Petteri Sveins: ”Väkivalta on sanojen puutetta.”

”Jos huomaamme, että ilmapiiri on kiristynyt ja halu ratkoa ongelma keskustelemalla on vähentynyt, on riski väkivaltaan samalla kasvanut”, sanoo väkivaltaiseen käyttäytymiseen perehtynyt psykoterapeutti Petteri Sveins.

Tapaaminen Petteri Sveinsin kanssa tiivistyy lyhyeen lauseeseen: väkivalta on sanojen puutetta. Noiden neljän sanan taakse kätkeytyy murhetta ja iloa, kipua ja paranemista, apua ja selviytymistä, sillä

”silloin kun sanat loppuvat, alkaa väkivalta.”

Väkivallalle on kuitenkin aina vaihtoehto. Jos osaa pukea asioita sanoiksi, pystyy selviämään tilanteista ilman että lyö toista ihmistä. ”Meistä jokainen on potentiaalinen väkivallan käyttäjä, mutta vain osa ihmisistä turvautuu siihen. Suurin osa ihmisistä ei koskaan päästä itseään tilaan, jossa painetta on kertynyt räjähdykseen saakka”, sanoo Petteri Sveins.

Vain harvat ihmiset päästävät itseään tilaan, josta poispääsy vaatii nyrkkejä. Jotkut osaavat purkaa painettaan puhumalla herkeämättä, jotkut lähtevät ulos lenkille - tekevät mitä tahansa, etteivät räjähdä.  

Petteri Sveins puhuu väkivallattomuudesta mielellään ja kiihkottomasti. Hän kiinnostui aiheesta vauhdikkaiden urheiluvuosien jälkeen. Ne kuluivat Matti Nykäsen kanssa harjoitellessa ja yhdistetyn kisoja kolutessa. ”Kun huomasin, etten urheilussa pääse maailman huipulle, alkoi opiskelu kiinnostaa. Ensin valmistuin Pieksämäeltä sosionomiksi ja sen jälkeen Jyväskylän yliopiston psykologian laitokselta erityistason psykoterapeutiksi.”

Kiinnostus väkivalta-asioita kohtaan vaikutti myös työpaikkojen valintaan. Hän pääsi kehittämään perhetyötä Ensi- ja turvakotien liittoon, jonka Alvari-työn aikana selvisi kuinka paljon perheissä oli väkivaltaa. Mielessä kaihersi kaiken aikaa, että eikö kukaan voi tehdä asialle mitään.

”Sitten hakeuduin Mielenterveysseuran palvelukseen ja pääsin kehittelemään Kriisikeskus Mobilen toimintaa Suomessa. Olin yksi Jyväskylän hankkeen vetäjistä. Lähdimme kehittämään nopeaa väliintuloa väkivallan tekijöille, jotka silloin olivat pääsääntöisesti miehiä.”

”Eikö väkivaltakäyttäytymiselle voi tehdä mitään”

Miesten perheissä tekemiin väkivaltatilanteisiin ei tuolloin juurikaan puututtu ja niinpä Jyväskylän yliopiston kanssa syntyi Vaihtoehto väkivallalle -hoitomalli. Vastaavaa ei sillä hetkellä ollut missään muualla maailmassa. Osin varmasti projektin ansiosta Petteri Sveins valittiin vuoden sosiaalityöntekijäksi Suomessa ja hän pääsi kansainvälisiin tehtäviin mm. Yhdistyneisiin kansakuntiin ja Amerikan kehityspankkiin.

”Vuosina 1998-2002 toteutettiin Suomessa ensimmäinen väkivallan ehkäisyhanke, ja olin toinen sen vetäjistä. Se rahoitettiin valtion budjetista ja sen avulla kehitettiin edelleen väkivallan ehkäisyn menetelmiä.”

Työ ei ollut vain kansallista vaan Petteri Sveins pääsi kouluttamaan mm. poliiseja ympäri maapalloa. Hän sai myös vuonna 2001 valtion tiedonjulkistamispalkinnon perheväkivaltaa torjuvasta oppaasta ja siihen liittyvästä kuvakirjasta Urhea Pikku-Nalle yhdessä projektipäällikkö Tiina Holmbergin, lastenkirjailija Saara Laihon, lastentarhanopettaja Johanna Moision kanssa. Väkivaltaa voi siis torjua perheissä myös sadun avulla.

”Eräs hienoista kokemuksista oli kun pääsin kertomaan Suomen mallista Yhdysvalloissa.

Olin yksi niistä, joka oli tutkimuksen lisäksi oikeasti tehnyt hommia väkivaltaisten ihmisten kanssa. Eräs professori muun muassa totesi, että puheenvuorostasi kuului, että olet hoitanut satoja vaimojaan pahoinpidelleitä aviomiehiä.”

Vaihtoehto väkivallalle

Petteri Sveins sanoo, että väkivalta pitää ilmiönä tuntea, jos aikoo tehdä sen kanssa töitä.

Avainasia ovat nopeat väliintulot.

Väkivallan tekijä pitää saada pikaisesti hoitoon. Heidän suojamekanisminsa eivät saa alkaa kehittyä; enhän minä mitään tehnyt, jos olisit ollut hiljaa, en olisi lyönyt sua. ”Kun poliisi otti kiinni ja vei putkaan, mentiin sinne ja alettiin motivoida, että haluatko puhua asiasta. Napattiin väkivallan tekijä yksilöhoitojaksolle, jonka perään tuli vielä ryhmähoitovaihe.”

”Aika paljon kyse on sanojen puuttumisesta. Jos ihminen pystyy tuottamaan jotain siinä vaiheessa kun sen tekee mieli lyödä, niin se harvoin lyö.”

Vaan onko väkivalta mielelle syy vai seuraus, hajottaako väkivalta mielen vai onko se jo hajonnut, kun ryhtyy väkivaltaiseksi?

”Se riippuu tulokulmasta. Yhteiskuntapoliitikon näkökulmasta syynä ovat yhteiskunnalliset epäkohdat. Psykologi saattaa hakea syytä karmeasta lapsuudesta. Kyseessä voi myös olla oppimisteoreettinen malli, eli väkivalta on opittu tapa.

Itse haluan uskoa, että se on sellainen opittu tapa toimia, jonka voi oppia mistä vaan, perheestä, kavereilta, monesta paikasta.”

Väkivallasta tulee tapa toimia, jolla purkaa omaa pahaa oloaan tai saa jotain hyötyä. Hyöty voi olla, että lyönnin myötä oma olo helpottuu. ”Tai kun kiristät ihmistä vaikka psyykkisellä väkivallalla tai uhkailemalla, niin saat jotain etua itsellesi. Ihminen oppii vaatimaan lisää, saamaan tahtonsa läpi.”

Petteri Sveins haluaa uskoa, että lyöminen on opittu tapa toimia myös koska jos niin on, voi hoidon seurauksena oppia myös olemaan lyömättä. Hän muistuttaa, että toki joukkoon mahtuu psykopaatteja mutta heihin ei tarvitse takertua, koska kyseessä on pieni vähemmistö.

”Pahan olon purkamista lyömällä”

”Voimme tietysti antaa väkivallan tekijälle lääkkeitä, mutta koskaan ei tiedä syökö hän niitä niin kuin pitää ja muuttuko lopulta mikään, sillä että ihminen pumpataan lääkkeillä tiedottomaksi. Ei siis jää monia vaihtoehtoja, joilla pahan olon saa pois. Oikeastaan jää puhuminen.”

Syitä pahaan oloon voi olla kovin monenlaisia, mutta olennaista, jos hoidetaan väkivaltaisesti käyttäytyvää ihmistä, on, ettei takerruta siihen, mikä on syy. ”Laki ja asetukset eivät koskaan oikeuta lyömään toista ihmistä, olipa lyömisen syy mikä tahansa. Siinä monet terapeutitkin menevät metsään kun he hyväksyvät väkivallan, ’kun sulla on karmea lapsuus, tai olit päissäsi, et ymmärtänyt mitä teit’. Sen sijaan vastuuttamisella voidaan päästä eteenpäin.”

Mutta aina yksi viesti on selvä: sinä et voi lyödä!

Ensimmäinen vaihe on saada ihminen motivoitumaan hoitoprosessiin. ”Minulle sanottiin aikanaan, etteihän kukaan mies halua lähteä tuohon, johon vastasin, että oletteko kysyneet niiltä? Eivät olleet. Eiväthän ihmiset helpolla lähde mutta on jo osa hoitoprosessia että saat heidät roikkumaan luoksesi.”

Petteri Sveins teki erityisesti väkivaltaisten miesten kanssa hommia ”nuorena jätkänä”, eikä kukaan sanonut hänelle, että älä poika tule neuvomaan. Hän ei myöskään koskaan saanut neniinsä.

”Väkivallasta pitää tehdä ongelma”

On turhaa ja väärin kysyä miksi löit.

Oleellista on torjua syitä ja tehdä väkivallasta sen tekijälle ongelma.

Kun hän sen myöntää, voi hoito ja parantuminen alkaa. Vaihtoehto väkivallalle pitää löytää itse, muttei yksin. Ajatuksia pitää saada vaihtaa.

Petteri Sveins sanoo, että väkivallattomuuden eteen pitäisi tehdä paljon enemmän. Kehitys kahdessakymmenessä vuodessa ei ole ollut erityisen ripeää. ”Hienoa on, että turvakotien ylläpidon kustannukset maksaa nykyisin valtio. Sen myötä suomalaiset on saatu hiukan tasavertaisempaan asemaan.”

Olennaista väkivaltaisen käyttäytymisen torjumisessa on Kriisipuhelimen kaltaisten matalan kynnysten toimenpiteiden lisääminen.

”Ongelmaa ei ole enää seuraavana päivänä. Paras aika puuttua on heti, koska silloin ihmiset ottavat apua vastaan, olipa kyseessä sitten tekijä tai uhri.”

Väkivaltainen käyttäytyminen voidaan lopettaa. Norjassa Vaihtoehto väkivallalle -klinikalla hoitoon osallistuneista neljä viidestä (80%) lopetti lyömisen. ”Toki pitää muistaa, että kyseessä ovat hoitoon hakeutuneet tai sinne saatetut, jotka tietenkin muodostavat selvän vähemmistön. Mutta viesti on selvä: parantua voi.”

Tärkeää olisi saada väkivallan tekijöille, sen uhreille ja väkivaltaa mahdollisesti nähneille lapsille - kaikille - omat hoitoputkensa.

Nopeaa apua ilman ajanvarausta

Petteri Sveinsin tapaaminen osuu ajankohtaan, jossa Covid19 eli koronavirus askarruttaa monen mieltä. Ahdistus synnyttää pahaa oloa, joka saattaa saada toiset lyömään. Ongelmaa pitäisi taklata matalalla kynnyksellä, vaan miten?

”Nykytekniikka tarjoaa hyviä keinoja neuvontaan ja ohjaukseen, mutta tärkeintä olisi kertoa ne selkeät paikat, mistä ihmiset voivat saada apua. Jos ihminen vaikka terveyskeskuksessa kertoo, että häntä hiukan tönäistiin, eikä siihen suhtauduta vakavasti, ei hän yleensä tule uudestaan.”

Petteri Sveins sanoo selkeästi, että pitää olla paikat, joista saa apua riittävän helposti ilman ajanvarausta.

”Kriisikeskuksissa osataan asiaa hoitaa, ja niistä prosessi saadaan liikkeelle. Myös MIELI ry:n kriisiapu on erinomainen muoto auttaa.”

Väkivalta kovin harvoin syntyy aivan siinä silmänräpäyksessä. Painetta on yleensä kertynyt jo pidemmän aikaa ja se on saattanut muuttua mahdottomaksi itse kantaa. ”Jos huomaamme, että ilmapiiri on kiristynyt ja halu ratkoa ongelma keskustelemalla on vähentynyt, on riski väkivaltaan samalla kasvanut.”

Vaikka yleensä haluamme sisäisesti uskoa kanssaihmisestä hyvää, mennään jossain vaiheessa sen kynnyksen yli, jossa pitää uskaltaa tunnustaa, että nyt ei kaikki ole kohdallaan.

Kaiken jälkeen tullaan alkulähteelle. ”Puhuminen on tärkeää. Ei pidä luulla ja kuvitella, pitää kuulla ja ymmärtää. Ilman sanoja viesti ei mene perille”, päättää Petteri Sveins.

Ja hänen kanssaan on hyvä puhua.

TEKSTI: JOUKO VUOLLE