Jenni: En uskaltanut olla yksin ajatusteni kanssa

Tämä on kuvitteellinen esimerkkitarina, josta voit ottaa mallia. Omaa tarinaasi pääset kirjoittamaan tästä linkistä ja tarkemmat ohjeet löydät täältä.

Reilu vuosi sitten opiskelupaineet kaatuivat päälle. Nukuin huonosti. Väsyneenä mikään lukemani ei jäänyt mieleeni ja se ahdisti. Ahmin herkkuja ja lopetin tanssin harrastamisen. Elin kaksoiselämää: salatussa elämässä olin ahdistunut, julkisessa elämässä hyvä oppilas ja minulla oli paljon kavereita.

Yhtenä yönä olin tavallistakin enemmän jumissa ajatusteni kanssa. Edellisen päivän kokeet olivat menneet huonosti enkä ollut jaksanut lukea seuraavan päivän kokeisiin. Ajatus hylätystä kurssista ja pettymyksen tuottamisesta ahdisti. Kuoleman ajatuksia oli ollut joskus ennenkin, mutta nyt ne nousivat vahvemmin kuin koskaan ennen. Tuntien pyörimisen jälkeen nousin sängystä ja lähdin ulos. Kävelin katuja eestaas. Olin aivan uuvuksissa, poissa tolaltani ja ajattelin, etten vain jaksa enää. Tuntui, ettei ole muuta ratkaisua kuin tappaa itseni.

Omat ajatukseni pelottivat minua. En uskaltanut olla enää yksin niiden kanssa ja soitin Kriisipuhelimeen. Olin joskus etsinyt varmuuden vuoksi numeron netistä. Se oli ensimmäinen kerta, kuin kerron itsemurha-ajatuksistani jollekin. Kriisipuhelimessa ei pelästytty eikä tuomittu. Päivystäjällä oli aikaa minulle. Se oli elämäni tärkein puhelu.

Keskustelun avulla rauhoituin. Päätin mennä puhumaan terveydenhoitajalle ja kertoa myös vanhemmilleni paineistani. Jo päätöksen tekeminen helpotti. Vanhempani olivat ihania ja tukivat minua. Löysensimme lukujärjestystäni ja väljensin kirjoitusten aikataulua.

Aloin kirjoittaa ajatuksiani ylös päiväkirjaan. Kirjoittaminen on ollut minulle aina hyvä tapa purkaa oloani. Kirjoitin aina viimeiseksi ne asiat, mistä saatoin olla sinä päivänä kiitollinen. Pian huomasin, että nukuin paremmin ja jaksoin taas liikkua säännöllisesti.

Olen soittanut myöhemminkin pari kertaa Kriisipuhelimeen, kun on tullut vaikea hetki tai olen tarvinnut rohkaisua. Päivystäjät, niin kriisityöntekijät kuin vapaaehtoisetkin, ovat olleet ymmärtäväisiä ja auttavaisia. He ovat tehneet minulle turvallisen olon. Jo se, että tietää Kriisipuhelimen olevan auki ihan joka päivä ja yö, helpottaa.

Kannattaa hakea apua! Usein jo se, että joku kuuntelee, riittää.

– Jenni, 20 v.