...vaan tarjolla on turvallisia aikuisia, tukea ja apua. Myös selviytymisen keinojen tunnistaminen ja niiden käyttäminen helpottavat oloa. Mieli jaksaa paremmin, jos keho voi hyvin – myös kriiseissä. Siksi oppilaiden kanssa...
...nuorella on tosi paha olla, mutta hän ei saa apua ja on isojen asioiden kanssa tosi yksin”, Nyman sanoo. Myös nuorten kohtaama kiusaaminen tai väkivalta, jotka ovat haavoittaneet nuorta syvästi,...
...toimilla ja kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksillä on suuri merkitys kriisinkestävyyden vahvistamisessa. Näille tarvitaan huomiota ja resursseja. MIELI ry:n kriisipalveluista apua ympäri Suomen MIELI ry:n Kriisipuhelin päivystää suomeksi ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä...
...palautetta ja ideoita. Hankkeessa järjestettiin maahan muuttaneille suunnattuja Mielenterveyden ensiapukoulutuksia ja hyvinvointipisteitä oppilaitoksissa. Liikkuva mieli ikääntyessä (2020- 2022) -hankkeen tavoitteena on tukea sosiaaliselta ja psyykkiseltä toimintakyvyltään heikentyviä ikääntyneitä lisäämään arkiliikuntaa...
...kuin koko ryhmänkin asioissa. Sekä varhaiskasvattajilla että vanhemmilla on halu puhaltaa yhteen hiileen lapsen parhaaksi. Yhdessä pohtimalla, toinen toista kuunnellen, löytyy keinoja tukea lasta arjessa. Tähän tarvitaan yhteistä aikaa. Päivähoidon...
...aina huolissaan ja haluaa lapselleen apua ja tukea, mutta äidin kehotus ei välttämättä ole paras tapa aloittaa.” ”Kokemus osoittaa, että toiminta puree juuri tähän ikäryhmään. Moni elää omassa kuplassaan, mutta...
...kohdata, kun niille annetaan nimet. Kokemuksia voi jakaa ja saada tukea saman kokeneilta. Puhumalla myös oma käytös tulee ymmärretyksi. Lisäksi puhuminen mahdollistaa tilanteen tarkastelun eri näkökulmista ja sen merkityksen tiedostamisen....
...toinen tarvitsee enemmän apua ja aikaa toipuakseen. Kriisit voivat myös tuoda mieleen aiempia vaikeita elämäntilanteita. Tällöin tilanne voi tuntua erityisen raskaalta. Toisaalta kriisi voi mahdollistaa asioiden uudelleenarvioimisen ja henkisen vahvistumisen....
...%) kyselyyn vastanneista kertoi, että huolta aiheuttanut läheinen oli hakenut apua mielenterveys- tai päihdeongelmiin. Useimmiten apua oli haettu julkisista palveluista (72 %). Juuri nyt, hallitusohjelmaa kirjoitettaessa tehdään päätöksiä, jotka vaikuttavat...
...toimivia ihmisiä ja kutsuu heitä kotiinsa. Aiheena saattaa olla vaikkapa uskonto, nautaeläimet tai suomalaiset maitotilat. “Meitä ole tarkoitettu selviämään itseksemme. Siksi täytyy rohkeasti pyytää apua ja myös tarjota sitä.” ”Se...