Tyhjä tuoli tulijalle

Vanha tarina kertoo autiolla saarella asuvasta miehestä, joka löysi helmen ja ihaili sitä kämmenellään. Ilo jäi kuitenkin vajaaksi, kun ei ollut ketään, kenelle sitä näyttää, kenen kanssa jakaa kokemusta: “Katso mitä löysin, miten kaunis!”

Maailman mielenterveyspäivänä 10.10. olin ostoskeskuksessa kampanjoimassa mielen hyvinvoinnin puolesta, kun puheilleni tuli nainen. Tämä sanoi: ”Kunpa olisi elämässä ystävä, joka ilahtuisi, kun kertoisi kuulumisia. Riittäisi edes yksi ystävä, vaikka Australiasta.”

Ihmissuhteet ovat hyvinvoinnille äärimmäisen tärkeitä. Muuttaminen paikkakunnalta toiselle, etäisyys kotipaikkakunnalle ja kiireinen elämänrytmi vähentävät kaikki tilaisuuksia tavata tuttavia, saati avata ovea uudelle tulijalla. Vaikka aikamme rapauttaa yhdessäoloa ja yhteisöllisyyttä, se myös luo niille uusia muotoja. Esimerkiksi sosiaalisen median kanavat ovat tuoneet yhteydenpitoon ihan uudenlaisia mahdollisuuksia.

Elämässä on tehtävä valintoja. Tuttavani kertoi esimerkiksi, että heidän jalkapallojoukkueessaan oli kolmen sukupolven pelaajia. Harrastejoukkue olisi päässyt seuraavaan sarjaan, jos isästä olisi luovuttu. Hänestä ei luovuttu, koska yhteisö ei olisi enää ollut sama.

Vakiintuneiden harrastus- ja työyhteisöjen uusiutumista taas aktivoisi asenne, että uudelle tulijalle on aina varattu yksi tuoli. Viiden hengen tiimin esimiehenä olen ajatellut, että kuudes tuoli on vapaana. Siihen on toistaiseksi istahtanut harjoittelija, työkokeilija, palkkatuettu, RAY:n paikka auki -tekijä ja vapaaehtoinen. Ilo oppia on ollut molemminpuolinen.

”Tyhjä tuoli” on arvokas asenne ja tapa kasvaa yhteisönä. Moni odottaa nytkin mahdollisuuksia tehdä jotain järkevää, näyttää osaamistaan, tilaisuutta hankkia työelämän kannuksia tai eväitä kotoutumiseen. Moni odottaa kutsua tulla mukaan sinne, missä kohdataan ja missä joku on kiinnostunut kuulumisista.

Seuraavan kohtaamisen hetkellä, kuka meistä varaa tulijalle tyhjän tuolin?

Lue lisää