Nuorisotutkija Mikko Piispa: ”Ilmastoahdistus on seurausta paitsi ilmastokriisistä, myös poliittisen päätöksenteon epäonnistumisesta.”

Nuorisotutkimusverkoston tutkija, VTM Mikko Piispa pohtii ilmastoahdistusta sekä tutkijan mutta erityisesti sosiologin silmin. Murhe ilmaston ja ympäristön tilasta ei suinkaan aiheuta huolta vain nuorten keskuudessa.

”Kun aihe nousee esiin mediassa tai kansalaiskeskusteluissa, ilmastoahdistus nähdään herkästi vain oireena ilmastokriisistä. Taustalla on kuitenkin myös tieto ja kokemus siitä, että ilmastokriisiä ei pystytä riittävissä määrin hillitsemään. Enemmän pitäisi puhua poliittisen järjestelmän epäonnistumisesta.”

Mikko Piispa jatkaa, että tämä ei poista sitä, että ilmastoahdistus myös omana ilmiönään vaatisi huomiota. Hänen tutkijakollegansa Panu Pihkala muistuttaa usein, että sosiaalisesti jaettu huoli, jopa ahdistus, ekologisesta romahduksesta ja omasta sekä muiden tulevaisuudesta, ei ole vähäpätöinen asia.

Tulevaisuus on uhattuna mutta asioita ei tapahdu

Nuoret ilmastoaktivistit ovat turhautuneita tilanteeseen, ja samalla he kohtaavat monenlaista vähättelyä. Näitä ja monia muita asioita tarkastellaan Piispan ja hänen nuorisotutkijakollegoidensa Anni Ojajärven ja Tomi Kiilakosken vastikään kirjoittamassa tutkimusjulkaisussa "Tulevaisuusko hukassa? - Nuoret ilmastoaktivistit ja keskustelu tulevaisuudesta". Raportissa tuodaan esille, että nuoret kaipaavat kokonaisvaltaista keskustelua tulevaisuudesta – myös näkymiä siitä, mitä hyvää voitaisiin vielä saada aikaiseksi.

Toki paljon on jo karannut käsistä, ilmaston lämpeneminen on tosiasia ja merenpinnat tulevat nousemaan vääjäämättä. Ilmastoahdistus liittyy yhtäältä siihen, että ihmiskunnan turvallinen tulevaisuus on uhattuna, toisaalta siihen, että luonnon monimuotoisuus häviää hälyttävää vauhtia.

”Tätä ahdistusta tai surua ilmastonmuutoksen seurauksista joudutaan tulevaisuudessa käsittelemään. Sen vuoksi tarvittaisiin tehokkaita poliittisia toimia, jotka loisivat uskoa, että asioihin edes yritetään vaikuttaa. Samaan aikaan surun, menettämisen ja ahdistuksen tunteita pitäisi pystyä käsittelemään ilmapiirissä, joka olisi siihen suotuisa.”

Mikko Piispa kertoo, että esimerkiksi lajien kuudes massasukupuuttoaalto aiheuttaa hänelle valtavaa surua, jota on vaikeaa käsitellä. ”Kyseessä ei ole luontodokumentti, jonka ikävän viestin voi unohtaa kun ohjelma loppuu.”

”Vaatimus sosio-ekologisesta oikeudenmukaisuudesta rakentaa myös moraalista selkärankaa”

Kautta maailmanhistorian on eri asioiden vuoksi noustu barrikadeille. On ymmärrettävää, että niin tapahtuu myös ilmastoasioiden vuoksi. Samaan aikaan pitää kuitenkin muistaa, että ei ole nuorten, tai varsinkaan lasten, velvollisuus toimia. Heillä on oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon ja keskusteluun, mutta nykytilanteessa he ikään kuin joutuvat ottamaan vastuuta asioista, joita aikuisten pitäisi ratkoa.

”On myös täysin oikein olla stressaantumatta, elää nuoruutta ja käydä koulua. Mutta heitä, jotka ovat ilmastoasiassa aktiivisia, meidän pitäisi tukea. Nuorten ilmastoliikehdintä on tärkeä yhteiskunnallinen muutosvoima.”

Nuorten tietoa ja mietteitä ilmastokysymyksistä on tutkittu erilaisissa yhteyksissä. Vuoden 2016 Nuorisobarometri paljastaa, että samaan aikaan kun ongelmat tunnistetaan, nuoret suhtautuvat kriittisesti siihen, että ihmisten hyvinvoinnin jatkuminen voisi perustua vain taloudelliseen kasvuun.

”Tuore tutkimuksemme osoittaa myös, että nuoret ilmastoaktivistit ovat kriittisiä myös teknologisia ratkaisuja kohtaan. Niistä voi olla paljon apua, mutta pelkästään niihin ei voi tuudittautua ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi. Tieteellistä tietoa sen sijaan arvostetaan, ja samalla vaaditaan, että ilmastotieteen varoitusten pitäisi näkyä myös poliittisessa päätöksenteossa.”

Vallitsevan koronakriisin aikana talousnäkymät näyttäytyvät vaikeina, mutta myöskään ilmastonmuutoksen ongelmat eivät ole kadonneet mihinkään. Nyt poliittisen järjestelmän olisi reagoitava ja hoidettava koronakriisin ohella myös ilmastokriisiä. Tämän edistymistä nuoret ilmastoaktivistit seuraavat tarkasti ja kriittisesti.

”Pelkästään ilmastokysymysten vuoksi on tarpeen keskustelu demokraattisen järjestelmän kehittämiseksi. Se ei suinkaan ole valmis ja esimerkiksi filosofi Teppo Eskelinen on korostanut, että meillä pitää olla ihanne toimivasta demokratiasta. Emme voi olla siinä illuusiossa että olemme jo perillä. Järjestelmää pitää jatkuvasti luoda uudelleen ja parantaa.”

”On sopeuduttava ja kannettava vastuuta”

Ilmastokriisillä on mielenterveyteen suoria ja välillisiä seurauksia. On sekä sopeuduttava että kannettava vastuuta. Samalla pitäisi löytää toivoa asiantilan paranemiseksi.

”Jo nyt on koettu paljon menetyksiä ja niitä on edessä lisää. Meiltä katoaa tärkeitä ja rakkaita asioita. Se asiantila pitää kohdata ja hyväksyä, ja sitä on kyettävä käsittelemään. Mutta ilmastokriisiä torjumalla voimme pyrkiä myös tekemään parempaa yhteiskuntaa, ne asiat eivät sulje toisiaan pois.”

Vaikka aiheutettu kriisi on paljolti ahneuden ja välinpitämättömyyden seurausta, suurin osa ihmisistä on toiminut parhaan tietonsa ja hyvän tahdon vallassa. ”Yleensä jokapäiväisessä elämässä ei toimita siten, että tieten tahtoen vahingoitetaan ympäristöä. Se ei kuitenkaan poista sitä, että moni pohtii syyllisyyttään.”

Kun näitä tunteita joutuu käsittelemään, on tärkeää tiedostaa, ettei kenenkään tarvitse tehdä sitä yksin; kukaan ei yksin ole aiheuttanut ilmastokriisiä. Mikko Piispa haluaisikin toivon ja uskon sijaan tai rinnalla puhua merkityksellisyydestä.

”On iso ero siinä lämpiääkö maapallo kaksi, kolme vai neljä astetta. Jokainen kymmenyskin alaspäin on merkityksellinen, vaikka toivo ja usko olisivatkin koetuksella. Aktiivisten kansalaisten pienetkin teot voivat olla eri tavoin merkityksellisiä, vaikka ne eivät yksinään kriisiä ratkaisekaan.”

Kansalaisvaikuttaminen kannattaa

Mikko Piispa kuvaa myös mikrotasolla tapahtunutta ajattelun muutosta kierrätysesimerkin kautta. ”Monelle ihmiselle roskien lajittelu ei olekaan enää vaiva vaan kiinnostava tapa toimia. Se on myös merkityksellistä kulttuurin muutoksen näkökulmasta. Enkä pitäisi ollenkaan pahana, että kun korona-aika rajoituksineen helpottaa, lähtisi moni meistä vaikka ilmastomarssille. Niin kannustettaisiin ja vaadittaisiin päättäjiä tekemään suoraselkäisiä ja moraalisesti kestäviä ratkaisuja. Jos vaikka aktiivisesta kansalaisvaikuttamisesta demokratian areenoilla tulisi yhtä luontevaa kuin kierrättämisestä.”

Koronakriisi voi myös olla oppiaikaa, sillä jos ilmastonmuutoksen torjunnassa ei edetä, saattaa edessä olla tilanne, jossa joudutaan turvautumaan yhä enemmän rajoituksiin.

Mikko Piispa toivoo, että ihmiset kohtaisivat ja hyväksyisivät ekokriisin ja käsittelisivät niitä vaikeita tunteita, mitä siihen liittyy. ”Samaan hengenvetoon haluan vielä korostaa, että näitä asioita ei tarvitse kohdata yksin. Ne koskevat kaikkia ja kokemuksia voi jakaa. Samalla kannattaa haaveilla siitä, millainen voisi olla parempi tulevaisuus. Sellaisia näkymiä tarvitsemme, ja yhdessä voi toimia ratkaisujen eteen.”

Ilmaston tilaa voi parantaa ja ongelmia taklata yhdessä toimimalla. Olkoon siitä esimerkkinä otsonikato. Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta on luettavissa, että ”otsoniaukon löytyminen vauhditti otsonikerroksen suojelemiseksi. Jo 1987 sovittiin Montrealin Pöytäkirjassa otsonia tuhoavien aineiden tuotannon ja käytön rajoittamisesta ja lopettamisesta. Pöytäkirjaa on myöhemmin täydennetty, ja 2009 siitä tuli ensimmäinen sopimus, jonka kaikki maailman maat ovat allekirjoittaneet.”

Ehkä ilmastokriisin kaltaiset globaalit ympäristöongelmat voisi sittenkin selättää. Mutta huomiseen ei ehkä kannata odottaa.

TEKSTI: JOUKO VUOLLE

Lue lisää