Siirry sisältöön

Ikkuna ideoille

Matalan kynnyksen näkyvä ja luova ideointihetki.
Nuoret koripallokentällä
Kesto

Jatkuva tai ajallisesti rajattu (esim. viikko–kuukausi)

Vaikeustaso

Helppo

Tarvikkeet

Liitu- tai taulutussit, ikkuna, kartonki, valkotaulu tai muu kirjoituspinta. Halutessa myös teemakyltti tai ohjeistus, joka kertoo, millaisia ideoita haetaan.

Osallistujat

1–30

Miten?

Näin toteutat:

  1. Valitkaa näkyvä ja helposti lähestyttävä paikka ideoinnille, esimerkiksi nuorisotilan ikkuna, valkotaulu tai iso kartonki seinällä.

  2. Hankkikaa tarvittavat kirjoitusvälineet, kuten liitu- tai taulutussit.

  3. Päättäkää, mihin teemaan liittyviä ideoita kerätään (esim. ”Millainen liike olisi kivaa tällä viikolla?” tai ”Mitä liikkumista olisi kiva kokeilla?”). Kirjoittakaa valitsemanne kysymys Ideaikkunaan näkyville.

  4. Kannustakaa nuoria lisäämään omia ideoitaan. Ideointia voi tehdä spontaanisti tai osana suunniteltua ohjelmaa.

  5. Seuratkaa, mitä ideoita nousee esiin, ja dokumentoikaa niitä esimerkiksi valokuvaamalla tai kirjaamalla muistiin.

  6. Hyödyntäkää saatuja ideoita toiminnan suunnittelussa ja kertokaa nuorille, miten heidän ehdotuksiaan on hyödynnetty.

Miksi?

Mielen hyvinvointivaikutukset:

Menetelmä tukee nuorten osallisuutta ja antaa mahdollisuuden tuoda esiin toiveita ja ajatuksia liikkumisen lisäämiseksi. Kun nuorten ideat tulevat näkyväksi ja otetaan huomioon, se vahvistaa kokemusta siitä, että omalla äänellä on merkitystä. Luova toteutustapa tekee osallistumisesta innostavaa ja helposti lähestyttävää.