Hanna Rouhe: ”Herkässä synnytystilanteessa saatu hyvä tuki tasapainottaa myöhempää elämää.”

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Hanna Rouhe nauttii työstään Lohjan sairaalassa. Hän kokee, että pienessä yksikössä on potilaille aikaa. He eivät huku massaan ja asiakkaisiin syntyy hyvä hoitosuhde, jossa on jatkuvuutta.

Omien tunteiden kertominen ja kuulluksi tuleminen on tärkeää niin synnytyspelon hoidossa kuin synnytyksen suunnittelussa sekä siihen valmentautumisessa, ja yhtä lailla synnytyksessä sekä sen jälkeisissä toimenpiteissä.

Hanna Rouhe sanoo, että MIELI Suomen Mielenterveys ry:n kaltaisilla organisaatioilla on tärkeä tehtävä myös synnytyspelon torjunnassa. ”Aiemmat psyykkiset sairaudet ja traumaattiset kokemukset ovat merkittävä taustatekijä synnytyspelolle. Olisikin tärkeää, että psyykkiset sairaudet hoidettaisiin ennen raskautta ja samalla kerrottaisiin, että raskaus saattaa aktivoida joitain aiemmin koettuja juttuja.”

Perinataalipsykologia eli raskauden aikainen ja sen jälkeinen psykologinen tuki on Suomessa vielä alkutekijöissä. Helsingin yliopistollisessa sairaalassa sitä aloitettiin ennen kuin Hanna Rouhe siirtyi Lohjalle, jossa samaa toimintaa ollaan nyt käynnistämässä.

”Olemme myös perustaneet valtakunnallisen perinataalipsykiatrian yhdistyksen, joten raskaudenaikaiseen mieleen vaikuttaminen ja systemaattinen tuki sekä hoitokulttuuri ovat heräämässä.”

Hanna Rouhe kertoo huomanneensa työssään, että raskauden aikana pääsee auttamaan ihmistä kokonaisuutena, vaikuttaen synnytykseen, synnytyskokemukseen ja synnytyksen jälkeiseen elämään sekä vanhemmuuteen - samalla siis vauvaan, koko perheen mielenterveyteen ja hyvinvointiin. ”Jos tämä taas epäonnistuu, voi syntyä sukupolvien mittainen huono ketju.”

”Tule kuulluksi, uskalla kertoa”

Hanna Rouhe kertoo, että pandemia-aika on ollut sairaalassa haasteellinen. Se on aiheuttanut ihmisissä ahdistusta. ”Ne, jotka muutenkin pelkäävät synnyttämistä, pelkäävät ehkä vielä hiukan enemmän. He kokevat ahdistusta koska synnytys muutenkin on epävarmaa aikaa, eikä asioita oikein voi suunnitella.”

Lisähuolta voi aiheuttaa tukihenkilön terveydentila: pääseekö hän yleensäkään mukaan synnytykseen ja saako olla mukana käynnistyksessä tai jossain muussa vaiheessa. Hanna Rouhe kertoo, että yleisesti synnyttäjät ovat ottaneet varsin ymmärtäväisesti tilanteen vastaan.

”Jos taustalla ei ole erityistä pelkoa tai psyykkisiä ongelmia, ymmärtävät he hyvin, että tilanne on tällainen pandemian takia. Yhtä lailla on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tilannetta ollenkaan ja kokevat toimintatavan julmana. Osa heistä on tosi ahdistuneita. Tilanne on ikävä ja siksi Hus tarjoaa nyt psykologista valmennusta helpottamaan tilannetta.”

Raskaus ja synnytys ovat mielelle iso kokemus, jota ei voi täysin suunnitella mutta johon voi toki heittäytyä ja olla itselleen armollinen. ”Kyseessä on joka tapauksessa yksi merkittävimmistä kokemuksista naisen elämässä, suurimmalle osalle positiivinen mutta silti hyvin voimakas.”

Synnytystä ei kannata käsikirjoittaa liian tarkasti

Hanna Rouhe vietti lapsuutensa Kirkkonummella ja opiskeli Helsingissä, teki paljon kaikenlaisia töitä ja erityisesti sellaisia, joissa saattoi auttaa ihmisiä. ”Alunperin minusta piti tulla anestesialääkäri ja ehdinkin tehdä sitä puolisen vuotta kandina kunnes päätin erikoistua naistentauteihin sekä synnytyksiin ja tälle tielle jäin."

Väitöskirjansa Hanna Rouhe teki synnytyspelosta ja on hoitanut synnytyspelkopotilaita vuodesta 2006 alkaen, eikä kiellä kokevansa sitä elämäntehtävänään. Jo kuluneen viidentoista vuoden aikana suhtautuminen synnytyksiin on muuttunut. ”Osa asiakkaista on hyvin tarkasti käsikirjoittanut miten synnytyksen pitää tapahtua ja mitä kaikkea pitää olla. Yritänkin valmentaa asiakkaita ymmärtämään mitä kaikkea synnytyksessä tapahtuu, mitä kipu on, miten sitä voi hallita ja miten asioihin voi itse vaikuttaa.”

Hanna Rouhe pyrkii kertomaan synnyttäjille asioita, jotka helpottavat ja ovat hyviä, mutta varoittaa lukitsemasta mieltä sille, että asioiden pitää tapahtua juuri tietyllä tavalla. ”Ehdottomuus toiveissa voi helposti aiheuttaa pettymyksen.”

Toisaalta Hanna Rouhe painottaa kuulluksi tulemista. ”Mieli on raskauden aikana kovin herkkä. Moni pelkopotilaista on huolissaan, että kun kipu alkaa, he eivät osaa sanoa mitä he toivovat. Synnytyspelkokäynneillä toiveista on puhuttu etukäteen ja ne on kirjattu. Tähän auttavat myös etukäteen kirjoitetut ajatukset ja toiveet. Itse pyrin aina kysymään vielä synnytystilanteessa, että onko suunnitelma hyvä ja onko näin parempi olo. Jos ihmiselle vaan kerrotaan, että näin tullaan toimimaan, saattaa siitä jäädä tunne ettei tule kuulluksi.”

Synnytyskipu ei saisi olla pelottava mörkö

Mieltä voi valmentaa synnytykseen ja tärkeintä on valmistautua vanhemmuuteen. ”Kun vauvan saa sydämeen, auttaa se synnytykseen valmentautumisessa. Itseensä keskittyminen häviää.”

Synnytyksestä kannattaa myös hakea oikeaa tietoa hyvistä lähteistä, ei vain verkossa surffailemalla; mitä synnytyksessä tapahtuu, mitä supistukset ovat, mitä synnytyskipu tarkoittaa. ”Monilla on sellainen käsitys, että synnytyskipu on maailman kovin kipu, joka sattuu alusta loppuun ja kaiken aikaa. Kun sitten asian kuvaa vaikka piirroksen avulla, ovat asiakkaat ihmeissään, että eikö siis satukaan koko ajan, onko taukoja enemmän kuin kipua. Tärkeää on myös ymmärtää ja tietää miksi ja mitä tapahtuu, ja että kipu on positiivista, se ei kerro hädästä tai vahingosta.”

Hanna Rouhe sanoo, että hyvä synnytysvalmennus on tosi tärkeää myös siksi, että sen avulla voi harjoitella rentoutumista sekä miettiä mikä helpottaa.

Synnytys on merkittvä ja ainutkertainen, mutta toisaalta luonnollinen asia ja aika tavallinen. Kaikki ne, jotka ympärillään näkee, ovat syntyneet ja heidät on synnytetty. Ongelmia synnytyksissä tapahtuu kovin harvoin. Valtaosa menee oikein hyvin.

Alatiesynnytys on vauvalle luonnollisin

Osa ihmisistä pohtii, että sektio olisi helpoin ja turvallisin tapa saattaa vauva maailmaan. Ihmisen fysiologia on kuitenkin rakennettu toisin. Siitä esimerkkinä ovat ennenaikaiset synnytykset. Etenkin keskoselle alatiesynnytys on yleensä parempi tapa tulla maailmaan.

”Ihan pienelle keskoselle jo ulosautto on hellempi, toisaalta esimerkiksi 35 viikolla alakautta syntyvä vauva pärjää hyvin äidin kainalossa hengityksen ja muun osalta. Alatiesynnytys ’kypsyttää´vauvan muun muassa keuhkojen, verensokerin ja lämmönsäätelyn osalta pärjäämään, kun taas samanikäinen sektioitu vauva viettää alkuelämänsä lastenosastolla.”

Sektioiden määrä on hienoisesti kasvanut vuosittain. Se liittyy osin synnytyspelkoon, jonka syitä on kivun lisäksi kontrollin menetyksen puute. Nykyihminen on tottunut hallitsemaan elämäänsä, päättämään koska opiskelee, tulee raskaaksi, tai tekee milloin mitäkin. ”Entisaikaan pelko oli fysiologista. Pelättiin, että vuodettiin kuiviin, tai että jotain muuta kamalaa tapahtuu, kun synnytettiin saunassa tai kotioloissa.”

Ihminen on myös erkaantunut yhä kauemmas luonnosta. Onkin mielenkiintoista, että esimerkiksi Islannissa ei juurikaan ole synnytyspelkoa tai pelkosektioita. Kansa on hyvin perhekeskeistä, ihmiset elävät lähellä luontoa ja sukulaisuussuhteet ovat tiiviit. ”Länsimaissa erkaannutaan yhä useammin kasvuympäristöstä, muutetaan opiskelun tai työn perässä ja sosiaaliset verkostot ovat sen myötä huonot. Samalla elämä on yhä enemmän joka suhteessa suorittamista, myös raskaus. Elämä on suunniteltu tarkasti ja sen mukaan edetään, epävarmuuksien sieto on heikkoa. Haaste tulee esiin synnytyksessä ja sen jälkeen vanhemmuudessa.”

Myös sosiaalinen median vaikutus on iso. Sen kautta leviää kauhutarinoita, jotka synnytystä pelkäävä ihminen suoraan siirtää itselleen tapahtuviksi.

Puolisoiden traumoja tunnetaan huonosti

Äitien synnytyspelosta puhutaan paljon, mutta kovin vähän löytyy artikkeleja puolison pelosta ja siitä voimattomuuden tunteesta, jonka synnytystilanne esimerkiksi isille aiheuttaa. Hanna Rouhe myöntää, että aiheesta on aika vähän tutkimustietoa, mutta tätäkin aihetta tutkitaan parhaillaan. Hän kuitenkin sanoo, että lähtökohtaisesti isät eivät pelkää niin paljon etukäteen, mutta jos jotain ikävää tapahtuu, voivat he olla kovin traumatisoituneita. ”Voi olla, että he eivät edes uskalla tulla sairaalaan. On tapauksia, joissa pelkääjä onkin juuri isä, ei äiti.

Synnytys meni hyvin - se kuulostaa hyvältä ja rauhoittavalta lauseelta, mutta miten sitä voidaan arvioida, mitkä ovat ne psyykkiset ja fyysiset indikaattorit, joiden pohjalta arvioon voidaan päätyä? ”Se, että äiti ja lapsi eivät voisi hyvin synnytyksen jälkeen on harvinaista. Puhutaan muutamista promilleista ja usein esiin nostetut fyysiset vauriot, kuten repeämät, saadaan korjattua.”

Synnytyskokemuksia kysytään kaikilta synnyttäjiltä. He arvioivat sitä VAS (visual analoque scale) kipujana-asteikolla, jolla kuvaavat numeroin 0-10 kuinka positiivinen tai negatiivinen kokemus oli. ”Asteikon avulla yritetään seuloa ne asiakkaat, joille kokemus oli syystä tai toisesta tosi kurja. Heidän osaltaan jälkihoito on tärkeää, koska he ovat potentiaalisia traumatisoitujia, ja kokemus on tärkeä käsitellä, jotta he uskaltavat tulla uudelleen raskaaksi ja voivat muutenkin paremmin elämässään.”

Hanna Rouhe on yhä edelleen innostunut työstään synnytyspelkopotilaiden parissa. Hän on usein saanut kokea, miten herkässä raskaushetkessä ja synnytystilanteessa saatu hyvä tuki on tasapainottanut elämää. Usein syömishäiriöt helpottavat, masennus ei uusi, ahdistus vähenee ja oppii tuntemaan itseään sekä saa tarvittaessa apua jatkoon. ”Työmme ei siis vaikuta vain synnytykseen ja siksi se on niin palkitsevaa.”

Helposti pelottavaksi koettava synnytys ei siis olekaan vain uhka vaan mielen kannalta iso mahdollisuus.

TEKSTI: JOUKO VUOLLE

Lue lisää