...mielipidekirjoitusta Hufvudstadsbladetiin. Vuoden alussa yksikköön kiinnittyi STEA-rahoitteinen kolmivuotinen YLVA – Ylivelkaantuneiden mielenterveyden ja vanhemmuuden tukemisen hanke. Hankkeen tarkoituksena on perheiden mielenterveyden ja vanhemmuuden tukeminen sekä ongelmien ylisukupolvisuuden ehkäisy lisäämällä ammattilaisten...
...Oodissa siitä, miten mielenterveyskriisiä voitaisiin ratkoa EU:ssa. 16 vuotta meppinä työskennellyt Pietikäinen sanoo, että mielenterveyden merkitys myös EU-tasolla on noussut. Koronaviruspandemian jälkeen EU:ssa käynnistettiin laaja-alainen mielenterveysstrategia. EU komissio on varannut...
...ja keinoja nuorten pahoinvoinnin kohtaamiseen. Uusia teemakoulutuskokonaisuuksia olivat Sosiaalinen media ja nuorten mielenterveyden tukeminen, Oppimisen tuen uudistus ja mielenterveyden tukeminen sekä Koulukiusaaminen ja mielenterveys. Varhaiskasvattajille suunnattuihin koulutuksiin osallistui yhteensä lähes...
...tai ohjelmien ja projektien valmistelussa. Kansallinen mielenterveysstrategia vuosille 2020-2030 linjaa, että mielenterveyden huomioiminen tulisi sisällyttää kaikkeen johtamiseen ja päätöksentekoon. Ihanteellista olisi tehdä arviointi ennen kuin esitys on lopullisessa muodossaan, jolloin...
Mielenterveyden käsi -juliste Materials: Julisteet, Tulostettavat Mielenterveyden käsi -juliste toimii keskustelun herättäjänä ja muistuttaa, miten voimme arkisilla valinnoillamme vaikuttaa mielenterveyteemme. Ideoita vanhempainiltojen toteutukseen Esitelkää Mielenterveyden käsi -juliste. Kertokaa myös mitä...
...mielenterveyden kriisit ja itsemurhien ehkäisy mielenterveyden ensiavun askeleet Koulutuksen tavoitteet Koulutuksen jälkeen tunnistat yleisimmät mielenterveyden häiriöt ja niiden oireet osaat kohdata vaikeassa elämäntilanteessa olevan ihmisen osaat soveltaa mielenterveyden ensiavun askeleita...
...kertoo nuorten mielenterveyden tilasta? Mielenterveyden oireilu jatkuu yhä suurena Koronavuosien 2019–2021 aikana nuorten mielenterveysoireilu nousi jyrkästi eikä ole sittemmin laskenut. Joka kolmas yläkoulussa tai toisella asteella opiskeleva tyttö raportoi kohtalaista...
...päihdetyö ja mielenterveyden edistäminen liittyvät vahvasti toisiinsa. Monet mielenterveyden edistämisen mallit ovat ehkäisevän päihdetyön ydintä. Tällaisia ovat esimerkiksi vanhemmuuden tuen mallit, syrjäytymisen vastaisen työn mallit sekä tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä...
MIELI ry:ltä voi tilata maksullisia puheenvuoroja nuorten mielenterveyden vahvistamiseen ja mielenterveysongelmien ehkäisyyn liittyvistä ajankohtaisista teemoista esimerkiksi alla oleviin aiheisiin liittyen tai voimme yhdessä pohtia, millainen puheenvuoro palvelisi parhaiten tarpeitanne. Ulkopuolisuuden...
...aikuisten keskuudessa.“ Koulutuksen osaamistavoitteet Koulutuksen suoritettuasi: tiedät mitä mielenterveys ja sen edistäminen tarkoittavat ymmärrät, miten mielenterveyden edistäminen vaikuttaa hyvinvointiin osaat käyttää saamiansa työkaluja mielenterveyden edistämiseen yläkoulun tai yhtenäiskoulun arjessa. Koulutuksen sisältö...