Siirry sisältöön

Päivä liikkeelle

Sopikaa viikoittainen teemapäivä, jolloin toiminta sisältää erityisen paljon liikkumista.
Kaksi henkilöä neuvottelee tietokoneen ääressä
Kesto

1–3 h osana päivittäistä ohjelmaa

Vaikeustaso

Muunneltavissa

Tarvikkeet

Riippuu sisällöstä. Esim. palloja, kaiutin, liikkumiseen sopiva tila

Osallistujat

1–30

Miten?

Näin toteutat:

  1. Valitkaa yhdessä nuorten kanssa viikonpäivä, jolloin toiminnassa painottuu liikkuminen. Halutessa voitte antaa päivälle nimen.

  2. Suunnittele päivää etukäteen: mieti nuorille mielekkäitä, kevyitä, hauskoja ja monipuolisia liikkumismahdollisuuksia eri kiinnostusten mukaan. Päivän ohjelmassa voi olla esimerkiksi:
    Pieni turnaus (esim. pöytätennis tai sulkapallo)
    Liikkuva lautapeli tai toimintarata
    Musiikin tahtiin liikkumista tai tanssia
    Venyttely- tai rentoutushetki päivän päätteeksi

  3. Viestikää selkeästi, milloin liikepäivä on ja mitä silloin tapahtuu. Näin nuoret osaavat varautua ja voivat halutessaan vaikuttaa sisältöön.

  4. Pidä tunnelma rentona ja kannustavana – tärkeintä on osallistuminen, ei suorittaminen. Tarjoa vaihtoehtoja ja joustavuutta osallistumiseen.

  5. Kerää palautetta ja kehitä päivää yhdessä nuorten kanssa. Voitte vaihtaa teemaa tai sisältöä viikoittain

Miksi?

Mielen hyvinvointivaikutukset:

Liikkumiselle valittu päivä tuo arkeen rytmiä, virkistää kehoa ja mieltä ja tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuuksia liikkumiseen. Ennakoitava rutiini tukee nuorten osallistumista ja luo yhteistä odotettavaa. Säännöllinen liike tukee vireystilaa, keskittymistä ja hyvinvointia.