Jalkapallon pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Markus Juhola: ”Jokaisessa pukukopissa on yksi peliriippuvuudesta kärsivä pelaaja.”

”Mikä on ammattisi?” ”Olen jalkapalloilija.” ”Aivan, mutta mitä teet työksesi?” Monelle urheilijalle ja valmentajalle tuttu tilanne – aherrusta ei arvosteta, eikä usein edes tunnisteta työksi.

Urheileminen voi kuitenkin olla ammatti. Urheilija voi olla työntekijä ja hänellä on siinä tapauksessa työnantaja. Toki varsinkin yksilöurheilijat ovat monesti enemmän verrattavissa ammatinharjoittajiin tai yrittäjiin kuin perinteisiin palkansaajiin, ja vaikka menestyvien urheilijoiden suorituksia arvostetaan, ei urheilua ammattina osata rinnastaa perinteisiin ammatteihin. Urheilun ammattilaisuus on uutta. Esittävien taiteilijoiden työ jo tunnistetaan ja hyväksytään.

Kuitenkin yhä useampi suomalainen saa palkkansa urheilemisesta. Jalkapallon pelaajayhdistyksellä on Suomessa jäseniä noin 1 200, kansainvälisessä yhdistyksessä FIFPRO:ssa noin 65 000. Lienee selvää, että joukossa on monimiljonäärejä mutta suurin osa elättää itsensä pienellä palkalla. Sanalla ammattilainen on väärä kaiku, oikeastaan valtaosaa voisi kutsua duunareiksi.

Seurojen tulisi paremmin tiedostaa roolinsa työnantajia

Markus Juhola on Jalkapallon pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja, on ollut vuodesta 2003 alkaen. Hän pelasi maalivahtina sekä jääkiekkoa että jalkapalloa ja oli voittamassa Porin Jazzille jalkapallon Suomen mestaruutta vuonna 1993. Hän tietää omasta kokemuksestaan millaista on pelata ammatikseen. Hän ei pelkää sanoa ääneen, että seurojen tulisi hoitaa roolinsa työnantajina pelaajien hyvinvoinnista. Urheilu on vaativa ammatti, joka kuluttaa niin fyysisesti kuin henkisesti.

FIFPRO:n mielenterveyttä koskeva tutkimus julkistettiin 2015 ja sen mukaan 96 prosenttia pelaajista uskoo mielenterveysongelmien vaikuttavan suoritukseen pelikentällä.

Jalkapallon pelaajayhdistys on analysoinut millaisia ongelmia ammattipelaajat kohtaavat ja mielenterveyden haasteet nousevat tutkimuksissa selvästi esiin. Tutkimus osoittaa hyvin, että pelaajat ovat nykyisin erittäin hyvin tietoisia ja valveutuneita mielenterveysasioista. He ovat myös valmiita puhumaan niistä.

Tutkimuksen mukaan suuri osa pelaajista myös kokee, että pelaajayhdistyksen velvollisuus on edistää keskustelua mielenterveyskysymyksistä. Pelaajayhdistys pyrkii aktiivisesti keskustelemaan seurojen kanssa, jotta nämä suhtautuisivat vakavuudella pelaajien mielenterveyteen, sillä FIFPRO:n tutkimusten mukaan noin kolmasosa pelaajista on vuosien varrella kokenut masennusta, unihäiriöitä tai vaikka alkoholiongelmia. Jos kansainvälisen tutkimuksen tuloksia siirretään Suomeen, kärsii erilaisista lievemmistä tai vaikeammista mielenterveysongelmista yli 300 pelaajaa, eivätkä pelaajayhdistyksen resurssit yksin riitä niiden kartoittamiseen tai hoitamiseen.

”Haluammekin selvittää kuinka pitkälle seuran velvollisuudet näistä asioista ulottuu. Mielestämme seuralla työnantajana tulee olla iso vastuu. Haluammekin että pelaajia kohdeltaisiin urheilussa lähtökohtaisesti ihan samoin kuin normaaleja työntekijöitä.”

Urheilijoiden paineista puhutaan paljon mutta taitaa olla niin, että ne ovat aivan samanlaisia kuin missä tahansa julkisessa ammatissa. Sanotaan, että kilpailu ja urheilu myös kasvattaa paineensietokykyä ja määrätietoisuutta, mutta niin ei ole ilman että huolehditaan heidän kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistaan.

Peliriippuvuus osana mielenterveyttä

Pelaajayhdistys on pyrkinyt järjestelmällisesti tarjoamaan tukea näissä kysymyksissä ja ensimmäisenä konkreettisena asiana on tartuttu rahapeliriippuvuuteen. ”Olemme olleet hyvin aktiivisia ottelumanipulaation torjunnassa ja siihen liittyen kehitimme vuonna 2010 Red Button -applikaation, jolla pelaajat voivat anonyymisti ilmoittaa ottelumanipulaatiosta tai sellaisen yrityksestä. Applikaatio on levinnyt kansainvälisen jalkapallon parissa, mutta myös muihin lajeihin kuten rugbyyn, käsipalloon, koripalloon ja lentopalloon. Rahapeliriippuvuuden esille tuominen ja tuen tarjoaminen ongelmatilanteissa pelaajille on luontainen jatke pelaajayhdistykselle pukukoppiympäristössä tehtävälle ennaltaehkäisevälle työlle. Tulokset ovat olleet rohkaisevia. Yhä useampi pelaaja on uskaltanut kertoa ongelmistaan.”

”Rahapeliriippuvuus on addiktiona merkittävä mielenterveysongelma, jonka on kokenut 2-3 prosenttia pelaajayhdistyksen jäsenistä. Voi siis sanoa, että jokaisessa pukukopissa on yksi peliriippuvuudesta jollain lailla kärsivä pelaaja ”

Rahapeliriippuvuuden tunnistaminen ei ole helppoa, koska peliriippuvuus ei näy ulospäin. Yhden omakohtaisen peliriippuvuustarinan on nostanut esiin Pele Koljonen. Artikkeli on luettavissa Yle Urheilun verkkosivuilta.

Pelaajayhdistys pyrkii rakentamaan tukiverkostoa, jotta jokainen pelaaja voisi anonyymisti keskustella tilanteestaan kun kokee, että hänellä saattaa olla ongelma ja jos ei asiasta voi keskustella seuran sisällä. Yhdistyksen käytössä on kolme  erityisasiantuntijaa, jotka antavat apuaan erityisesti peliriippuvuusongelmiin mutta jatkossa mahdollisesti laajemminkin mielenterveyskysymyksiin.

”Pelaajien käytössä on asiantuntijoita, joiden kanssa he voivat keskustella tarvittaessa anonyymisti viisi kertaa ja kartoittaa, onko heillä ongelmia ja jos niin todetaan, viedään asiaa eteenpäin ja ryhdytään hoitotoimenpiteisiin, ja yhdistys hoitaa asiaa nimetyn lääkärin tai urheilupsykologin kanssa. Tietoa palvelusta jaetaan joukkueiden fysioterapeuteille, koska hän on henkilö jolle pelaajat mielellään avautuvat vaikeista asioista”, pohtii Markus Juhola.

Urheilua vaivaa heikkouden tabu

Markus Juhola sanoo, että mielenterveyskysymyksiä käsitellään urheilussa nykyisin aika avoimesti. Taustalla on kuitenkin vielä heikkouden tabu – voiko kentällä olla fyysisesti vahva, jos mieli on herkällä. ”Mielelle ei ole uskallettu antaa sille kuuluvaa arvoa menestystekijänä.” Syynä on usein pelko. Pukukopissa ei haluta osoittaa minkäänlaista henkistä heikkoutta, koska se saattaisi merkitä pienempää vastuuta kentällä. Toinen tärkeä asia on selvittää kenen vastuulle mielenterveysasiat ammattilaisjalkapallossa kuuluvat, erityisesti kun pelaajasopimukset ovat pääosin määräaikaisia. Luonnollisesti on myös asioita, joita ei haluta tai pystytä seurojen sisällä hoitamaan ja silloin tulee tarpeelliseksi järjestää ulkopuolista apua.

”Kannetaanko seuroissa siis riittävästi työnantajan vastuuta pelaajien tulevaisuudesta, vai maksavatko pelaajat liian kovaa hintaa urastaan?”

Markus Juhola nostaa esiin vielä yhden jalkapallossa lähitulevaisuudessa tutkittavan asian: loukkaantumisten, terveydentilan ja mielenterveyden muutoksien yhteyksistä ammattilaisten osalta. ”Pyrkimys on, että esimerkiksi mahdollisia aivotärähdyksiä hoidettaisiin kentän laidalla niin hyvin, etteivät ne aiheuttaisi ongelmia tulevaisuudessa kentän ulkopuolella jo uran ollessa takana.”  Tähän haetaan vastauksia saadaan osana laajaa terveysseurantatutkimusta yhdessä eurooppalaisten pelaajayhdistyksien ja kansainvälisen kattojärjestön FIFPRO:n kanssa. Tutkimuksessa seurataan pelaajien terveydentilaa säännöllisesti 10 vuoden ajan ja myös suomalaisilla 26-28 -vuotiailla jalkapalloilijoilla on mahdollisuus osallistua.   

Markus Juhola uskoo, että kun asioista puhutaan avoimesti ja tarinat tuodaan esiin, mennään oikeaan suuntaan. ”Mutta omia vain urheilulle suunnattuja erillisiä järjestelmiä ei pidä rakentaa, vaan urheilussa tulee toimia näissä asioissa niin kuin yhteiskunnassa yleensäkin. Olisiko urheilijalla siis jo oikeus kokea olevansa muiden työssä käyvien kanssa samanvertainen ahertaja”, kysyy Markus Juhola.

Pelaajayhdistykselle riittää siis tehtävää ja keskusteltavaa.

Lisätietoja rahapeliriippuvuudesta ja jaettavasta tuesta saa esimerkiksi sivuilta https://www.puutupeliin.fi/ ja https://pelirajaton.fi/

TEKSTI: JOUKO VUOLLE

Lue lisää