Vertaistukiryhmät koronan takia työttömäksi jääneille nuorille ja aikuisille sekä tukea tarvitseville yrittäjille alkavat. Hae mukaan!

Uutiset

MIELI ry järjestää vertaistukiryhmiä koronapandemian takia työttömäksi jääneille nuorille ja aikuisille sekä tukea tarvitseville yrittäjille. Ryhmissä on mahdollisuus keskustella ja jakaa omia ajatuksia, tunteita ja kokemuksia. Osallistuminen ryhmiin on maksutonta.

Ryhmät toteutetaan verkossa Webex-alustalla ja niihin voi osallistua mistä päin Suomea tahansa. Ryhmissä keskustelua ohjaa kaksi mielenterveyden ammattilaista.

Löydä oma tarinasi®-vertaistukiryhmä koronapandemian vuoksi työttömäksi jääneille nuorille aikuisille 

Ryhmä on tarkoitettu 18–29-vuotiaille koronapandemian vuoksi työttömäksi jääneille nuorille aikuisille, joiden työllistyminen lähitulevaisuudessa on pandemian vuoksi epätodennäköistä.

Aika: Ryhmä alkaa 11.5. ja kokoontuu maanantaisin klo 13.30–15.30 yhteensä 8 kertaa jatkuen 29.6.2020 asti. Ryhmän päättymisen jälkeen pidetään jatkotapaaminen 10.8. klo 13.30–15.30.

Lisätietoa: Ryhmätoiminnan suunnittelija Sini Hanski, p. 040 173 2040, etunimi.sukunimi@mieli.fi

Hae mukaan viimeistään 7.5. mennessä!

Hakulomake   |   Ryhmän esite (PDF)

Vertaistukiryhmä koronan takia työttömäksi jääneille aikuisille 

Ryhmä on tarkoitettu koronapandemian vuoksi työttömäksi jääneille aikuisille, joiden työllistyminen lähitulevaisuudessa on pandemian vuoksi epätodennäköistä.

Aika: Ryhmä alkaa 12.5. ja kokoontuu tiistaisin klo 9.00-11.00 yhteensä 8 kertaa jatkuen 30.6.2020 asti. Ryhmän päättymisen jälkeen pidetään jatkotapaaminen 11.8. klo 9.00-11.00.

Lisätietoa: Ryhmätoiminnan suunnittelija Sini Hanski, p. 040 173 2040, etunimi.sukunimi@mieli.fi

Hae mukaan viimeistään 7.5. mennessä!

Hakulomake   |   Ryhmän esite (PDF)

Vertaistukiryhmä yrittäjille

Vertaisryhmässä keskustellaan yrittäjän arjesta, hyvinvoinnista ja jaksamisesta, keskustelun aiheet määräytyvät osallistujien tarpeen mukaan. Ryhmän ohjaavat sosiaalipsykologi Kati Kärkkäinen ja psykoterapeutti Tuula Stenroth. 

Aika: Ryhmä alkaa 24.4. ja kokoontuu 7 kertaa seuraavasti: 

pe 24.4. klo 9-11 
ke 29.4. klo 9-11 
pe 8.5.   klo 9-11 
pe 15.5. klo 9-11 
pe 22.5. klo 9-11 
pe 29.5. klo 9-11 
pe 5.6.   klo 9-11

Lisätietoa: Projektisuunnittelija Yrittäjien kiltatoiminta Paula Noresvuo, p. 040 661 351, etunimi.sukunimi@mieli.fi

Hae mukaan viimeistään 23.4. mennessä!

Hakulomake   |    Lisätietoa ryhmästä tällä sivulla.

Vertaistukiryhmä yksin- ja pienyrittäjille 

Ryhmä on tarkoitettu yksin- ja pienyrittäjille, jotka haluavat ylläpitää ja vahvistaa omaa jaksamistaan ja selviytymiskykyään muuttuneessa tilanteessa. 

Aika: Ryhmä alkaa 20.5. ja kokoontuu keskiviikkoisin klo 9.30-11.00 yhteensä 6 kertaa jatkuen 24.6.2020 asti. 

Lisätietoa: Projektisuunnittelija Yrittäjien kiltatoiminta Paula Noresvuo, p. 040 661 351, etunimi.sukunimi@mieli.fi

Hae mukaan viimeistään 15.5. mennessä!

Hakulomake   |     Ryhmän esite (PDF)

 

Takaisin