Siirry sisältöön

Eläinten talo – hyvinvointipalapeli lapsille

Eläinten talo -palapeli on hyvinvointihaastattelun malli kotiin, varhaiskasvatukseen tai perhetyöhön. Palapeliä voi käyttää yksilön ja ryhmän kanssa.
Julkaisuvuosi:
2013

Kuvat tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden lapsen äänen kuulemiseen. Eläinten talo -palapeli on hyvinvointihaastattelumalli, jossa kutakin palaa tutkitaan yhdessä lapsen kanssa ja annetaan lapsen tulkita niitä vapaasti. Jokainen pala edustaa yhtä teemaa. Aikuinen huolehtii siitä, että vuorovaikutus on lapsilähtöistä ja dialogista. Olennaista on huomioida lapsen kerronnan kokonaisvaltaisuus, kehollisuus ja monikanavaisuus: lapset kertovat hyvinvoinnistaan myös elein, ilmein, vaieten, lähentyen, liikkuen ja leikkien.

Eläinten talo -palapeliä voi käyttää sekä yksilö- että ryhmätyöskentelyssä. Etenkin ryhmän kanssa työskennellessä järkevintä on edetä yksi tai muutama teema kerrallaan ja yhdistää niihin toiminnallisia tehtäviä, kuten rakentelua, draamatyöskentelyä tai piirtämistä.

Palapelin huoneet kuvastavat seuraavia hyvinvoinnin osa-alueita:

  1. Perhe
  2. Elämäntavat ja terveys
  3. Arvot
  4. Kasvatus
  5. Tunnetaidot
  6. Osallisuus
  7. Turvallisuus
  8. Sosiaaliset taidot
  9. Mediakasvatus
  10. Perheen turvaverkko
  11. Leikki ja mielikuvitus
  12. Unelmat

Hyvinvointipalapelin kehittivät Saara Tuomela ja Katja Huusko-Ahlgrén. Kuvitus on Saara Tuomelan.

Havainnointi- sekä yksilö- ja ryhmätoimintatehtävä voit ladata oheisesta liitteestä. Palapelin voi tulostaa kuvaliitteestä. Peli löytyy myös Lapsen mieli, kieli ja kulttuuri -oppaan keskiaukeamalta. Palat kannattaa laminoida ja leikata koottavaksi palapeliksi.

Lataa

Lisää aiheesta

Millainen on sinun tarinasi? maahan muuttaneille lapsille

”Millainen on sinun tarinasi?” on juliste ja työväline maahanmuuton käsittelemiseen lasten ja perheiden kanssa. Juliste kertoo sarjakuvamaisessa muodossa yhden tarinan Suomeen muutosta. Sarjakuva kuvaa maahanmuuton sopeutumisprosessia.

Kaveritaitokortit varhaiskasvatukseen

Ladattavat kaveritaitokortit on suunniteltu päiväkotien käyttöön lasten sosiaalisten taitojen opettamiseen ja harjoitteluun. Kortteja on yhteensä 20.

Sivua muokattu 21.3.2024


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: