Oppilaitoksen toimintakulttuurilla on merkittävä rooli nuorten mielenterveyden edistäjänä. Toimintakulttuuri itsessään saattaa kuulostaa laajalta ja jopa hallitsemattomalta asialta. Mielen hyvinvoinnin kannalta kyse on kuitenkin hyvin arkisista ja pienistäkin asioista – joilla...
...määräaikaisuus, työtehtävien kompleksisuus sekä joissain työpaikoissa vallitseva suorituskulttuuri ovat omiaan kuormittamaan kenen tahansa mieltä, mutta erityisesti heidän, joilla on entuudestaan mielenterveyden riskitekijöitä. Nuorista on huolehdittava yhdessä. Muutoksia on tehtävä lainsäädännössä...
...Työ edellyttää vahvaa ymmärrystä mielenterveyden ja hyvinvoinnin rakentumisesta yksilö- ja yhteisötasolla. Arvostamme aiempaa kokemusta projektinhallinnasta sekä kehittämistyöstä. Sinulla on kokemusta verkottumisesta ja osaamista yhteistyön rakentamiseen kuntien kanssa. Työtehtävissä ovat eduksi...
...ajoin. Aina lähtö ei ole kuitenkaan suunniteltu, vaan sairaus tai irtisanominen tuo tilanteen eteen yllättäen. Äkillisesti tai vastentahtoisesti eläkkeelle joutuminen voi aiheuttaa kriisin, jossa mielenterveyden voimavarat ovat koetteilla. Arjessa tapahtuu monta...
...sillä mielenterveyden haasteet tulevat kalliiksi. Mielenterveyttä voi vahvistaa monella tavalla. Omista tunteista pitää voida puhua ja vaikeissa tilanteissa on saatava apua, nopeasti ja helposti. Usein olo helpottuu, kun joku kuuntelee....
...psykososiaaliseen hoitoon. Tarvittaessa ihmisen on päästävä nopeasti myös erikoissairaanhoitoon tai Kelan kuntoutuspsykoterapiaan. Mielenterveyspoolin mielestä on perusteltua kohdentaa terapiatakuu kaikille alle 29-vuotiaille nuorisolain (nuorisolaki 1285/2016 §3) ikämääritelmän mukaisesti. Mielenterveyden häiriöistä kolme...
Vanhempainillan sisältö Hyvää mieltä perheen arkeen antaa tietoa lapsen mielen hyvinvoinnista sekä vinkkejä mielenterveyden tukemiseen perheen arjessa. Lapsuudessa rakennettu pohja mielenterveydelle kantaa yli haastavienkin elämäntilanteiden. Osaamistavoitteet Vanhempi tietää lapsen mielenterveydestä...
...hakisi apua mielenterveyden pulmiin enemmän? Merinen: Tässäkin on semmoinen aihe, mistä saa somessa ihan massiiviset riidat aikaiseksi ihan sekunnissa. Mutta todellisuus on se, jos mä nyt en tee tästä mahdollisimman...
Hallitus kokoontui budjettiriiheen 3.9. päättämään valtion ensi vuoden budjetista. Mielenterveyden osalta budjettiriihen päätökset ovat linjassa aiempaan. Mielenterveyteen ei suhtauduta vakavasti. Kyse ei ole ratkaisujen puutteesta, vaan poliittisesta haluttomuudesta niiden toteuttamiseen....
...eli lyhytpsykoterapia tai muu vastaava psykososiaalinen keskusteluhoito on tärkeää ulottaa koko väestöön. Oikea-aikainen ja riittävä hoito perustasolla tuo säästöjä kalliiseen erikoissairaanhoitoon ja kuntoutukseen. Koko mielenterveyden hoitoketju tulee saada toimivaksi. 3....
Cookie Settings
This site uses cookies. Some cookies are necessary, some improve functionality of the page and others are used for analytics and marketing purposes. Read more on Cookie Policy -page.
Cookie Settings
This site uses cookies. Some cookies are necessary and others are used for analytics or marketing purposes. Choose here which cookies you allow.
These cookies are necessary for the technical functionality of the site.
Analytics cookies collect anonymised usage information, which is used to develop the site and its contents.
Marketing cookies can be used for example to target marketing.