Siirry sisältöön
CRISP -hanke yhdisti järjestöt ja tutkijat

Kansainvälinen, EU:n Horisontti 2020 -tutkimusohjelmaan kuuluva CRISP-hanke kehitti mielenterveysjärjestöjen ja tutkijoiden yhteistyötä 2016-2019. Hanke tuotti tietoa mielenterveysoikeuksien edistämisestä yhteiskunnan eri sektoreilla.

EU-kompassi levitti tietoa Euroopassa

EU-kompassi levitti tietoa EU:n mielenterveyden toimintasuunnitelmasta ja tuki eurooppalaista kokemusten ja tiedon vaihtoa mielenterveyspolitiikasta 2015-2018.

EU:n mielenterveyden ja hyvinvoinnin yhteistoimi

Mielenterveys tuotiin osaksi yhteiskunnallista päätöksentekoa EU:n Joint Action -hankkeessa 2013-16. MIELI ry vastasi tässä mielenterveyden ja hyvinvoinnin yhteistoimessa osiosta, jonka tavoitteena oli mielenterveyden huomioiminen yhteiskunnallisen päätöksenteon eri sektoreilla.

Hyvän mielen metsäkävely yhdisti metsän ja mielenterveyden

MIELI ry ja Suomen Metsäkeskus toteuttivat eri puolilla Suomea Hyvän mielen metsäkävelyitä. Paikalliset jäsenjärjestöt ja alueelliset Metsäkeskukset organisoivat eri kohderyhmille Hyvän mielen metsäkävelyitä yhdistäen metsätuntemuksen, luonnossa liikkumisen ja pohdintaa mielen hyvinvoinnista.

Iloliike -hanke edisti opiskelijoiden hyvinvointia

Vuosina 2021-2022 toteutettu Iloliike-hanke edisti toisen asteen ja korkeakoulujen opiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja liikunnallista elämäntapaa osana oppilaitoksen pedagogisia käytänteitä ja toimintakulttuuria.

ITRO-hanke (Itsemurhien ehkäisy riskiryhmäinterventioiden ja osaamisen vahvistamisen kautta)

ITRO-hankkeella (2021-23) vastattiin itsemurhien ehkäisyohjelmassa 2020–2030 esitettyihin osa-alueisiin (asenteiden muokkaaminen, varhaistuen tarjoaminen ja riskiryhmien tukeminen), joihin kaikkiin vastaaminen edellyttää tiedon ja osaamisen lisäämistä, yhteistyön vahvistamista sekä uusien menetelmien juurruttamista käyttöön.

Mielenterveyden tuki työpaikalle -hanke kehitti työterveysyhteistyötä

Hankkeen tavoitteena oli kehittää työterveysyhteistyötä ongelmien ehkäisyn ja mielenterveyden edistämisen näkökulmasta 2021–2022. Hankkeessa kehitettiin mielenterveyden edistämisen toimintamalli työterveysyhteistyöhön yhdessä Työterveyslaitoksen ja työpaikkojen kanssa. Malli antaa työkaluja ja toimintatapoja mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen ennakoivasti niin yksilö- kuin työyhteisötasolla.

Liikkuvan mielen tukija -toimintamalli tukee ikääntyneen arjen aktiivisuutta

Liikkuva mieli ikääntyessä -hanke (2019−2021) tuotti opetus- ja kulttuuriministeriön tuella voimavaralähtöisen toimintamallin, joka antaa vapaaehtoisille välineitä kannustaa ikääntyneitä kohti liikkuvampaa elämäntapaa heidän omista lähtökohdistaan.

Mielenterveysvaikutusten ennakkoarviointi – MIVA käyttöön

MIVA-hanke kehitti vuosina 2022-23 mielenterveysvaikutusten ennakkoarviointia julkiselle sektorille. MIELI ry toteutti pilottiarvioinnin Helsingissä ja tuotti järjestöoppaan mielenterveysvaikutusten arvioinnista.

MIOS - Mielen hyvinvointia ja osallisuutta monikulttuurisessa Suomessa

MIOS-hankkeessa edistettiin maahanmuuttajien mielen hyvinvointia ja osallisuutta sekä ehkäistiin niiden syrjäytymistä 2018-2020. Hanke tuotti TOIVO-ryhmämallin ja OmaMieli-ohjelman verkkoon. Hanketta rahoitti EU:n sosiaalirahasto.

MIRAKLE-hanke kehitti mielen hyvinvoinnin rakennuspuita ikääntyville

MIRAKLE-hanke tuotti toiminta-aikanaan 2012-2016 ikäihmisten mielenterveyttä edistäviä materiaaleja ja työvälineitä. Hankkeen kehittämistyön tueksi kerättiin tietoa ikäihmisiltä itseltään ja tuotiin esiin heidän näkemyksiään ja elämänkokemuksiaan esiin asiantuntijatiedon rinnalla.

MYÖTE-hanke tuki mielenterveyttä ja työkykyä

Hankkeessa MIELI ry kehittää työpaikkojen ja yrittäjien keinoja ja osaamista mielenterveyden vahvistamiseksi. Hyvän mielen työpaikka® -merkille ja yrittäjien hyvinvointityöhön luodaan uudet verkkoratkaisut.

Osaava vanhemmuus -hanke tuki lasten arkea

Osaava vanhemmuus -hanke kehitti 2018-2021 Lapset puheeksi® -työmenetelmään perustuvan "Hyvä arki lapselle"-mallin sote-alan järjestöjen käyttöön.

Nuorisotyön kriisivalmiutta nostettiin MIELI ry:n ja Allianssin hankkeessa

Kehittämishankkeen tavoitteena 2016-2018 oli edistää nuorisotyön toimijoiden valmiutta nuorten kohtaamiseen ja tukemiseen eritasoisissa kriisitilanteissa ns. tehostetun nuorisotyön keinoin.

Palaset kohdalleen -hanke toi MDFT-menetelmän Suomeen

Palaset kohdalleen -hankkeen (2011-2013) tavoitteena oli juurruttaa monimuotoinen perheterapeuttinen työskentely (MDFT) osaksi nuorten palvelupalettia Suomessa.

OVI-hanke edisti mielenterveyttä helsinkiläisten maahanmuuttajajärjestöjen kanssa

OVI-projektin tehtävä oli vahvistaa hankkeessa mukana olleiden maahanmuuttajajärjestöjen toimintaedellytyksiä ja mielenterveysosaamista.

PALOMA-hanke

MIELI ry:n PALOMA3-hanke tarjoaa tukea, tietoa, työkaluja sekä tekee kehittämistyötä pakolaistaustaisten ja muista vastaavista lähtökohdista Suomeen muuttaneiden mielenterveyden parissa.

PASEK-hanke edisti pakolaisten mielenterveyttä

PASEK-hanke (Pakolaisten mielenterveystyön vahvistaminen sektorirajat ylittävällä yhteistyöllä) lisäsi vuosina 2021-2022 ammattilaisten mielenterveysosaamista jakaen tietoa pakolaisuudesta ja mielenterveydestä.

Osaamiskeskus Vahvistamo edisti mielenterveyttä nuorisotyössä

Nuorisotyön osaamiskeskus Vahvistamo vei vuosina 2018-2020 mielenterveyden edistämisen, päihdetyön ja pelihaittatyön osaamista nuorisoalalle.

YhdessäMielin loi pohjaa sote-uudistukselle

MIELI ry:n johtamassa YhdessäMielin-hankkeessa haettiin toimivia ratkaisuja mielenterveys- ja päihdepalveluihin. Hanke toteutettiin Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan rahoittamana vuonna 2017.