Äiti kaivossa

Äitiysmasennus voi varjostaa tuoreen äidin elämää, mutta siitä pääsee yli.

Ystävä kirjoittaa Facebook-päivityksessä saaneensa selityksen kiukunpuuskille ja mielialan vaihteluille: synnytyksen jälkeinen masennus. Omat kokemukset kymmenen vuoden takaa palaavat heti mieleen. Tunsin samoin kuin ystäväni: vauva oli ihana, mutta minä en. Ei ollut oikein, että viaton vauva oli saanut niin kauhean äidin. Olisi ollut parempi, jos olisin kuollut pois. Tuhoaisin vain lasteni elämän, kun olin niin arvoton, kamala ja paha.

Päädyin hoitoon psykiatriselle osastolle. Se aiheutti syyllisyydentunnot: makasin valveilla märehtimässä, että Jumala tappaisikin vauvan rangaistukseksi minulle. Olin huono äiti, kun olin sairaalassa. Masennus oli kuin pimeä, kostea kaivo. Raavin seiniä, mutten päässyt kiipeämään ylös. Ajatukset kiersivät samoja kehiä: jos minä en kuolisi, eikä vauva, ainakin hänestä kasvaisi onneton ja häiriintynyt, koska hän vietti elämänsä ensi kuukaudet hourulassa.

Enemmän tukea lapsiperheille

Monissa maissa on edelleen käytössä rauhoitettu lapsivuodeaika. Kiinassa äiti ja vauva asuvat ensimmäiset kolme kuukautta isoäidin hoivissa. Kotitöitä ei tarvitse tehdä ja hoitoapua on aina saatavilla. Varakkaammat voivat hakeutua vauvahotelliin: sama palvelu, mutta koulutettujen ammattilaisten hoivissa. Vauvahotellissa on tarjolla jumppaa, hierontaa ja kauneushoitoja. Terveelliset ateriat tuodaan valmiina eteen. Kuulostaa kohtuulliselta!

Suomessa pikkuvauvan vanhemmat joutuvat pärjäämään keskenään. Itse asiassa on ihme, etteivät kaikki äidit masennu. Imetyshormonit jylläävät, paikat ovat kipeinä tai suorastaan vereslihalla, nukkua saa pahimmillaan pienissä pätkissä ja äänekäs diktaattori tuntuu panevan arkielämän mullin mallin. Isyysloma on lyhyt ja pian äiti viettää kaikki päivät kaksin vauvan kanssa.

Äitiysmasennus voi iskeä keneen vain

Olin kiitollinen siitä, että ystäväni kertoi äitiysmasennuksestaan avoimesti. Äitiyttä ihannoidaan edelleen, vastasynnyttäneen pitäisi olla sekaisin onnesta, ei alakulosta. Moni masentunut tuntee syyllisyyttä samoin kuin minä. Jotkut kärsivät lapsettomuudesta, miten voin olla masentunut, vaikka minulla on ihana vauva! Syyllisyys on turhaa, äitiysmasennus voi iskeä keneen vain.

Masennus on kuin myrkyllinen kaasu tai pimeää LSD:tä, se sekoittaa ajatukset ja myöhemmin on vaikea tajuta, miksi oikein ajatteli niin kuin ajatteli. Nykyään olen sitä mieltä, että olen hyvä äiti, juuri sopiva lapsilleni. Ja se lapsi, joka aloitti elämäntaipaleensa pöpilässä, syvästi masentuneiden ihmisten keskellä? Hän on maailman valoisin ja iloisin ihminen, joka muistuttaa minua joka päivä siitä, mitä kaikkea hassua ja kiinnostavaa maailmassa on.

Teksti: Laura Honkasalo

Kirjoittaja on kirjailija, toimittaja, kääntäjä, filosofian maisteri ja kahden lapsen äiti.

Juttu on julkaistu Mielenterveys-lehdessä 3/2016

Lue lisää