Siirry sisältöön

Mielenterveyden ensiapu -koulutuksia uusille ryhmille: ”Tärkeintä on malttaa kuunnella”

Tiina Merikanto ja Hannu Kiuru saivat Mielenterveyden ensiapu 2 -koulutuksesta ajatusvirikkeitä ja ymmärrystä, miten kohdata mielenterveysongelmista kärsivä ihminen.

Vuonna 2022 MIELI ry tarjosi 125-juhlavuotensa kunniaksi Mielenterveyden ensiapu -koulutuksia maksutta eri ryhmille. Yksi niistä pidettiin Tapiolan kirkon tiloissa hiljattain eläkkeelle jääneille ja muille halukkaille.

Papin virasta eläköitynyt Hannu Kiuru kuuli ohimennen, että kirkolla on mielenterveyteen liittyvä koulutus meneillään ja mietti, miksi hän ei ole siellä. Korona-aika oli sulkenut riskiryhmiin kuuluvan Kiurun kotiinsa kahdeksi vuodeksi, ja se oli aiheuttanut arkuutta lähteä kotoa.

”Silti kaipasin konsertteihin ja kuntosalille, halusin takaisin ihmisten pariin. Kun kirkolla alkoi uusi koulutus, ilmoittauduin heti mukaan”, Kiuru sanoo.

Toimittajan virasta eläköitynyt Tiina Merikanto puolestaan ohjaa juuri eläkkeelle jääneille Mitä vielä? -vertaistukiryhmää kirkon tiloissa ja kuuli koulutuksesta tutultaan.

”Ihmisen psyyke on kaikille tärkeä eikä ihmisyyden matka tule koskaan valmiiksi. Kun oli mahdollista lähteä tällaiselle matkalle, niin miksi ei”, Merikanto sanoo.

”Ajattelin, että koulutus antaa ajatusvirikkeitä ja voin oivaltaa asioita itsestäni tai jotain, josta voi olla muille hyötyä.”

Ammatin kautta lähellä

Molemmat ovat työnsä kautta sivunneet mielenterveysasioita vuosi­kymmeniä. Sosiaali- ja terveysalan erikoistoimittajana työskennellyt Merikanto teki toistakymmentä vuotta sitten tv-dokumentin, jossa kolme ihmistä kertoi omilla kasvoillaan mielenterveyden häiriöistään. Siihen aikaan se oli melko tavatonta.

”Ammatin kautta olen päässyt tarkastelemaan psyykkisiin ongelmiin liittyvää stigmaa. Silloin mielenterveyden ongelmista oli vaikea puhua ja edelleen on helpompaa sanoa, että nilkka on nyrjähtänyt”, Merikanto miettii.

Kiuru puolestaan toimi 37 vuotta pappina ja kohtasi paljon apua tarvitsevia ihmisiä. Koulutuksesta kuullessaan häntä kuitenkin kaihersivat kysymykset: Tiedänkö tarpeeksi mielenterveydestä? Osaanko kohdata mielenterveyden häiriöistä kärsivän oikein?

”Mielenterveyden ensiapu -koulutuksen myötä olen ymmärtänyt, että idea ei ole tehdä meistä asiantuntijoita vaan jakaa tietoa ja sitä kautta taitoa”, Kiuru sanoo.

Rohkeutta ja malttia

Mielenterveyden ensiapu 2 -koulutuksen tavoitteena on lisätä tietoa psyykkisistä oireista, vähentää mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa ja antaa valmiuksia kohdata mielenterveyden ongelmia. Molemmat ovat saaneet koulutuksesta hyviä keinoja kohtaamiseen.

”Ymmärsin, että missä tahansa tilanteessa, joka koskettaa mielenterveyden häiriöitä, voi käyttää samoja avaavia kysymyksiä. Kun niitä treenaa, tulee rohkeutta lähestyä tositilanteessa”, Kiuru sanoo.

Koulutuksen aikana Kiuru on alkanut miettiä parasta koulukaveriaan, joka sairasti aikoinaan skitsofreniaa.

”Harmi, ettei hän enää elä. Koulutuksen myötä olisin varmasti saanut uutta näkökulmaa hänenkin kohtaamiseensa”, Kiuru pohtii.

Merikannolle koulutuksen suurin anti on ollut ymmärtää lisää dialogisuuden tärkeydestä.

”On hyvä muistutus, että pitää enemmän kysyä ja kuunnella kuin vastata”, Merikanto sanoo.

Työn loppu on joskus kriisi

Myös eläkkeelle jääminen voi olla joillekin kriisi. Juuri ennen eläköitymistä näkönsä menettäneellä Kiurulla on siitä omakohtaista kokemusta.

”Kun elämästä katosi rytmi, seurakunnan yhteisö ja ajatuksista työtehtävät, niin huomasin, että alkoi nousta kaikenlaisia hankalia ajatuksia”, Kiuru sanoo.

Hänelle huumori, äänikirjojen kuunteleminen ja kirjoittaminen ovat olleet tärkeitä mielenterveyden ylläpitäjiä.

Merikanto muistuttaa, että eläkeläiset ovat moninainen porukka, eikä kaikille työstä luopuminen ole niin vaikeaa.

”Eläkkeelle jääminen on toki taitekohta, jolloin tarvitaan toisia ihmisiä, kuuntelijoita, kuten elämän monissa muissakin tienristeyksissä. Mieli on silloin yhtä tärkeä kuin jalat, joilla liikkua. Itse haluan säilyttää ilon ja halun oppia uutta”, Merikanto sanoo.

Mitä on mielenterveyden ensiapu?

Koulutuksissa vahvistetaan omia mielenterveystaitoja ja ymmärrystä siitä, mitä mielenterveys on. Lisäksi lisätään rohkeutta ottaa puheeksi ja pyytää apua, jos on huolta omasta tai läheisen voinnista. Samalla opitaan taitoja kohdata ihmisiä, joilla on mielenterveyden haasteita. Koulutukset ovat yli 18-vuotiaille suunnattuja kansalaistaitokoulutuksia. Lue lisää: mieli.fi/mtea

Sivua muokattu 15.9.2023


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: