...samalla intensiteetillä. Tärkeintä on olla aito. Kuvat: Pia Inberg Nuoret tarvitsevat apua Haluatko tukea MIELI ry:n tekemää työtä lasten ja nuorten mielenterveyden hyväksi? Tee lahjoitus alla olevan painikkeen kautta. Lahjoita...
...ammattilaisen tukea esimerkiksi yhteydenottamisessa tukeviin tahoihin. Vanhempien jaksamista vahvistamaan saatetaan tarvita esimerkiksi perhetyötä, lastenhoito- tai kotiapua, parisuhdeneuvontaa, tukihenkilö- ja vertaisryhmätoimintaa, keskustelutukea tai lähipiirin aktivointia sekä mahdollisuuksia palauttavaan omaan aikaan ja...
...palautumista, mukavia, rentouttavia asioista, ihmissuhteita: läheisiä ihmisiä ja ystävyyksiä, pieniäkin itselle otettuja hetkiä arjen lomassa, myönteisiä tunteita virittäviä asioita, tarvittaessa tukea ja apua omaan arkeen, kykyä puhua mieltä kuormittavista asioista....
...että tilanne helpottaa ennen pitkää. Olemme jo nyt osoittaneet, kuinka suuriin yhteisponnistuksiin kykenemme, kun ne tehdään yhdessä ja kaikki samassa veneessä pitäen. Lue lisää Koronaepidemia ja mielenterveys Tukea ja apua...
...klo 10-12 Ryhmän esite (pdf, 112 КБ) Lisätietoa MIELI ry:n ryhmätoiminnoista Tukea ja apua on saatavilla myös Kriisipuhelimessa, verkossa ja kriisikeskuksissa: Vastaamon tilanne näkyy Kriisipuhelimessa, apua on tarjolla vuorokauden ympäri...
...jotka tarvitsevat tukea ja apua”, kommentoi MIELI Suomen Mielenterveys ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi. Kevään Mielinauha-keräyksen kampanjakasvo Mikael Gabriel on yksi Suomen suosituimmista ja valovoimaisimmista artisteista. Hän on julkaissut viisi menestyksekästä...
Tavoitteena on menetyksen aiheuttamien tunteiden ja kokemusten käsitteleminen luottamuksellisessa vertaisryhmässä. kriisin pitkittymisen ja sairastumisen ehkäiseminen. selviytymiskeinojen ja voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen. Sisältöjä äkillinen menetys, kriisi ja suru menetyksen merkitys ja...
...vaikea päästä alkuun. Hyvin korkeassa iässä kaikki liikkuminen ja liikkeellä pysyminen saattaa edellyttää apua ja tukea. Liikkumista on hyvä tukea ikääntyneen omista lähtökohdista käsin. Arvostava kohtaaminen ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen motivoivat...
...on omat mielipiteensä ja sanottavansa asioihin. ”Biisit koskettavat ja antavat toivoa” Bändille kappaleista tulviva palaute velvoittaa. ”Kuolemaa tai menetystä käsittelevien kappaleiden synkähköt sanat ovat antaneet monille kuulijoillemme tukea menetyksen hetkellä”,...
...nuorta ja tarjosi vertaistukea ja turvallisen tilan viettää vapaa-aikaa muiden nuorten kanssa. Apua haetaan ihmissuhdeongelmiin, pahaan oloon ja itsetuhoisiin ajatuksiin Nuoret kokevat, että chat on heille merkityksellinen ja luotettava väylä...