Miesten masennuksesta kirjoittanut Jukka Valkonen: ”Masennus voi jäädä hoitamatta, jos sitä ei tunnisteta”

Jukka Valkonen
Jukka Valkonen kirjoitti kirjan miesten masennuksesta.

”Miesten psyykkinen pahoinvointi voi ilmetä miehille tyypillisillä tavoilla, esimerkiksi lisääntyneenä päihteidenkäyttönä tai aggressiivisuutena”, kertoo Mies ja masennus – paremman voinnin paluu! -kirjastaan Jukka Valkonen, valtiotieteen tohtori ja MIELI ry:n erityisasiantuntija.

”Mieheyden mallit ja odotukset toimivat eri tavoin eri miehillä. Kun toisella sama asia johtaa masennukseen, toista se voi auttaa selviytymään”, Valkonen sanoo.

”Esimerkiksi kun mieheltä odotetaan järkiperäistä toimintaa, tämä palvelee jonkun ongelmanratkaisukykyä, mutta johtaa toisilla tunteiden sivuuttamiseen. Se, että miehen odotetaan käyttävän valtaa ja tekevän päätöksiä, voi johtaa hyvässä mielessä siihen, että mies on oman elämänsä toimija. Toisia itsenäisyyden korostaminen taas voi uuvuttaa ja eristää muista.

”Myös perinteinen odotus siitä, että miehen ei kuulu jäädä rypemään tunteissa, tarkoittaa pahimmillaan hankalien asioiden välttelyä. Ja vaikka vastoinkäymisten sietokyky on sinänsä hyvä ominaisuus, se voi johtaa siihen, että mies ei hae apua.”

Mies oireilee pahaa oloa ylettömänä työntekona

Valkosen mukaan tutkimuksissa on käynyt ilmi, että miehet puhuvat tyypillisesti masennuksestaan suhteessa työhön. Tehtävistä suoriutuminen voi vaikeutua, tai mies uppoutuu työhön välttääkseen hankalia tunteita.

”Miehet kuvaavat psyykkistä kärsimystään myös ruumiillisten kipujen, kuten päänsäryn kautta, eivätkä liitä niitä omiin mielialoihin. Se voi ilmetä esimerkiksi päihteidenkäyttönä, riskikäyttäytymisenä, ärtyneisyytenä tai aggressiivisuutena.”

Miesten masennusoireet voivat jäädä hoitamatta, jos niitä ei tunnisteta, sanoo Valkonen.

”Äärimmillään hoitamaton masennus voi johtaa itsemurhaan.”

Nyt miehet tekevät noin kolme neljästä itsemurhasta.

Itsehoitona liikuntaa, musiikkia ja työtaakan keventämistä

Miehet pyrkivät hoitamaan omatoimisesti psyykkistä huonoa oloaan. Kuten oireet, itsehoitokeinotkin ovat yksilöllisiä.

”Miehet kertoivat järjestäneensä arkeaan uudelleen, keventäneensä työtaakkaa tai vähentäneensä alkoholinkäyttöä. Myös musiikki, liikunta ja ylipäätään mielekäs tekeminen nousivat esiin hyvinä keinoina rentoutua ja parantaa mielialaa.”

Myöskään itsehoitokeinot eivät ole sinänsä hyviä tai huonoja: ne voivat auttaa yhtä lailla kohtamaan vaikeita asioita kuin välttelemään niitä, sanoo Valkonen.

”Vaikka alkoholi yleensä pahentaa masennusta, saattaa se joillakin helpottaa puhumista ja avautumista. Liikunta kohentaa tutkitusti mielialaa, mutta voi myös mennä liiallisuuksiin. Jopa kuoleman ajatteleminen voi auttaa parhaillaan näkemään itselle merkityksellisiä asioita.”

Miestenkin masennukseen on kuitenkin tarjolla tehokasta hoitoa ja apua kannattaa hakea. Vaikeammissa oireissa tarvitaan ammatillista keskusteluapua ja joskus myös lääkehoitoa.

Miehen on hyvä tunnistaa haavoittuvuutensa

Valkonen oli mukana tutkimuksessa, jossa todettiin, että masennuksen läpikäyminen oli muuttanut monen miehen arvoja ja toimintamalleja. Ulkoisen menestyksen ja mammonan tavoittelun vaihtui elämän merkityksellisyyteen ja lähimmäisten kanssa vietettyyn aikaan.

Mutta miten apua tarvitsevat miehet osaisivat hakea sitä paremmin?

Valkosen mukaan tässä tarvittaisiin ainakin kahta eriasiaa.

”Miesten olisi hyvä kyseenalaistaa omaa mieskuvaansa ja pohtia sitä, voiko olla mies muutenkin kuin tunteita väistelevänä ja kaiken kestävänä. Oma haavoittuvuuden, tarvitsevuuden ja oireiden tunnistaminen, avun vastaanottaminen ovat askelia siihen suuntaan.”

”Toisaalta mielenterveyspalveluissa olisi tunnistettava myös miesten tavat kertoa masennuksestaan. Esimerkiksi miehet voivat kokea vieraaksi tunteista puhumisen, ja kertovat helpommin muista vaivoistaan.

”Lisäksi on hyvä muistaa, että perinteinen keskusteluapu ei välttämättä toimi kaikille miehille. Tilausta olisi ammattilaisten ohjaamille, vaikkapa liikunnan tai muun harrastuksen merkeissä tapaaville ryhmille sekä miesten keskinäiselle vertaistuelle.”

Moni mies on kokenut merkitykselliseksi mahdollisuuden jakaa kokemuksia toisten miesten kanssa, kertoo Valkonen.

”Mies ja masennus -kirjan eräs tarkoitus on auttaa miehiä näkemään, että he eivät ole yksin huonon olonsa kanssa.”

TEKSTI JA KUVA: ELLEN TUOMAALA
 

Yhteystiedot

Jukka Valkonen
Erityisasiantuntija

+358 40 674 0225Maistraatinportti 4 A, 7. krs, 00240 Helsinki