Aktiivinen kuuntelu on kuuntelemista ja kuullun sanoittamista

Vanha sananlasku ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa”, tulisi kenties muokata uuteen uskoon: ”Puhuminen ja vaikeneminen ovat hopeaa, kuunteleminen ja keskusteleminen kultaa.”

Jotta voidaan toimia yhdessä, tarvitaan ainakin pyrkimystä ymmärtää ja kuulla toisia, erilaisia ihmisiä. Näin rakennetaan siltaa ihmisen luota toisen luo.

Toimiva kuuntelu on:

  • Kykyä kohdata ja olla läsnä, keskittyä toiseen.
  • Kykyä olla hiljaa kun toisella on kerrottavaa ja huomata se, mitä hän sanoo.
  • Tietoisuutta oman puheen ja omien tekojen vaikutuksista toisiin.
  • Omia tunteiden, ajatuksien ja tarpeiden tunnistamista: niin pystyy huomaamaan myös, että toisillakin on tunteet ja tarpeet.
  • Virittymistä sosiaalisiin tilanteisiin sopivalle aaltopituudelle, sosiaalisten odotusten ja roolien mukaan.

Aktiivinen kuuntelu on tärkeä osa sosiaalista tietoisuutta, toisten ihmisten huomaamista ja huomioimista. Aktiivisella kuuntelulla kuuntelija osoittaa halua ymmärtää toista ja hänen kokemustaan. Se, että kuuntelija keskittyy toisen viestiin, osoittaa hyväksyntää ja arvostusta tätä kohtaan.

Aktiivinen kuuntelu tarkoittaa, että kuuntelija asettuu toisen ihmisen asemaan ja pyrkii näkemään asiat hänen näkökulmastaan. Tämä tarkoittaa myös viestin takana olevan tunteen, tarpeen tai toiveen tunnistamista ja siitä kysymistä, jos sen tunnistaminen on hankalaa.

Käytännössä aktiivisella kuuntelulla kuuntelija etsii kuulemastaan punaista lankaa ja jäsentää sitä uudella tavalla, omasta näkökulmastaan käsin.

Kuuntelija auttaa keskustelukumppaniaan löytämään itsestään motivaatiota tai vastauksia, eli hän ei yleensä esitä toiselle valmiita ratkaisuvaihtoehtoja, vaan kannustaa toista löytämään niitä. Tämä on  toisen pohdinnan ja ongelmanratkaisukyvyn aktivoimista eli eräänlaisena henkisenä kätilönä toimimista.

Kuinka kuunnella aktiivisesti?

  • Kuuntelija antaa tilaa toiselle kertoa asiansa rauhassa ja keskittyy häneen. Kuuntelemisesta kertovat myös sanattomat ilmeet, eleet ja asennot.
  • Kuuntelija sanoittaa eli sanoo ääneen sen, mitä kuulemassaan ihmisessä tai ihmisissä sekä keskustelutilanteessa huomaa: esimerkiksi tunnetilan, toiveita tai tarpeita. Ääneen sanominen osoittaa, että kuuntelija on todella tehnyt havaintoja. Kuuntelija sanoo esimerkiksi: 'Ihan mahtavalta kuulostaa, että…' 'Vaikutat stressaantuneelta...' 'Olet aika kovilla...' 'Sinulle on selvästikin tärkeää, että…'
  • Kuuntelija hakee havainnoilleen vahvistusta kysymällä tarkennuksia siitä, mitä on kuullut.
  • Kuuntelija kannustaa toista kertomaan asiat, kuten tämä ne itse kokee. Usein siinä riittää läsnäolo ja tilan antaminen toiselle. Siinä myös sanattomalla viestinnällä on tärkeä rooli, esimerkiksi pään nyökyttämisellä, puhujan tunteita seurailevat ilmeet jne.
  • Kuultu viesti voidaan tarkistaa palauttamalla se puhujalle, eli tiivistämällä kuultu asia lyhyesti.
  • Kuulemastaan voi myös kysyä puhujalta, onko tulkinta oikea: 'Ymmärsinkö oikein, että…' 'Minusta vaikuttaa siltä, että… Olenko oikeassa?' Puhuja voi vahvistaa, kiistää tai viedä tulkintaa tarkoittamaansa suuntaan.
  • Jos näkee keskustelukumppanin voimakkaan tunnetilan, tunnetta helpottaa, jos tunnetilan vain toteaa ja sanoo sen ääneen. 'Huomaan, että olet tosi raivoissasi', 'Vaikuttaa siltä, että olet ihan lamaantunut', 'Sinua siis pelottaa', jne. Kun tunne saadaan sanomalla esiin, jo pelkkä sanoittaminen helpottaa sitä. Tunnetta voidaan lähteä tarkastelemaan tästä tarkemminkin.
     

Kehittyäksesi kuuntelijana voit muistella niitä tilanteita, joissa koet itse tulleesi kuulluksi. Mieti, mistä asioista vaikutelma kuulluksi tulemisesta koostui? Voitko ottaa näitä asioita mukaan omiin vuorovaikutustilanteisiisi?

Lähde
Talvio Markus ja Klemola, Ulla: Toimiva vuorovaikutus. PS-kustannus 2017.

TEKSTI: ELLEN TUOMAALA

Kirjoitus on osa Vihreää valoa kuuntelemiselle -kampanjaa Maailman mielenterveyspäivän 10.10.2020 yhteydessä

Lue lisää: