Mitä mielessä, Jukka Puotila?

Taiteilijalle esiintyminen on ensisijaisesti työtä, joka pitää tehdä niin hyvin kuin mahdollista. Kun tästä kulmasta lähtee pohtimaan esiintymisen tuottamaa painetta, saa sana jännitys energisoivan merkityksen.

Näyttelijä Jukka Puotilalle (60) viime vuosi on ollut rankka. Vakava sairaus pakotti pohtimaan asioita ennen kokemattomalla tavalla, jossa pelko ja jännitys eivät tuottaneetkaan energiaa, vaan kuluttivat sitä.

Tilanne ennen lavalle nousua on kaikille esiintyjille tuttu. Siihen kuuluvat erilaiset rituaalit, ja kukin valmistautuu tavallaan. Jukka Puotilalle lava ja yleisö ovat kuin toinen koti – tuttu ja turvallinen ympäristö, ei pelottava mutta…

”Varsinkin ensi-illoissa, myös keikoilla, jännittäminen on latautumista, josta saan voiman mennä lavalle. Pieni painetila on kuin moottori, jonka avulla hyökkäät.”

Puotila kertoo, että kun juhliin lähtiessä pukee paidan päälleen, kehossa ei tapahdu mitään. Vaan annas olla kun teet saman keikkapaikalla, niin kainalo kastuu heti! ”On vähän kuin lähtisi sotaan, taistelemaan siitä, että olet parhaimmillasi. Sitä voi kaiketi kutsua jännittämiseksi, mutta yhtä lailla työhön valmistautumiseksi. Toivonkin, ettei se tunne ikinä poistu minusta, niin helpoksi esiintyminen ei ikinä saa muuttua.”

Esiintyjä elää elämää, johon kuuluu valmistautuminen, mutta se voi mennä myös yli. On eri asia jännittää kuin pelätä.

Jännitystä, pelkoa, rutiinia, esiintymiskammoa…

Jukka Puotila sanoo, että vasta vakavan sairauden myötä hän oppi ymmärtämään, mitä on jännittäminen, johon kuuluu pelkoa – jotain hallitsematonta – vaikka kun odottaa lääkäriltä sitä ”ollako vai eikö olla” -puhelua.

”Olin matkalla esiintymään täyteen konserttisaliin, kun sain lääkäriltä hyviä uutisia. Tunne oli niin valtava, että se peitti alleen kaiken normaalin esiintymisjännityksen. Minulle niin tärkeä asia kuin esiintyminen ei silloin merkinnytkään juuri mitään.”

Puotila muistelee, että muut vaivat saivat silloin sijansa, koska vapauttavan uutisen myötä adrenaliinin eritys väheni ratkaisevasti. Jännityksen, pelon ja lamaantumisen eri asteet kirkastuivat.

Ja vaikka nyt puhutaan esiintymisestä, koskee tuo sama jännittämisen ja valmistautumisen positiivinen ”kauhun tasapaino” kaikkia työtehtäviä alasta riippumatta.

”Monet esiintyvät reagoivat jännitykseen eri tavoin – Vesa-Matti Loiri hyvinkin vahvasti, mutta niinpä hän saakin esiintymisestä niin paljon irti!”

Joskus esiintymistilanteesta tulee niin paineistettu, että se voi purkaantua esiintymispelkona, joka kuudesti viikossa esiintyvälle näyttelijälle on aika mahdoton asia. ”Voi tulla tunne, jossa kokee että sinulta odotetaan enemmän kuin juuri sillä hetkellä pystyt antamaan. Osana ensemblea olet kuitenkin omalla tekemiselläsi vastuussa myös muiden työstä. Esiintymisestä pitäisi aina pystyä nauttimaan, koska muuten onnistuminen on lähes mahdotonta.”

Arvaamaton kritiikki

Oma hyvä tunne tai tyytyväisyys tekemiseen ei kuitenkaan riitä, koska yleensä keitosta maustaa muuntuva arvaamaton mauste nimeltään kritiikki.

”Kaksi edesmenneen Jukka Kajavan kritiikkiä on seuranut matkaani halki elämän”, sanoo Jukka Puotila. Hän kuvaa niitä varsin tarkasti helmikuussa julkaistussa Taina Westin kirjoittamassa elämäkertateoksessa Tänä iltana Jukka Puotila.

”Ei hyviä kritiikkejä muista, mutta negatiiviset arviot ja moite tehdystä työstä jäävät mieleen ja vaativat kamppailua, varsinkin jos jo ensi-illasta on jäänyt tunne, että emme päässeet siihen mihin pyrimme.”

Kova kritiikki voi myös lamaannuttaa, ja jotkut ovat menneet sen vuoksi aivan suunniltaan. Työn jatkaminen on ollut vaakalaudalla.

”Kritiikkiin pitäisi suhtautua nöyrästi, mutta muistaa samalla, että se on yhden ihmisen mielipide – olivatpa kyseessä sitten kehut tai haukut.”

Työntekijä vai artisti?

Mutta varsinkin laitosteatterissa esiintyminen on myös nimenomaan työtä, ei vain pelkkää artistisuutta. Eikö työtä pitäisi myös kunnioittaa? Miten ihmistä pitäisi kohdella työssä, joka muuten ei ole mitenkään korkeasti palkattua?

”Aivan uusi näkökulma minulle”, sanoo Jukka Puotila ja jää pohtimaan asiaa, josta hänen mukaansa ei juurikaan ole näin puhuttu. 

”Kritiikki on tärkeää myös markkinoinnin kannalta. Hyvä kritiikki voi täyttää haastavankin näytelmän, kuten Kuningas kuolee, katsomot, joten kirjoittajalla on valtaa. Nykyään tosin myös kriitikot voivat joutua kritiikin kohteeksi toisin kuin aikanaan”, pohtii Jukka Puotila ja lisää, että sosiaalinen media ja bloggaajat ovat tuoneet kritiikkiin erilaisen ja aiempaa varteenotettavamman näkökulman.

Myös urheilu on viime vuosina muuttunut niin, että urheilijat saavat kokea samantapaista henkilöön kohdistuvaa kritiikkiä kuin taiteilijat. ”Heillä tosin on vielä veto-oikeus: Aina voi olla hiukan loukkaantunut. Sitä ei näyttelijällä ole.”

”Maailma on minun urani aikana muuttunut myös niin, että nykyisin kaikesta, renkaanvaihdosta alkaen, pyydetään kirjallista palautetta ja sitä myös osataan antaa. Ei niin ollut ennen.”

Ja tietenkin kritiikki sanana sisältää jonkinlaisen negatiivisen kaiun, vaikka tosiasiassa se voi olla kaikkea kehujen ja haukkujen välillä. Sanalla rutiini on hiukan sama kaiku, ehkä turhaan. Palaute – myös sanana – osataan kaiketi ottaa vastaan.

Jouko Turkka osasi lähes alistaa kehumalla, johtamisen taitoa sekin.”

Jukka Puotilan pitkä ura näyttelijänä ja yli 35 vuoden kokemus keikkamiehenä kuuluu – jännittävää!

Kuva: MagnumLive kuvapankki / Aki Rask


MIELI ry kysyy yhteiskuntamme eri aloilla vaikuttavilta, mitä mielessä mielenterveydestä ja sen edistämisestä. Mielenterveyttä rakennetaan niin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kuin arjen kohtaamisissa.