Vapaaehtoinen on osa yhteisöä

Kriisipuhelinpäivystäjä Sinikka Korkkula, 64, kuuntelee soittajien murheita. Vapaaehtoistoiminta on antanut hänelle hyvää mieltä, uusia ystäviä ja yhteisön, johon kuulua.


Kriisipuhelimen vapaaehtoinen päivystäjä Sinikka Korkkula.

Kun puhelin soi ensimmäisen kerran, Sinikka Korkkulaa jännitti. Hän istui MIELI ry:n toimistolla ensimmäisessä vuorossaan Kriisipuhelimen vapaaehtoisena päivystäjänä. Pää tulvi ajatuksia: Miten tätä tehdään? Osaanko minä? Mitä yhden puhelun aikana voi tehdä?

Nykyään Sinikka Korkkula tietää, että tärkeintä on kuunnella.

”Ydinasia on olla läsnä ja keskittyä ihmiseen sataprosenttisesti. Soittajan pitää kokea, että kerrankin häntä kuunnellaan. Hän saa jakamattoman huomioni”, Sinikka Korkkula sanoo.

Hän kiinnostui vapaaehtoistoiminnasta neljä vuotta sitten Helsingin Sanomien järjestämässä vapaaehtoistoiminnan esittelypäivässä. Hän oli lopettanut työnsä liike-elämässä ja halusi tehdä yhtäkkiä ilmaantuneella vapaa-ajalla jotakin muiden hyväksi. 

Kriisipuhelin tarjoaa keskusteluapua kriisissä tai vaikeassa elämäntilanteessa oleville ja heidän läheisilleen. Puhelimeen vastaavat sekä kriisityöntekijät että vapaaehtoiset. Sinikka Korkkula käy päivystämässä noin neljä kertaa kuussa.

Tavallisimpia soiton syitä ovat ihmissuhdeongelmat, masentuneisuus, ahdistuneisuus, yksinäisyys, talousongelmat ja kriisit esim. menetykset. Monia helpottaa jo se, että ongelmista saa puhua jollekin ulkopuoliselle.

”Moni sanoo, että ei voi puhua läheisille. Että eivät he jaksa kuunnella. Eivät jaksakaan. Jos ihmisellä on jatkuva pitkä huoli, se on läheisillekin tosi kuormittavaa.” 

Kuuntele, älä ratkaise 

Puhelut ovat anonyymejä, eikä päivystäjä todennäköisesti puhu saman ihmisen kanssa enää toista kertaa. Siksi Sinikka Korkkulasta on tärkeää muistaa, ettei puhelun aikana voi pyrkiä ratkaisemaan asioita.

”Olen oppinut minimoimaan ratkaisujen ehdottamisen. Jos ihminen on ahdistunut tai masentunut, hän ei välttämättä halua kuulla mitään ehdotuksia. Ne ärsyttävät”, Sinikka Korkkula sanoo.

Parhaita hetkiä päivystystyössä ovat ne, kun Sinikka Korkkula huomaa, että juttelusta on ollut apua. Kun hän pystyy keksimään puhelun aikana uusia näkökulmia ihmisen tilanteeseen tai kun löydetään yhdessä asia, jolle voi naurahtaa. Niin saattaa joskus käydä hyvin huolissaankin olevan soittajan kanssa.

Sinikka Korkkula pyrkii löytämään jokaisesta soittajasta vahvuuksia, jotka tukisivat häntä.

”Kun ihminen on ihan pohjalla, hän häkeltyy siitä, että hänestäkin löytyy vahvuuksia. Saatan sanoa esimerkiksi, että hei, sinulla on selkeästi kyky ymmärtää kokonaistilanne. Pystyt kertomaan kauhean loogisesti omasta tilanteestasi. Se auttaa sinua selviämään.”

Vaikeimpia ovat tilanteet, joissa soittajalla on niin paljon erilaisia ongelmia, että se tuntuu jo kohtuuttomalta. Itsetuhoisten ihmisten ja heidän läheistensä soittoja tulee joka vuorokausi. Viranomaisapua tarvitsevissa tilanteissa soittaja ohjataan Hätäkeskuslaitokseen.

”Se säväyttää ihan hirveästi, jos joku on aivan epätoivon partaalla. Puhumattakaan siitä, että on itsemurhaväline kädessä ja puhelin toisessa kädessä. Sellaisiakin puheluita on”, Sinikka Korkkula sanoo.

Jotta puhelimeen vastaaminen ei kuormita, jokaisen päivystysvuoron päätteeksi kriisityöntekijä ja vapaaehtoinen käyvät purkukeskustelun. Siinä mietityttämään jääneet puhelut käydään läpi kriisityöntekijän kanssa. Kerran kuussa on työnohjaus, jonka pitää siihen erikoistunut työnohjaaja.

”Purkukeskustelujen tarkoitus on, että puhelut eivät ole enää mielessä, kun kävelen ulos. Muuten ne olisivat.”

Vapaaehtoistyö tuo hyvää mieltä 

Sinikka Korkkula uskoo, että auttamisen halu on ollut hänessä jo lapsena. Kun Sinikka Korkkula oli oppikoulun ensimmäisellä luokalla, kunta keräsi jouluksi leluja ja vaatteita rajaseudun lapsille. Sinikka Korkkula lahjoitti kaikki legonsa ja niin paljon vaatteita, että mukaan lähti vahingossa isän työtakki, jonka taskussa oli lompakko ja ajokortti.

Hänestä kriisipuhelintyö on tärkeää, koska se tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuuden saada apua.  

”Kun yhtäkkinen kriisi tulee, ihminen on tosi hukassa. Miksi ajatukseni ovat tällaisia? Miksi mietin tätä koko ajan? Helpottaa, kun joku selittää, että tämä on ihan normaalia.” 

Sinikka Korkkula kokee saavansa vapaaehtoistyöstä itsekin paljon: auttamisen iloa, hyvää mieltä, yhteisön, johon kuulua. Lisäksi vapaaehtoisille järjestetään jatkuvasti koulutuksia, jotka ovat opettaneet hänelle paljon uutta.

”Auttamisen ilon toinen puoli on se, että pääsee tällaiseen organisaatioon mukaan, tutustuu uusiin todella mukaviin ihmisiin ja tuntee ihan oikeasti tekevänsä jotain tärkeää.”

TEKSTI: EMMI LAUKKANEN 
KUVAT: PIA INBERG

Lue lisää