”Seksuaalisuus mukaan keskusteluun ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista” – Mitä mielessä, seksuaalipedagogi Juha Kilpiä?

”Seksuaalisuus on mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia ylläpitävä asia - niin kauan kunnes niin ei enää ole - mutta siitä puhutaan lopulta aika vähän”, sanoo seksuaalipedagogi ja kouluttaja Juha Kilpiä. Hän pyrkii auttamaan ihmisiä tutustumaan omaan seksuaalisuuteensa.

Juha Kilpiä.

Juha Kilpiä kertoo kuunnelleensa lukuisiakin seminaariesityksiä, joissa on kerrottu että masennuksesta kärsivät ihmiset toipuvat nopeammin, jos heillä on tyydyttävää seksielämää. ”Sellaista, joka luo turvallisuutta; jossa on intiimiyttä, omaehtoisuuttaja oman itsensä toteutumista. Elämässä on tuskin mitään muuta asiaa, jossa ihmiset ovat niin lähellä toisiaan kuin seksissä.”

Hän pohtii, että ongelmana voi olla se mitä seksistä ajattelemme, eli että ”vain yhdyntä ei ole seksiä. Jos seksissä on riittävästi edellä mainittuja elementtejä, alkaa se olla hoitavaa, vaikka tuskin kukaan harrastaa seksiä erityisesti vain hoitomuotona. Seksi voi kuitenkin olla se ylläpitävä voima, joka pitää elossa kiinni ja luo kokemusta, että minussa voikin olla jotain hyvää, voin tuottaa iloa ympäristööni, olen kelvollinen, pystyn olemaan suhteessa ja kokemaan nautintoa siitä. Turhan vähän tästä asiasta puhutaan.”

Suomen Mielenterveysseuran ylläpitämässä Kriisipuhelimessa aihe nousee esiin vuosittain 1100–1200 puhelussa. ”Jos seksuaalisuus nousee [Kriisipuhelin-keskustelussa] esiin, tapahtuu se usein vain, jos on ongelmia. Välttämättä ne eivät liity millään lailla mielenterveyteen vaan ovat parisuhdeongelmia, joissa esimerkiksi toinen haluaa ja toinen ei.”

Kilpiä sanoo, että harvoin parisuhdeongelmat syntyvät aivan kuin sormia napsauttamalla vaan ne ovat yleensä kehittyneet ajan saatossa. ”Kaiken kaikkiaan vaikea ja laaja kysymys, jossa on monta ulottuvuutta.”

”Meidän jokaisen oma seksuaalisuuden historiamme - onko meitä hyväksikäytetty tai olemmeko kokeneet seksuaalista väkivaltaa - vaikuttaa tietenkin, ja ikävät tapaukset ovat yllättävän yleisiä.”

”Sateenkaarinuorista moni on pohtinut itsemurhaa”

Sateenkaarinuorten hyvinvoinnista on ollut tutkimuksellista tietoa varsin vähän. Juha Kilpiä nostaa yhtenä esiin tutkimuksen, jossa on perehdytty sateenkaarinuorten hyvinvointiin Suomessa. Se on ladattavissa Nuorisotutkimusseuran verkkosivuilta.

”Tutkimuksessa puhutaan miten 15–25-vuotiaat voivat, ja siinä mainitaan muun muassa se, että yli puolet seksuaali- ja sukupuolivähemmistönuorista on pohtinut itsemurhaa. Luku on minusta valtaisa, eikä se liity siihen millainen yksilö on, vaan siihen suhteeseen ympäröivän maailman kanssa; millaisia kohtaamisia ja suhteita itsellä on muiden kanssa.”

Valtavirrasta poikkeaminen näyttää Suomen kokoisessa maassa olevan uuvuttavaa. On aikamoinen ero asua Berliinissä tai Amsterdamissa, jossa joukkoon helposti sulautuu, kuin vaikkapa Pudasjärvellä, jossa omanlaisuus, jos se on erilaisuutta, paistaa selvästi esiin. Joukosta erottuminen on monelle haastavaa.

Myös lähiympäristöllä on aina suuri merkitys. ”Miten muut ihmiset antavat minun olla omanlaiseni ja kunnioittavat sitä, tai jopa toivoisivat minun olevan juuri sellainen.”

Kilpiä sanoo joskus vanhempainilloissa kysyneensä vanhemmilta toivovatko nämä nuorten olevan oman- vai jonkun muunlaisia. Sitä pohdintaa joutuu varmaan jokainen meistä käymään, ainakin niin soisi olevan. ”Lähtökohtaisesti pitää pyrkiä tunnistamaan ne normit, jotka mielessä elävät, jotta voisi kohdella jälkikasvuaan hyvin.”

”Seksistä puhuminen ei ole tirkistelyä”

Vaan palataanpa pohdinnan alkuun: Mielen hyvinvointia avittaa seksuaalinen hyvinvointi, eikä niitä voi erottaa toisistaan, vaan ne tavallaan kättelevät. ”Kumpikin vaikuttaa toiseen mutta ei kategorisesti. Mutta ainakin on niin, että jos ihmisen seksuaalinen hyvinvointi on kunnossa, indikoi se parempaa mielenterveyttä ja ennaltaehkäisee masennusta.”

Mutta onko seksuaalisuudesta puhuminen edelleen tabu ja tirkistelyä, eikä siitä voi puhua samoin kuin autosta tai vaikka maitopurkista?

”Silloin on kyse perimästä, koska toiset voivat puhua. Kyse on myös ikäpolvien eroista. Olen ollut puhumassa seksuaalisuudesta hyvin iäkkäille ihmisille ja muistan tapauksen, jossa vanha mies kertoi vasta nyt löytäneensä ne sanat, joita olisi toivonut osanneensa käyttää parikymppisenä. Hän vertasi seksuaalisuuttaan kiveen, joka on pikkuhiljaa hioutunut. Sen lähellä on nyt parempi olla.”

Tuskin yli puolivuosisataa sitten oli edes lupa käydä sellaista keskustelua, jota nuoret voivat käydä tänään.

”Olen tehnyt paljon työtä nuorten kanssa ja kuullut heidän muun muassa määrittelevän, että seksuaalisuus on kuin puro, joka solisee eteenpäin, muuttaa toisinaan uomaansa ja miten vesi virtaa eri tavalla. Kokemukset, joita saan, auttavat ymmärtämään omaa kehoani.”

Kilpiä sanoo, ettei toki kaikilla ole kykyä tai mahdollisuutta puhua. ”Ympäristö, koulu ja perheyhteisö määrittävät aika paljon samoin kuin se, millaisille ajatuksille ja sanoille annamme tilaa.”

Jopa 10 000 raiskausta vuodessa

Maailman muuttuminen näkyy myös niin, että vaikka seksuaalista väkivaltaa ja hyväksikäyttöä on tänään todennäköisesti yhtä paljon kuin 30 tai 50 vuotta sitten, on avun saaminen nyt paljon helpompaa. Sama pätee seksuaaliseen identiteettiin silloin, kun se tuottaa itselle pohdintaa, koska toisenlaisia tottumuksia ei enää tarvitse kätkeä ja kantaa niin yksin.

”Nykymaailmassa on jo malleja hoitaa asioita myös toisin, ja mieleen tietysti vaikuttaa positiivisesti kun tulee hyväksytyksi. Maahanmuuttajatytöille esimerkiksi tyttöjen talo on hyvin merkityksellinen, koska siellä on lupa puhua, tulla näkyväksi ja kysyä – vaikka seksuaalisuudesta.”

Ja maahanmuuttokeskustelun taustaksi kannattaa nostaa esiin kuva siitä kaikesta, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa pinnan alla tapahtuu. Raiskauksia tehdään Raiskauskriisikeskus Tukinaisen arvion mukaan noin 10 000 vuodessa eli noin 27 vuorokaudessa. Niistä poliisin tietoon tulee noin tuhat. ”Aina ei siis kannata argumentoida, että tänne tulee ihmisiä, jotka eivät arvosta naisia.”

Ja millainen mielenterveyskysymys esimerkiksi raiskaukset ovatkaan?

Ja toinen kysymys - osaako hoitohenkilökunta nostaa seksuaalisuuden esiin? Jos hakee apua masennukseen, osataanko seksuaalisuudesta kysyä samoin kuin syömisestä, juomisesta, nukkumisesta tai itsetuhoisuudesta?

”Voisi hyvin kysyä myös läheisyydestä, onko seksuaalisuus muuttunut, onko se joskus toiminut paremmin? Tuskin niiden kysyminen on sen intiimimpää kuin itsemurhariskistä uteleminen. On sitten työntekijän ammattitaitoa löytää sanat niin, että niihin on helppo vastata.”

Kuinka monelta on muuten työterveyslääkärin vastaanotolla kysytty, mitä kuuluu seksielämään, tai masennuksesta puhuttaessa kartoitettu että toimiiko seksi? Lieneekö tilanne lopulta kysyjälle vaativampi kuin vastaajalle?

Seksuaalisuus siis kannattaa nostaa merkittävänä osana mukaan keskusteluun, jos puhutaan ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista – se kun ei ole ihmisestä irrallaan.

Lue lisää


MIELI ry kysyy yhteiskuntamme eri aloilla vaikuttavilta, mitä mielessä mielenterveydestä ja sen edistämisestä. Mielenterveyttä rakennetaan niin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kuin arjen kohtaamisissa.