Ikääntynyt mieli 2050 -visio sisältää tavoitteet yli 65-vuotiaiden mielenterveyden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Yhdeksi vision kärkiteemoista nousi ikäsyrjivien asenteiden purkaminen. ”Pelkkä ikä ei kerro paljoakaan yksilön ominaisuuksista tai rooleista,...
...vapaaehtoistyö, jonka vaikuttavuus yhteiskunnallisesti on merkittävä hyvinvoinnin ja terveyden edistäjänä. Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen on kansalaistaito ja meillä kaikilla lasten ja nuorten arjessa läsnä olevilla aikuisilla on siinä merkittävä...
...arviointiin luetaan mukaan harrastavien nuorten hyvinvointi ja harrastamisen hyvinvointivaikutukset. MIELI ry esittää, että lakia säädettäessä lasten ja nuorten harrastustoimintaan luodaan selkeät laatukriteerit, joihin kuuluu myös mielenterveyden edistäminen. Toiminnan ajankohtaisuuden määrittely...
...tehdä kertarysäyksellä. Vaikka hanke onkin painottunut enemmän hallintoon, se on inspiroinut kuntia myös käytännönläheisiin ratkaisuihin mielenterveyden edistämiseksi. Hyvän mielen aamukahvit Suomussalmella Suomussalmella aloitettiin keväällä 2022 Hyvän mielen aamukahvit, jossa kuntalaiset...
Cookie Settings
This site uses cookies. Some cookies are necessary, some improve functionality of the page and others are used for analytics and marketing purposes. Read more on Cookie Policy -page.
Cookie Settings
This site uses cookies. Some cookies are necessary and others are used for analytics or marketing purposes. Choose here which cookies you allow.
These cookies are necessary for the technical functionality of the site.
Analytics cookies collect anonymised usage information, which is used to develop the site and its contents.
Marketing cookies can be used for example to target marketing.