...on oikeus saada tukea ja apua ajoissa. Lahjoittajien tuki on äärimmäisen arvokasta ja voi muuttaa lapsen ja nuoren elämän. Kiitoksena joululahjoituksesta yrityksenne saa käyttöönsä jouluisen viestintäpaketin, jonka latauslinkki toimitetaan lokakuun...
MIELI ry toimii osana PALOMA-osaamiskeskuksen verkostoa. Monikulttuurisen työn asiantuntijamme tarjoavat koulutuksia, materiaaleja sekä konsultaatiota maahanmuuttaneiden kanssa työskenteleville ammattilaisille. Lisäksi MIELI ry:llä on ryhmätoimintaa sekä tukea ja apua eri kieli- ja...
...saa tulla tilanteessa kuin tilanteessa. Kukaan ei ole yksin, vaan apua on saatavilla.” Mieli ry:n ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset tarjoavat keskusteluapua myös festivaalin artisteille, talkoolaisille ja työntekijöille. Festareilla päivystää Turun,...
...läheisiä, naapureita, varhaiskasvatuksessa tai koulussa opettaja tai muita ammattilaisia, harrastuksissa ohjaajia ja valmentajia. Kaikilla näillä aikuisilla on mahdollisuus omalta osaltaan tukea lapsen kehitystä ja resilienssiä. Lapsen arjessa olevien aikuisten pienillä...
...jatkohoitopolun. Myös itsemurhaa yrittäneen läheisille tulee olla tarjolla tukea. Oleellista on, että itsemurhavaara tunnistetaan, että apua hakeva kohdataan kuunnellen ja kunnioittavasti, ja että jokaiselle osoitetaan toimiva hoitopolku eteenpäin. Ammattilaisten kykyä...
...tutustua etukäteen koko miehistön voimin ja harjoitella niissä käsiteltyjä asioita.” Keskusteluapua kriisissä oleville Kriisipuhelin tarjoaa keskusteluapua kaikille kriisissä oleville sekä heidän läheisilleen. Kriisipuhelimessa päivystävät kriisityön ammattilaiset eli kriisityöntekijät sekä koulutetut...
...klo 10-12 Ryhmän esite (pdf, 112 كيلوبايت) Lisätietoa MIELI ry:n ryhmätoiminnoista Tukea ja apua on saatavilla myös Kriisipuhelimessa, verkossa ja kriisikeskuksissa: Vastaamon tilanne näkyy Kriisipuhelimessa, apua on tarjolla vuorokauden ympäri...
...palautumista, mukavia, rentouttavia asioista, ihmissuhteita: läheisiä ihmisiä ja ystävyyksiä, pieniäkin itselle otettuja hetkiä arjen lomassa, myönteisiä tunteita virittäviä asioita, tarvittaessa tukea ja apua omaan arkeen, kykyä puhua mieltä kuormittavista asioista....
...että tilanne helpottaa ennen pitkää. Olemme jo nyt osoittaneet, kuinka suuriin yhteisponnistuksiin kykenemme, kun ne tehdään yhdessä ja kaikki samassa veneessä pitäen. Lue lisää Koronaepidemia ja mielenterveys Tukea ja apua...
...tarjoaa apua monenlaisiin elämän fyysisiin ja psyykkisiin ongelmiin sekä kriisitilanteisiin, ja jota MIELI Suomen Mielenterveys ry ylläpitää ja kehittää. MIELI ry myös kouluttaa kaikki toimintaan mukaan tulevat järjestöt, jotka tuottavat...
هذا الموقع يستخدم الكوكيز. بعض ملفات تعريف الارتباط ضرورية وبعضها يستخدم لأغراض التحليل. يمكنك العثور على سياسة ملفات تعريف الارتباط الخاصة بنا هنا. اختر ملفات تعريف الارتباط التي تسمح بها هنا.
ضرورية من ناحية التشغيل التقني للموقع.
تجمع معلومات غير تعريفية بشأن استخدام الموقع، حيث أنها تُستخدم لتطوير الموقع ومحتوياته.