...ja valtiontalouden turvaamiseksi Luodaan toimenpideohjelma väestön mielenterveyden turvaamiseksi ja mielenterveyskustannusten hillitsemiseksi hyödyntämällä Kansallista mielenterveysstrategiaa 2020-2030. Priorisoidaan erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten kohderyhmään suuntautuvia toimenpiteitä. Sisällytetään mielenterveyden näkökulma poliittiseen päätöksentekoon läpileikkaavasti...
Artikkeli on julkaistu alunperin Opintokeskus Siviksen sivuilla (uusi välilehti). “Mielenterveystaidot ovat kansalaistaitoja”, toteaa MIELI ry:n aikuisten mielenterveystyön päällikkö Tiina Lumijärvi. Opintokeskus Siviksen jäsenjärjestön MIELI ry:n toiminta kiteytyy eri-ikäisten ihmisten mielenterveyden edistämiseen. Järjestö...
Hoito perustuu luottamukseen ja vaitiolovelvollisuuteen Mielenterveyden ongelmista on voitava keskustella avoimesti hoitavan henkilön kanssa. Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen henkilöstöllä on vaitiolovelvollisuus. He eivät saa kertoa potilastietojasi eteenpäin ilman suostumustasi. Niin työterveyshuollossa,...
...hyvinvointi onkin koetuksella, kun omaan talouteen liittyy epävarmuutta. Mielenterveyden häiriöitä esiintyy eniten pienituloisilla, joiden on myös vaikeampi saada mielenterveyden ongelmiinsa apua. Kelan kuntoutuspsykoterapia ei tavoita heitä, koska omasta taskusta maksettavaa...
Mielenterveyden ensiapu®1 – Mielenterveys elämäntaitona on voimavaralähtöinen kansalaistaitokoulutus. Koulutus tarjoaa tutkittua tietoa mielenterveydestä sekä keinoja oman ja toisten mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen. Mielenterveyttä lähestytään voimavarana, mielen hyvänä vointina ja ihmisen kykynä...
Vaikka suomalaisten fyysinen terveys on kohentunut viime vuosikymmeninä, mielenterveys ei ole vahvistunut samaan tahtiin. Jo ennen koronapandemiaa OECD arvioi, että mielenterveyden ongelmat aiheuttavat Suomessa vuosittain noin 11 miljardin euron kustannukset....
...koska mielenterveyden häiriöiden hoito, kuten psykoterapia ja muut psykososiaaliset interventiot, on rajattu sen ulkopuolelle. Pitkät odotusajat mielenterveyden ongelmissa johtavat usein asiakkaan tilanteen monimutkaistumiseen ja hoidon tarpeen kasvuun. MIELI ry katsoo,...
...puolestaan yrityksille menestystekijä ja rekrytointivaltti. Mielen hyvinvointi onkin osa VTT:n työnantajalupausta. ”Hyvinvoivien työntekijöiden työkyky, sitoutuneisuus ja ongelmanratkaisukyky on parempi. Hyvinvoiva työyhteisö palautuu paremmin muutoksista ja vastoinkäymisistä. Samalla vähenevät mielenterveyden ongelmista...
Mielenterveyden ja arjen sujuvuuden kannalta on tarpeen kiinnittää huomiota viiteen osa-alueeseen: uni ja lepo, ravinto ja ruokailu, ihmissuhteet ja tunteet, liikunta ja yhdessä liikkuminen, leikki ja luovuus. Mielenterveyden käsi -julisteessa...
...Hyvinvoiva mieli Mielenterveyden ensiapu Nuori mieli Ikääntyneen mielenterveyden ensiapu Select All Koulutuksen muoto Lähikoulutus Monimuotokoulutus Select All Arvioitu osallistujamäärä Please enter a number greater than or equal to 0. Mahdollisia...