...ja vastoinkäymisissä? Joskus voi käydä niin, että perheenjäsenten mielenterveystaidot eivät kanna elämässä toivotulla tavalla. Silloin on tarpeen hakea apua ja ottaa sitä vastaan. Neuvolapalvelut tarjoavat matalan kynnyksen tukea ja apua...
...Järjestöt vahvistavat hyvinvointia, tekevät vaikuttamistyötä, keventävät palvelujärjestelmään kohdistuvaa kuormitusta, lisäävät osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta ja turvaavat vähemmistöryhmien ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien oikeuksien toteutumista. Esimerkiksi valtakunnallinen kriisikeskusverkosto tarjoaa tukea ja apua...
...on muuten muuttunut äkillisesti, voit hakea apua myös järjestöjen palveluista. Esimerkiksi MIELI ry:n kriisikeskukset ja Kriisipuhelin antavat keskusteluapua vaikeassa elämäntilanteessa. Tärkeää on, että kerrot voinnistasi jollekin (läheinen, puoliso, työkaveri, kouluterveydenhoitaja,...
...tiedon välittäminen on yksi chatin keskeinen tehtävä. Palvelujärjestelmässä harhaileva nuori ansaitsee myös kiitoksen hakiessaan apua. Tämän kiitoksen moni nuori kuulee ensimmäistä kertaa chat-tukea tarjoavalta nimettömältä aikuiselta. Nuorelle on huojentavaa kuulla,...
...seurakunnilla on yleensä henkisen tuen ohella myös diakonivaroja jaettavaksi. Jotkut järjestöt myöntävät ruoka-apua. Kirkon diakoniatyöntekijä todennäköisesti tietää ruoka-apua antavat järjestöt paikkakunnalla. Talousapua ja -neuvontaa seurakunnasta: Kirkon nettisivut MIELI ry:n kriisipalvelut...
...ettei halua tai koe tarvitsevansa mitään apua. Se on luonnollista, mutta tilanteet ja mieli muuttuvat. Apua ja tukea kannattaa tarjota useammin kuin kerran. Tuen tarjoaminen tarkoittaa välittämistä, joka merkitsee paljon...
...ylempien toimihenkilöiden kohdalla korostuu taipumus jättää hakematta apua. Kaikista itsemurhaa joskus vakavasti miettineistä lähes kolmannes koki saaneensa hyvää apua itsetuhoisten ajatusten hoitoon ja käsittelyyn. Edellisvuoden vastaavaan kyselyyn verrattuna hyvää apua...
...ja avun tarjoamiseen.” Joka viides kyselyyn vastannut suomalainen on kohdannut vuoden aikana tilanteen, jossa joko itse tai läheinen oli tarvinnut apua mielenterveyteen, mutta apua ei ollut saatavilla tai sitä ei...
...keskeisiä asioita myös sitten siihen, että miten aikuisena ihminen pystyy käsittelemään hankalia tilanteita ja toisaalta pyytämään apua ja ottamaan vastaan apua. -Joo. Kuulostaa aika lailla siltä, että tämmöistä ehkä kokonaisvaltaista...
...tapahtuu arkisissa kohtaamisissa esimerkiksi tervehtimisen ja kuulumisten kysymisen kautta sekä tarjoamalla matalan kynnyksen apua ja tukea. Jokainen nuori ansaitsee tulla kohdatuksi omana itsenään – vielä keskeneräisenä ja tukea tarvitsevana, mutta...
Cookie Settings
This site uses cookies. Some cookies are necessary, some improve functionality of the page and others are used for analytics and marketing purposes. Read more on Cookie Policy -page.
Cookie Settings
This site uses cookies. Some cookies are necessary and others are used for analytics or marketing purposes. Choose here which cookies you allow.
These cookies are necessary for the technical functionality of the site.
Analytics cookies collect anonymised usage information, which is used to develop the site and its contents.
Marketing cookies can be used for example to target marketing.