Ratamestarit
30–60 min
Muunneltavissa
Mitä tahansa liikkumiseen tai rakenteluun sopivia välineitä, kuten hulavanteita, korokkeita, tyynyjä, pingismailoja, teippiä, patjoja, jumppakuminauhoja…
4–20
Näin toteutat:
-
Mieti ennakkoon sisä- tai ulkotila, joka on käytettävissä ratojen rakentamiseen. Ratojen testaus onnistuu lopussa helpommin, kun ne rakennetaan lähelle toisiaan.
-
Kokoa esille kaikki käytettävissä olevat välineet.
-
Ohjeista nuoria suunnittelemaan tehtävärata hyödyntäen kekseliäisyyttä. Voit herätellä ajatuksia esimerkiksi kysymällä: ”Mitä kaikkea pingismailalla voisi tehdä?”
-
Jaa osallistujat pienryhmiin (2–4 henkilöä) ja kerro, kuinka paljon aikaa on varattu radan suunnitteluun ja rakentamiseen.
-
Kun radat ovat valmiita, pyydä ryhmiä vuorotellen esittelemään oma rata muille ja ohjaamaan sen suorittamisen.
-
Esittelyjen jälkeen lähtekää kokeilemaan ratoja. Osa voi osallistua testaamiseen myös kannustajina tai tuomareina.
-
Lopuksi tehkää pieni reflektointikierros:
– ”Mikä oli hauskaa?”
– ”Minkä ryhmän rata oli kivoin? Miksi?”
– ”Millaisen radan rakentaisit seuraavaksi?”
Yhdessä ideointi ja ideoiden toteuttaminen lisää luovuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Leikkimielisyys ja rento tunnelma purkavat jännitystä ja stressi