Kaupungin kätköissä
1–2 h
Muunneltavissa
Puhelin (kameralla varustettu), somekanava, palkinto, aarrepurkki, ohjeet voittajalle
1–2 ohjaajaa, nuoria 10-
Näin toteutat:
-
Valitkaa ajankohta ja tapahtuman kesto. Järjestäkää kaupunkisuunnistus esimerkiksi joka syksy perinteisenä avajaistapahtumana, jonka avulla motivoitte samalla nuoria vierailemaan nuorisotilalla matalalla kynnyksellä.
-
Valitkaa palkinto, joka innostaa. Esimerkiksi leffaliput toimivat hyvin. Nuorten määrän mukaan palkintoja voi olla piilotettuna useisiin kohteisiin eri puolille kaupunkia.
-
Viestikää tapahtumasta hyvissä ajoin omilla kanavillanne. Kertokaa myös palkinnosta jo kampanjan ennakkomarkkinoinnissa – se lisää osallistujien motivaatiota.
-
Valitkaa tarpeeksi laaja, mutta kävellen saavutettavissa oleva alue, jotta nuoret liikkuvat helposti, mutta turvallisesti.
-
Valitkaa piilopaikka. Vie aarrepurkki -tai purkit valittuun kohteeseen ja laita sen sisään selkeät ohjeet palkinnon lunastamiseen.
-
Ota vihjekuvat purkin piilotusreissulla. Ensimmäinen kuva voi olla esimerkiksi tuttu paikka kaupunginosasta, seuraava kuva puistosta ja kolmas tietystä yksityiskohdasta, joka johdattaa perille.
-
Aloittakaa suunnistus sovittuna aikana. Julkaise kuvavihjeet valittuun somekanavaan suunnistuksen alkaessa. Voit hyödyntää reaaliaikaista viestintää ja pyytää nuoria jakamaan kuvia tai sijaintinsa matkansa varrelta.
-
Kun nuoret tulevat noutamaan palkintoa, voit esitellä heille toimintaa, tiloja ja tulevia tapahtumia. Näin suunnistus toimii myös matalan kynnyksen tutustumistapana!
Mielen hyvinvointivaikutukset:
Suunnistaminen tutussa ympäristössä tukee osallisuutta ja kiinnittymistä omaan kotialueeseen. Yhteinen liikkuminen vahvistaa ryhmän yhteishenkeä ja lisää yhteisöllisyyttä. Hauska kilpailu tuo liikkumiseen iloa, motivaatiota ja onnistumisen kokemuksia.