Siirry sisältöön

Hyvän mielen kunta -hanke toimi MIELI ry:ssä vuosina 2021-2023 ja sen osana toteutettiin työkaluja, jotka auttavat kuntia tekemään mielenterveyden edistämistyötä. Keskeinen työkalu on MIELI ry:n kehittämä ​​Hyvän mielen kunnan tarkistuslista​. Hanke toteutettiin yhdessä 31 kunnan ja kolmen hyvinvointialueen (Kainuu, Pohjanmaa ja Pohjois-Savo) kanssa vuosina 2021-23.

Hankkeen sisällä osallistuville kunnille syntyisi kokonaismallli mielenterveyden edistämiseksi ja päihdehaittojen ehkäisemiseksi, ja että kunnat ovat ottaneet käyttöön konkreettisia työkaluja mielenterveyden edistämiseksi. 


Hanke sijoittui mielenterveyden edistämisen ja mielenterveysjohtamisen teemojen alle.
Hankkeessa mielenterveysosaaminen ymmärrettiin laajasti, sisältäen päihdeosaamisen.
Hankkeessa vahvistettiin kunnan toimialojen yhteistyötä kuntalaisten mielenterveyden edistämiseksi.
Tuloksena kunnilla on käytössään kokonaismalli siihen, kuinka kunnat voivat vahvistaa ja johtaa
kunnan eri sektoreiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä ja toteuttaa yhdyspintatyötä
hyvinvointialueen sekä järjestöjen kanssa mielenterveyden edistämiseksi ja päihdehaittojen
ehkäisemiseksi.


Hanke kehittettiin kunnan poikkihallinnollista mielenterveysosaamista kunnan johtamisjärjestelmässä ja tuottettiin käytännönläheisen työkalupakin.

Mielenterveysstrategia logo.