Siirry sisältöön

Kuvaa lempiliike

Kerää tietoa mielekkäistä liikkumistavoista valokuvien avulla.
Nuoret koripallokentällä
Kesto

30 min

Vaikeustaso

Helppo

Tarvikkeet

Puhelin tai kamera, tulostusmahdollisuus tai digialusta, mahdollisuus jakaa kuvat esille

Osallistujat

1–30

Miten?

Näin toteutat:

  1. Pyydä nuoria ottamaan valokuva, joka kuvaa heidän lempitapaansa olla liikkeessä. Se voi olla pieni arkinen hetki (esim. kävely, tanssi omassa huoneessa, pihaleikki) tai jotain energisempää – tärkeintä on, että se on juuri heille mielekästä.

  2. Korosta, että kyseessä ei ole kilpailu, vaan omien juttujen jakamista ja liikkeen monimuotoisuuden näkyväksi tekemistä.

  3. Pyydä kuvan mukaan lyhyt kuvateksti: ”Miksi juuri tämä tapa liikkua tuntuu minusta hyvältä?”

  4. Kokoa kuvat joko fyysiseksi näyttelyksi nuorisotilan seinälle tai diginäyttelyksi esimerkiksi Padletiin, PowerPointiin tai nuorisotilan somekanaviin.

  5. Tarkastelkaa lopuksi yhdessä, millaisia liikkeitä nuoret olivat kuviin valinneet. Mitä ne kertovat nuorten toiveista? Mitä uutta opitte toisten tavoista liikkua?

  6. Hyödyntäkää kuvia myöhemmin ideoinnissa tai tapahtumien suunnittelussa: Miten voisimme lisätä juuri näitä tapoja olla liikkeessä nuorten toimintaan?

Miksi?

Mielen hyvinvointivaikutukset:

Oman lempitavan tunnistaminen ja jakaminen lisää itsetuntemusta ja osallisuuden kokemusta. Kun nuoret näkevät, kuinka monella eri tavalla voi olla liikkeessä, se vahvistaa hyväksyvää ilmapiiriä ja madaltaa kynnystä osallistua. Valokuvaaminen lisää luovuutta ja rohkaisee näkemään liikkuminen arjen pienissä hetkissä.