Virtuaalinen Toivo-ryhmä avasi mielen raja-aidat: ”Nyt voisin ajatella ohjaavani ryhmää vaikka rovaniemeläisille”

  

Dora Puhakkaa ja Iita Turkkaa alkaa naurattaa, kun he näkevät toisensa ruudulla. He ovat kokeneita ryhmänohjaajia ja järjestötoimijoita, mutta Teams-istunnot eivät olleet ihan näin tuttuja ennen korona-aikaa.

Yhteistyö näyttää pelaavan saumatta ja hyvällä energialla. Se ei ole itsestäänselvyys. Ennen Doraa ärsytti kaikki virtuaalinen.

”Minua pyydettiin usein ennen koronaa kaikenlaisiin virtuaalitapahtumiin ja olin aina tosi vastahakoinen. Mietin, miksi pitää nähdä virtuaalisesti, kun voidaan tavata fyysisestikin.”

Dora on Think Africa ry:n aktiivijäsen ja Iita suunnittelee viestintää Helsingin NMKY:ssä. He olivat juuri ennen koronaa saaneet uuden TOIVO-ryhmän pyörimään Helsingissä. Iita alkoi suostutella Doraa, että he jatkaisivat ryhmää virtuaalisesti, olihan innokkaita yli kymmenen. Englanninkielinen ryhmä oli ehtinyt tavata vasta kerran, ja tunnelma oli ollut niin mukava, että molemmat olivat yhtä mieltä siitä, että olisi harmi jättää sitä siihen.

Lopulta Dorakin suostui kokeilemaan – ainakin kertaluonteisesti.

”Ajattelin, että nyt jos koskaan on tarve purkaa asioita. Ihanaa, että Iita ehdotti rohkeasti,” Dora sanoo.

Vapaata keskustelua ja hengitystekniikkaa

Ensin ohjaajat pitivät vain vapaamuotoisen keskustelun korona-ajasta. Puhuttiin tunteista ja siitä, mikä oli ollut vaikeinta, ja mitä sellaista oli saanut aikaan, mikä oli auttanut eteenpäin.

”Tapaaminen meni hyvin, tosi moni koki sen hyödylliseksi ja kivaksi”, Iita muistaa.

Toisessa tapaamisessa käsiteltiin kulttuurien törmäämistä. Kolmannessa päästiin jo eteenpäin TOIVO-ryhmän teemoissa ja harjoiteltiin hengitystekniikkaa.

”Puhuimme unesta ja päivärytmistä. Tuli kiinnostavaa keskustelua siitä, mikä on todellinen rytmi, mikä on korona-ajan rytmi ja mikä ehkä toiverytmi”, Dora kertaa.

Vaikeampi kokea aitoa läheisyyttä

Virtuaalisessa ryhmässä on haasteensa. Viime hetken muutoksia ja muuta improvisointia on hankalampi tehdä. Kaikki ohjaajien välinen kommunikaatio näkyy suoraan osallistujille. On myös vaikeampi kokea oikeaa läheisyyttä, kun puhutaan vaikeista asioista.

”Jos joku vaikka itkisi kovasti, tuntuu, että olisi tosi vähän työkaluja purkaa tilannetta ruudun kautta”, tuumivat ohjaajat.

Virtuaaliryhmien kautta he huomasivat, ettei kaikilla ole kotona turvallista tilaa, jossa voisi puhua. Aina joku perheenjäsenistä kuuntelee. Tilanne on vielä vaikeampi, jos perhesuhteet ovat tulehtuneet.

”Joskus asiat, joista osallistuja haluaisi puhua, saattavat koskea perheenjäseniä”, Dora sanoo.

Iita kokee myös kuormittuvansa enemmän virtuaalisryhmän pitämisestä, koska kontakti ruudun läpi ei ole luonteva.

”Fyysisessä tilassa ihmiset eivät normaalisti katso toisiaan koko ajan silmiin, mutta virtuaalisessa kohtaamisessa haen jatkuvasti katsekontaktia ja kehonkieltä. Se on välillä uuvuttavaa.”

Saavutettavuus on parasta

Nyt ohjaajapari näkee virtuaalisessa ryhmässä paljon positiivisiakin puolia.

”Saavutettavuus on virtuaaliryhmässä parasta. Kaikki eivät pysty psyykkisten tai fyysisten syiden takia siirtymään kotoaan tai ei ole rahaa ostaa lippua matkustamiseen. Virtuaalisuuden myötä on yksi este vähemmän”, Iita miettii.

Ohjaajien mukaan virtuaalinen ryhmä sopii myös heille, jotka eivät halua jakaa itsestään niin paljon. Kameran voi aina laittaa pois päältä.

”Virtuaalisessa ryhmään voi olla helpompi tulla mukaan passiivisena osallistujana, koska fyysisessä tilassa vetäytyminen korostuu paljon enemmän”, Dora sanoo.

Ohjaajaparin tuki toisilleen on tärkeää

Sekä Iita että Dora kokevat, että toisen tuki ryhmän ohjaamisessa on todella tärkeää. Kun toisella on motivaatio alhaalla, toinen voi nostaa tunnelmaa.

”Jos minulla ei ole ollut mitään sanottavaa, toinen on aina hypännyt sieltä ohjaimiin. Tai kun lähdin aiheessa ihan eri suuntaan, oli huojentavaa nähdä, kun Dora vain hymyili omassa ruudussaan. Vaihdot meidän välillä ovat menneet tosi saumattomasti”, Iita sanoo.

”On tosi tärkeää, että voidaan katsoa toisiamme luottavaisesti. Tuntea, että minä luotan sinuun, sinä luotat minuun”, Dora sanoo.

Kokeilu lisäsi rohkeutta

Doran mielestä jatkossa on matalampi kynnys tarjota mahdollisuutta osallistua virtuaalisesti, jos joku ei pääse paikalle esimerkiksi sairastumisen tai muun syyn takia. Mieli on avautunut myös Helsingin ulkopuolelle.

”Kokeilu on lisännyt rohkeutta astua pois omalta mukavuusalueelta. Tuntuu, että voisin pitää ryhmää vaikka Rovaniemellä asuville. Ilman poikkeustilaa en olisi lähtenyt kokeilemaan tätä”, Dora naurahtaa.

”Olisin myös valmis tekemään tätä jatkossakin, kun tähän on tottunut”, Iita sanoo.

Silti ohjaajat odottavat jo toiveikkaana ryhmän suunnittelua ja tapaamista kasvokkain.

”Odotan silmiin katsomista, lihaa ja verta. Haaveilen siitä, että huuhtelen Iitan keittiössä mandariineja ja Iita kirjoittaa suunnitelmaa fläppitaululle”, Dora tiivistää.

”Minä myös! Odotan myös sitä, että voi rekisteröidä ihmisen läsnäolon ilman ruudun tiirailua”, Iita sanoo.

Askel fyysistä läsnäoloa kohti otettiin ryhmässä jo pian haastattelun jälkeen, sillä seuraava tapaaminen oli luonnossa, Helsingin Seurasaaressa.

TEKSTI: Viivi Virtanen
KUVA: Dora Puhakan ja Iita Turkan videokeskustelu

Read this article in English: The virtual TOIVO group has opened the borders on the mind

Lue lisää

MIOS-blogisarja

 

Yhteystiedot

Viivi Virtanen
Toiminnanohjaaja
MIOS-hanke, Mielen hyvinvointia ja osallisuutta monikulttuurisessa Suomessa

+358 40 662 9022Maistraatinportti 4 A, 7. krs, 00240 Helsinki