Siirry sisältöön

Liikelääke

Keskustelutyökalu, joka auttaa löytämään erilaisia liikkumisen tapoja tunteiden säätelyyn.
Nuoret taluttaa pyörää
Kesto

10–30 minuuttia

Vaikeustaso

Helppo

Tarvikkeet

Tunnetaulukko, mahdollisesti kynä ja paperia pohdintoihin, rauhallinen tila, jossa tilaa liikkua

Osallistujat

1 nuori, 1 ohjaaja

Miten?

Näin toteutat:

Vinkki!

Halutessaan nuori voi tehdä oman pienen ”minitaulukon” itselleen. Taulukon voi ottaa mukaan, kiinnittää seinälle tai tallentaa puhelimeen muistutukseksi. Oheisen tunnetaulukon voi myös tulostaa tai laatia itse ja kiinnittää esimerkiksi nuorisotilan seinälle.

  1. Lataa oheinen Tunteiden liiketaulukko.

  2. Käytä tunnetaulukkoa itsenäisesti ohjaustyön tukena tai tarkastelkaa sitä yhdessä nuoren kanssa. Valitkaa tunnetila taulukosta, jota nuori tuntee juuri nyt tai jota hän kokee tuntevansa usein arjessaan.

  3. Keskustelkaa, miltä tunne tuntuu kehossa ja missä tilanteissa se ilmenee. Kerro nuorelle, että liike on yksi keino, jota voi käyttää omien tunnetilojen säätelyyn.

  4. Tutustukaa liikkumisen keinoon. Katsokaa, millaista liikettä taulukko ehdottaa kyseiseen tunnetilaan, ja keskustelkaa, voisiko kyseinen liike toimia omalla kohdalla. Miksi tai miksi ei? Mikä muu liike voisi ehkä toimia paremmin?

  5. Jos tilanne sallii, kokeilkaa ehdotettua liikettä yhdessä.

  6. Havainnoikaa mahdollisia muutoksia olotilassa. Muuttuivatko tuntemukset kehossa liikkumisen jälkeen? Entä mielentilassa? Miten?

  7. Pohtikaa lopuksi, voisiko liike sopia nuorelle arjen apuvälineeksi tunteiden säätelyyn.

Miksi?

Mielen hyvinvointivaikutukset:

Menetelmä tukee nuoren itsetuntemusta ja tunnetaitoja sekä tarjoaa konkreettisia keinoja oman olotilan parantamiseen liikkeen avulla. Tunnesäätelytaitojen kehittyminen vahvistaa hallinnan tunnetta arjessa. Yhdessä ohjaajan kanssa löydetyt, nuorelle sopivat apukeinot lisäävät luottamusta ja tukevat toimivaa vuorovaikutussuhdetta.