...huolehtimalla mielen tasapainoa tukevista tekijöistä, joita ovat esimerkiksi uni ja lepo, ravinto ja ruokailu, ihmissuhteet ja tunteet, liikunta ja yhdessä liikkuminen, sekä harrastukset ja luova toiminta”, Kemppi luki. MIELI ry:n...
...tuttu kasvo. ”Yksi tuttuni jääkiekkoliiton puolelta kuitenkin kannusti minua hakemaan ja sanoi, että sinähän voit juuri olla se, joka muuttaa kulttuuria.” Vuorisen mukaan mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen liittyvät teemat vaativat vähän...
...Suomessa on tehty hyviä oivalluksia kuten ajatus hyvinvointitaloudesta, mielenterveyden terveyspainotus ja universaali sosiaali- ja terveyspolitiikka. Niitä kelpaa esitellä muillekin. EU-vaalit järjestetään Suomessa sunnuntaina 9. kesäkuuta. Vuoden 2024 vaaleissa Suomesta valitaan...
Euroopan Unionin jäsenmaista suomalaiset 15–24-vuotiaat nuoret tekevät viidenneksi eniten itsemurhia väkilukuun suhteutettuna.* Tästä syystä MIELI Suomen Mielenterveys ry on tuonut Facebookin avustuksella Suomeen Australiassa kehitetyn Chatsafe-kampanjan ja ohjeistuksen, jonka avulla...
...taloudellista hyötyä jo vuoden tai parin tarkastelujaksolla. Elämänpituisessa tarkastelussa varhain tehdyt mielenterveyteen kohdistuvien sijoitusten tuotto on monikymmenkertainen.[3] Kohdennetut toimet saattavat olla kustannusvaikuttavampia kuin universaalit, koko väestöön kohdistuvat toimet.[4] Mielenterveyden edistämisessä...
...on healthcare and crisis services after a suicide attempt” tarkastetaan 14.9.2024 klo 12 alkaen Jyväskylän yliopiston vanhassa juhlasalissa (S212). Vastaväittäjänä toimii professori Eugenie Georgaca (Aristotle University of Thessaloniki) ja kustoksena...
...ovat olennaisia resilienssitaitoja. Huolehdi mielenterveyttä suojaavista tekijöistä. Palautuminen, uni ja ravinto, arjen ihmissuhteet ja tunteet, vapaa-aika ja luovuus sekä liikkuminen ovat kaikki asioita, joihin voit itse vaikuttaa ja joihin voit tarvittaessa...
...huolenpito: uni, ruoka, kaverisuhteet, leikit Vapaus ilmaista kaikenlaisia tunteita juttelun lisäksi esim. piirtämällä tai kirjoittamalla Tarvittaessa ammattiapu Kansallisuus tai äidinkieli eivät oikeuta huonoon kohteluun On tärkeää jutella lapsen kanssa, että...
...unia. Ajatusten sävyyn heijastuu se, miten ihminen asennoituu itseään kohtaan ja kohtelee itseään. Tämä ilmenee muun muassa sisäisenä puheena, oman toiminnan ohjaamisena ja arjen valintoina sekä vuorovaikutuksen tapoina toisten kanssa....
هذا الموقع يستخدم الكوكيز. بعض ملفات تعريف الارتباط ضرورية وبعضها يستخدم لأغراض التحليل. يمكنك العثور على سياسة ملفات تعريف الارتباط الخاصة بنا هنا. اختر ملفات تعريف الارتباط التي تسمح بها هنا.
ضرورية من ناحية التشغيل التقني للموقع.
تجمع معلومات غير تعريفية بشأن استخدام الموقع، حيث أنها تُستخدم لتطوير الموقع ومحتوياته.