MIELI ry etsii koulumaailman tuntevaa mielen hyvinvoinnin asiantuntijaa

Uutiset

MIELI ry on johtava mielenterveysosaamisen kouluttaja ja asiantuntija Suomessa. MIELI ry on tarjonnut mielenterveystaitoihin liittyvää koulutusta sekä materiaalia kouluille jo yli 15 vuoden ajan ja kouluttanut sinä aikana yli 25 000 kasvatus- ja opetusalan ammattilaista. MIELI ry haluaa tukea kouluja rakentamaan oppimisympäristöjä, joiden arjessa vahvistetaan jokaisen lapsen ja nuoren mielen hyvinvointia päivittäin. Tervetuloa työhön, jonka keskiössä ovat merkityksellisimmät tulevaisuuden taidot -mielenterveystaidot!

Nyt MIELI ry etsii energiseen joukkoonsa asiantuntijaa, jonka tehtävään kuuluu erityisesti peruskouluihin liittyvä mielenterveyden edistämisen kehittämis- ja koulutustyö.

Asiantuntijan työssä olet mukana rakentamassa mielenterveyden edistämisen toimintakulttuuria tukevia sisältöjä ja menetelmiä yhteistyössä tiimisi kanssa. Työhösi kuuluu mielenterveystaitojen opetus- ja oppisisältöjen kehittäminen sekä kouluttaminen. tehdään yhteistyössä kentän toimijoiden sekä asiantuntijoiden kanssa. Tehtävä edellyttää itsenäistä työotetta sekä projektinhallinnan taitoja.

Olet perehtynyt lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseen ja sinulla on valmiuksia mielenterveyden edistämisen sisältöjen haltuun ottoon.  Sinulla on ymmärrystä koulumaailman, erityisesti yläkoulun arjesta ja vankkaa pedagogista osaamista. Verkkopedagogiikan osaaminen katsotaan eduksi. Arvostamme myös aiempaa kokemusta kehittämistyöstä ja sisältöjen tuottamisesta.

Sinulla on hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot sekä valmiuksia verkostojen rakentamiseen.  Työskentelet mielellään tiimissä, jossa kannetaan vastuuta niin omista kuin yhteisistä tehtävistä. Kehittävä työote on sinulle luontainen tapa työskennellä ja olla osa työyhteisöä.  Koulutuksena sinulla on korkeakoulututkinto soveltuvalta koulutusalalta.

Työtehtäväsi sijoittuu varhaiskasvatuksen ja koulutyön asiantuntevaan ja innostavaan yksikköön kuuluen laajempaan lasten, nuorten ja perheiden työn kokonaisuuteen. Työpisteesi on Pasilassa, mutta tarjoamme myös joustavat etätyön mahdollisuudet ja henkilöstön arvostamia työsuhde-etuja. 

Tehtävä täytetään mahdollisimman pian, ajalle 3.5.2021-31.7.2022. Tehtävä on kokopäiväinen. Palkkaus on sosiaalialan työehtosopimuksen mukainen.

Voit täyttää hakemuksen osoitteessa: https://mielirekry.mepco.fi/mepRekry Hakuaika päättyy 5.4.2021.

Lisätiedustelut: 24.3. klo 13-14, 26.3. klo 11.30-12.30 ja 30.3. klo 15-16 Varhaiskasvatus- ja koulutyön päällikkö Anniina Pesonen puh. 045 638 7122 tai anniina.pesonen@mieli.fi.

Takaisin

Yhteystiedot

Anniina Pesonen
Varhaiskasvatus- ja koulutyön päällikkö
Mielenterveys kasvuympäristöissä

+358 45 638 7122Maistraatinporti 4 A, 7. krs, 00240 Helsinki