Mikko Salasuo: ”Nuorten henkinen hyvinvointi vaatii vahvaa satsausta opintoihin ja koulutukseen”

Nuorisotutkimusverkoston vastaava tutkija Mikko Salasuo (s. 1972) kertoo olevansa 1970- ja 80-lukujen lähiönuori, joka hyvän mentorin vuoksi inspiroitui yliopistossa kaupunkikulttuurin ja marginaalien historiasta, yleensäkin salattujen ja vaiettujen asioiden historiasta.

”Inspiroituminen eittämättä kumpusi siitä lähiönuoruudesta, kun näki asioita, jotka eivät ole joka päivä julkisuudessa. Niiden kautta löysin tematiikan, joka on lähellä sydäntä”, sanoo Mikko Salasuo.

Kiinnostus johti siihen, että Mikko Salasuo väitteli tohtoriksi vuonna 2004 ja sai dosentin arvon 2008. Nuorisotutkimusverkostossa hän on ehtinyt työskennellä vuodesta 2005 alkaen. Hän sanoo, että aihepiiri, joissa vaikuttavat lähiö, nuoruus sekä kielletyt teemat, sopii hyvin nuorisotutkimuksen eetokseen, koska siinä lähestytään nuoria heidän omissa maailmoissaan ja heidän kokemustensa kautta. ”Koen olevani ja haluan olla kyseisten asioiden sekä ilmiöiden tulkitsija.”

Mikko Salasuon nuoruus osui 1980- ja 90-lukujen taitteeseen, aikaan kolmevuosikymmentä sitten. Kaikki ei suinkaan ole muuttunut noista päivistä. ”Se erilaisuus osuu muutamaan tuota aikaa edeltävään vuosikymmeneen, jolloin lähiöt oikeastaan rakennettiin, mutta erityisesti näen teknologisen murroksen, Suomen avautumisen Eurooppaan, populaarikulttuurin vyöryn ja digitalisaation, ja vaikka ne osin alkoivat jo aiemmin, oli 1980-luvun puoliväli rajua muutoksen aikaa.”

Tuolloin populaarikulttuurin läpimurtoa vauhdittivat ikoniset kappaleet, kuten Eppu Normaalin Vuosi 1985 ja Popedan Pitkä kuuma kesä. Samaan aikaan tulivat videopelit, elokuvat yleistyvät sekä tavoittavat koko Suomen ja musiikkia kuunneltiin Sonyn Walkman -kasettisoittimista.

”Sekä visuaalinen että äänimaisema kansainvälistyivät merkittävästi.”

Aikaan kuuluivat uusina ilmiöinä Lepakko, rap-musiikki, breakdance, vinyylilevyillä miksaus – eri alakulttuurit aloittavat kukoistuksensa. ”Oli kyse kokemuksista ja elämyksistä, jotka alkoivat hallita nuoruutta, uudesta audiovisuaalisesta maisemasta, ei niinkään suurten ikäluokkien ajan tapaisesta poliittisesta murroksesta.”

Kun kysyy Mikko Salasuolta, millainen oli 1980-luvun puolivälin nuorten mielen maisema, ja miten se pitäisi ymmärtää, mitä siitä voisi oppia, haluaa hän vastata katsomalla tulevaisuuteen: mikä on ihmisen tulevaisuushorisontti, mitä kohti mennään, mitä nuorelle ihmiselle on opetettu tulevaisuuden tuovan tullessaan, mitä ovat toiveet, haaveet ja unelmat, joita kohta kuljetaan?

Näkymä 30 vuotta sitten...

”1980-luvun lapset olivat hyvinvoinnin lapsia, kuten esimerkiksi tutkimusprofessori Tommi Hoikkala on kirjoittanut. Vielä silloin Suomessa elettiin jatkuvan edistyksen sekä kasvun illuusiossa.”

”Näytti siltä, että kun vain käyt koulun loppuun, tulet saamaan työmarkkinoilta paikan, jossa voit olla lopun elämäsi, perustaa perheen, ja jos tulee ongelmia, yhteiskunta on aina tukenasi.”

Eetos oli kuin lintukodosta. Jokaiselle nuorelle oli lupaus tulevasta, oli näkymä tulevaan ja siihen mitä tavoitellaan, sekä mitä on hyvä elämä. ”Se oli siinä mielessä huoletonta, turvallista ja stressitöntä aikaa, jonka 90-luvun lama katkaisi, mutta kaiken kaikkiaan nuorten henkisen hyvinvoinnin kannalta turvallisinta aikaa. Elämän käsikirjoitus oli niin valmiinnäköinen tulevaisuuteen saakka.”

… ja näkymä tänään

Nuorten tämän päivän maisemaan ovat jättäneet jälkensä 90-luvun lama, finanssi- ja demokratian kriisi, huoli ilmaston lämpenemisestä, jatkuvan kasvun ajatuksen mureneminen sekä siirtyminen jälkiteolliseen yhteiskuntaan, jossa ei olekaan enää pysyviä pitkiä työuria vaan ollaan pätkätyömaailmassa. Samalla poliittinen tulevaisuus näyttää hyvin epävarmalta ja taloudelliset kysymykset ovat jatkuvasti pinnalla.

”Nuorten näkymässä tulevaisuuteen on vain synkkiä pilviä. Ero henkisessä ilmapiirissä verrattuna 1980-lukuun on dramaattinen.

”Nyt ei ole selvää käsikirjoitusta: tuota haluan ja tuonne menen, vaan näkymä on lyhyt ja epävarmuuden täyttämä.”

Todisteet löytyvät kyselytutkimuksista. ”Nuorten suurimmat huolet 2010-luvulla ovat niiden mukaan, miten jaksan tulevassa työelämässä ja miten pärjään tulevilla työmarkkinoilla. Se kuvastaa hyvin tulevaisuushorisontin hämärtymistä, joka ei koskettanut meitä 1980-luvulla oikeastaan lainkaan.”

Ei liene mitenkään kummallista, että epävarmuus aiheuttaa suunnatonta stressiä. Sitä ei edes helpota, että jos mahdollisten opintojen jälkeen pääsee työelämään, niin edessä siintää samanlainen maisema - pahimmillaan koko elämän mittaisena.

”Nuorten elämä on muuttunut aiempaa kilpailuorientoituneemmaksi.”

”Jo peruskoulussa kilpaillaan siitä, kuka pääsee sellaiseen lukioon, josta reitti yliopistoon näyttää siloitellummalta.” Kilpailu koulussa menestymisestä on siirtynyt lukion viimeisiltä luokilta yläasteelle ja jopa niiden valintoihin. Kasvatustieteen professori Hannu Simola kutsuu tätä erinomaisuuden eetokseksi ja se on aikaistunut jopa 5-6 vuodella.

Nuorten elämä näyttäisi muuttuneen aika lailla. Toisinaan tuntuu, että tavallinen turvallinen arki on kadonnut - jotta tuntuu joltain, asioiden ja tapahtumien on oltava ikään kuin erityisiä ja vaaditaan stimulantteja, jotta kyettäisiin tuntemaan.

Mikko Salasuo kuvaa tilannetta oivallisesti: ”Vaikka postmodernismia pidettiin joskus höpinänä, ei se ehkä sitä ollutkaan. Jos aikanaan nuorten näkymä maailmasta oli vertikaalinen eli menneestä tulevaan, mennyt nähtiin ja tuleva suunnilleen tiedettiin, tuo näky on kääntynyt horisontaaliseksi. Mennyt on epäselvää ja tulevaisuutta ei nähdä lainkaan. Elämää eletään tässä nykyhetkessä.”

”Elämysten ja kokemusten kautta pyritään etsimään omaa paikkaa, tilaa tai henkistä hyvinvointia.”

Mikko Salasuo siteeraa mielellään saksalaista nuoriso- ja kulttuuritutkija Thomas Zieheä, joka on todennut, että jos ennen oli käsikirjoitus, jota seurata, joutuu nuori nykyään kirjoittamaan sitä kaiken aikaa itse, sen mukaan kuin elämä etenee. Onkin hyvin raskasta luoda itse omaa elämänkulkuaan. ”Syntyy paradoksi, koska toisin kuin aikaisempien sukupolvien vanhemmat, tämän päivän äidit tai isät eivät pysty näkemään mitä tuleman pitää, eivätkä näin kykene antamaan neuvoja, mihin suuntaan pitäisi mennä.”

Mikko Salasuo jatkaa, että silloin on vaarana, että otetaan käyttöön itse koetut vuosikymmenten takaiset toimintamallit ja opit, mutta niiden siirtäminen tähän aikaan tarjoaa todennäköisesti vielä vähemmän oikeaa suuntaa, kuin se että nuori itse menee eteenpäin. ”Tässä maisemassa tulemme nuorten mielenterveyden, ahdistuksen ja stressin ytimeen.”

”Näemme nuoren, joka ilman karttaa koettaa suunnata hämärän peitossa olevaan tulevaisuuteen.”

Kuinka löytää olematon näky…

Lohduttavaa on, että niin Mikko Salasuo, kuten kaikki kollegansa, ovat yhdestä asiasta täysin yksimielisiä. Se on opintojen merkitys.

”Tässä ajassa ihmisen tärkeintä pääomaa on osaaminen; tietotaito, kielitaito sekä mahdollisimman laaja yleissivistys. Meidän tulisi taata hyvä koulutus jokaiselle suomalaiselle nuorelle, koska se tarjoaa työkalut elää muuttuvassa, joskin talouskriisien runtelemassa, globaalissa maailmassa. Hyvä elämä ei aina ehkä löydy Suomesta, mutta jos omaat nämä pääomat, voit lähteä etsimään sitä myös muualta.”

Maailman ja nuorten ajattelutavan muuttumista sotien jälkeisten suurten ikäluokkien ajasta 1980-luvun puolivälissä syntyneen Y-sukupolven (s. 1980-1989) kautta tähän päivään kuvaa hyvin suhtautuminen materiaan ja sen tuomaan hyvinvoinnin kuvaan.

Erik Allardt tiivisti suurten ikäluokkien ihanteet sanoihin ’having, loving, being’. Keskiössä olivat omistaminen, ydinperhe ja vapaus olla itsensä kaltainen. Nykyisin varsinkaan tuo taloudellinen ulottuvuus ei ole nuorille olennainen. Jo y-sukupolvelle henkiset arvot ylittävät monessa tapauksessa taloudelliset intressit. Omistamista tärkeämpää on jatkuvasti kokeminen ja näkeminen, henkinen pääoma.”

Mikko Salasuo on vakuuttunut, että henkisen pääoman lisääntymisen kautta helpotamme nuoria kirjoittamaan ja rakentamaan omaa tulevaisuuttaan.

”Eikä vain Suomen kontekstissa vaan globaalissa maailmassa. Se olisi suorastaan kilpailuetu suhteessa muihin kansoihin.”

Onkin kiinnostavaa, mutta samalla paradoksaalista, että kun julkisessa keskustelussa yhä tärkeämmässä roolissa ovat kestävyysvaje ja Suomen taloustilanne, ei tämän todellisuuden hyvä elämä välttämättä vastaakaan nuorten käsitystä hyvästä elämästä, joka ei ehkä kiinnitykään enää samoihin asioihin.

”Nuorten hyvän elämän tukeminen ja henkiseen hyvinvointiin panostaminen tarkoittaisi panostusta erityisesti opintoihin ja koulutukseen, jotta nuoret omaisivat pääomaa kasvattaa Suomen taloutta mutta ennen kaikkea pärjätä ja luoda yksilöinä omia polkujaan.”

Nuoret oivaltavat, että pärjätäkseen maailmassa, jossa itse pitää luoda polkunsa, he tarvitsevat tukea ja apua reitinvalinnoissa, mutta eivät kuitenkaan nykyvanhempiensa omistamista korostavan kuvan mukaista.

”Samaan aikaan eliniän kasvaessa elää yhdessä yhä useampia sukupolvia, jotka kaikki pyrkivät tekemään maailmasta itsensä näköistä. Suuret ikäluokat sanelevat, määrittävät, taloudellisesti ohjaavat sekä puolustavat hyvin voimakkaasti yhä sitä maailmaa, jossa me elämme. Se maailmankuva ei kuitenkaan ole kuva, missä tämän hetken nuoret elävät, ei edes heidän vanhempiensa (perässä hiihtäjät ja x-sukupolvi/y-sukupolvi) maailmankuva.”

”Jokaiselle pitää tarjota erittäin hyvä koulutus”

Mikko Salasuo sanoo selkeästi, että jos yhteiskunnassa on joitain kohtia, joihin ei tulisi kohdistaa säästötoimia vaan pikemminkin panostaa, ovat ne mielenterveydenkin näkökulmasta varhaiskasvatus ja koulutus.

Jokaiselle tulisi tarjota mahdollisuus ei vain hyvään, vaan erittäin hyvään koulutukseen, sillä sen kautta on globaalissa maailmassa aina toivoa.

”Olkoon päällä millainen taloudellinen lama tahansa, jostain löytyy se parempi elämä. Samalla torjutaan parhaiten sosiaalisia mielenterveyden häiriötä tai ongelmia, kuten stressiä ja ylisuorittamisen aiheuttamia erilaisia paniikkihäiriöitä, masennusta ja näköalattomuutta.”

Mikko Salasuo nostaa nuorille tarjottavan koulutuspanostuksen rinnalle tärkeäksi henkistä hyvinvointia lisääväksi asiaksi jo nuorisolakiinkin kirjatun nuorten kuulemisen. ”Meidän tulee oivaltaa, että sitä tulevaisuushorisonttia, jonka me näimme lapsena ja nuorena, ei enää ole. Meidän on kyettävä näkemään ja kuulemaan millainen siitä on nuorten ajatus.”

Jos 1980-luvun nuoret halusivat rokkitähdiksi, haaveilevat nykyteinit tubettajan kiehtovasta elämästä. Se kuvaa hyvin muutosta, eikä sitä haavemaailmaa saisi tyrmätä vain siksi, että katsomme maailmaa omien aikoinaan vallinneiden tulevaisuuskuvien kautta ja koemme siitä näkökulmasta uudet ilmiöt oudoksi tai jopa naurettavaksi.

”Tykkää ihminen ilmastokeskustelusta tai ei, niin jos 10 000 nuorta osoittaa sen tai jonkun muun asian takia mieltään eduskuntatalon edessä ja on koulusta pois, siihen ei voi suhtautua naureskellen. He näyttävät suuntaa. Onkin sanottu, että uusliberaalin suunnan suurin uhka nuorten sukupolvien keskuudessa on ilmastokysymys. Se voi historiallisesti jopa marssia yli taloudellisen hyvinvoinnin ajattelun. Ei toki vielä.”

Mikko Salasuo jatkaa, että me emme voi ylenkatsoa sellaisia eksistentiaalisia kysymyksiä, jotka ovat nuorille tärkeitä ja tuottavat heille ahdistusta, henkistä pahoinvointia sekä aitoa pelkoa tulevaisuudesta.

”Nuorisobarometrin tulokset keväällä 2019 osoittivat, että huoli ympäristöstä ja ympäröivästä maailmasta oli yli tuplaantunut edellisestä barometrista.”

”Lapset tekevät aikuisten työtä”

Nykyhetken dilemma on, että samaan aikaan lapset tekevät aikuisten työtä, kun harrastukset - niin urheilussa kuin taiteessa ja kulttuurin puolella - ovat muuttuneet entistä tavoiteorientoituneimmiksi. ”Vanhemmat arvostavat, että lapsia harjoitetaan jo alakouluiässä kuin ammattilaisia – kuin aikuisia. Halutaan ja kuvitellaan lasten saavan niin resursseja, joita he voivat käyttää tulevaisuudessa.”

Lienee kuitenkin jokaiselle selvää, ettei taide-, kulttuuri- tai urheiluharrastus tuota 99 prosentille alle 10-vuotiaista mitään sellaista resurssia, joka auttaisi jatkossa hänen taloudellista toimeentuloaan. Ei ole enää sellaisia ammatteja, joihin pääsisi pelkällä hyvällä fyysisellä kunnolla ja ilman koulutusta. ”Silti lapsia sparrataan vanhan ajan keinoilla kirjoittamaan elämänsä käsikirjoitusta, vaikka niin syntyy vain menneen ajan tuotos. Minne unohtui leikki ja sen tuoma ilo? Osaammeko lainkaan tarkastella lasten harrastuksia nykymaailman ehdoin ja kontekstissa?”

Mikko Salasuo pohtii aiheellisesti, että kun tulevaisuus ja työelämä ovat jatkossa digitaalisia, ei siitä näkökulmasta pitäisi olla liian huolissaan erilaisten härpäkkeiden vaatimasta ruutuajasta. Toki fyysinen aktivisuus on tärkeä asia, mutta tässä tapauksessa oikea ilmaisu lienee sekä-että, ei joko-tai.

Tarkasteltaessa mielenterveyttä, stressiä ja ahdistusta lapsia ei ehdottomasti tule virittää tekemään sellaista, johon pitäisi virittää vasta aikuisena. ”Nuorena ei todellakaan opita harrastusmaailmassa häviämään tai voittamaan. Niitä tuntoja tulee aivan riittämiin jo nuorten omassa elämässä, keskinäisessä olemisessa ja koulussa – eihän enää anneta selkäsaunaakaan varmuuden vuoksi, ei kaiketi lainkaan."

Kun nuoret harrastavat keskenään, valikoituvat parhaat joka tapauksessa esiin, mutta osaammeko pitää huolta ison massan hyvinvoinnista. Se on nuorten mielen kannalta avainkysymys.

”Suomen kaltaisessa maassa, toisin kuin vaikka Yhdysvalloissa, hyvä ei ole parhaan pahin vihollinen vaan paras ystävä. Mitä enemmän luomme eri osaamisalueilla taitavia nuoria, sitä paremmin nousevat esiin myös parhaat.”

Kun niin toimitaan, annetaan kaikille mahdollisuus löytää oman käsikirjoituksensa alku. Samalla torpataan tehokkaasti ahdistusta ja mielipahaa ja tulevaisuuden pelkoa.

”Tarjotaan eväitä siihen, miten pärjätä epävarmassa tulevaisuudessa.”

TEKSTI: JOUKO VUOLLE

Lue lisää