Apusi menee perille
Lahjoitusvaroilla edistetään mielenterveyttä, ennaltaehkäistään ongelmia ja tarjotaan kriisiapua vaikeassa elämäntilanteessa olevalle. Jokainen lahjoitus on arvokas. Lämmin kiitos tuestasi.
”Jos Kriisipuhelinta ei olisi, en tiedä kuinka olisin järkytyksestä selvinnyt.”
Veera pelastui ja kannustaa myös muita hakemaan apua
Veera oli sairaslomalla työpaikkakiusaamista seuranneen masennuksen takia. Lisäksi hyvä ystävä oli tehnyt itsemurhan.
”Tarvitsin jonkun, joka tarjoaa minulle apua. Soitin Kriisipuhelimeen. Ensin en saanut oikein sanaa suustani ja vei hetken, että pystyin sanottamaan tapahtumia. Päivystäjä kuunteli rauhallisesti, vaikka hänen olikin aluksi vaikea saada minusta mitään irti.
Voisin sanoa, että hän toi minut takaisin turvalliseen maailmaan. Hän oli vakaa ja tyyni. Se herätti heti luottamukseni.”
Veera ei muista alkuvuoden tapahtumia kunnolla eikä oikein sitäkään, mitä hän päivystäjän kanssa jutteli, mutta sen hän muistaa, että hän soitti Kriisipuhelimeen parikin kertaa ahdistuksen hetkellä.
”Päivystäjä auttoi jäsentämään omia ajatuksia. Pääsin ikään kuin takaisin tukevalle maalle. Sekään ei haitannut, että välillä olimme puhelimessa hiljaa. Riitti, että toisessa päässä oli joku, joka kuunteli. Ei arvostellut eikä jaellut neuvoja, vaan oli läsnä siinä hetkessä.”
”Olen valtavan kiitollinen Kriisipuhelimen päivystäjille ja haluan lähettää heille kaikille terveiset, että tekemänne työ on todella arvokasta. Erityisesti nyt toivon heille jaksamista tässä poikkeuksellisessa ajassa.”