Mitä sinulle kuuluu, Teemu ”Pastori” Potapoff?

Teemu ”Pastori” Potapoff on Fum.fi:n päätoimittaja ja kirjailija. Kysyimme, mitä hänelle kuuluu.

Kysyin viimeksi "Mitä sinulle kuuluu" aamulla, kun pääsin töihin. On tärkeää kuunnella, mitä ympärillä oleville ihmisille kuuluu ja kuinka heillä menee.

Hoidan mielenterveyttäni liikunnalla. Urheileminen on parasta lääkettä kaiken kiireen ja työpaineiden keskellä. Kun pääsen sporttaamaan, kaikki muu unohtuu.

Viimeksi sain läheiseltä tukea tänään, kun olin epävarma muutamasta työjutusta. Ystävät ovat minulle tärkein asia maailmassa, ja onneksi paras ystäväni tsemppasi minua, kun tarvitsin järjen ääntä.

Suomalaisten pitäisi avautua enemmän. Jutella spontaanimmin, eikä aina pelästyä ihmiskontaktia ja murahdella.

Itsetuntoani on vahvistanut ystävien ja puolisoni antama tsemppaaminen. Vaimoni on auttanut paljon, kun olen ollut epävarma itsestäni tai tekemisistäni.

Olen hämmentynyt ihmisten epävarmuudesta. Epävarmuus itsestään heijastuu ulospäin epäluulolla muita kohtaa. Uskokaa itseenne.

Viimeksi minua ujostutti palaverissa, jossa jouduin puhumaan "isoille tekijöille". Olin alkuun hieman epävarma, mutta homman lähdettyä käyntiin, ujous unohtui.

Silloin hävetti, kun möläytin tyhmää eräälle tutulle. Olen aika suorasukainen, eivätkä aivot ja suu aina toimi ihan synkassa. Se on välillä noloa.

Itkin viimeksi liian kauan aikaa sitten. Olen kuitenkin syvällä sisimmässäni todella tunteellinen ihminen, mutta itkeminen ei ole ollut pala kakkuani vuosiin. "Kovat" jätkät itkevät myös. Joka muuta väittää, valehtelee.

Minua harmitti, kun suutuin ystävälleni. En olisi saanut kiivastua niin kuin kiivastuin tilanteessa, mutta onneksi olimme miehiä ja taputtelimme riidan heti alkajaiksi.

Haluan rohkaista ihmisiä elämään rohkeasti. Meillä on vain tämä yksi elämä. Elä se niin, että voit vanhemmiten olla mieluummin kertoja kuin kuuntelija.

Toivon, että Suomi ei hajaantuisi kahteen leiriin, vaan löytäisimme järjen äänen. Yhteistyössä on voimaa.

Mitä sinulle kuuluu -juttusarjassa kysymme ajankohtaisilta ihmisiltä kuulumisia.

Lue lisää