Siirry sisältöön

Haetaan asiantuntijaa yhteistyöhön koulujen ja kuntien kanssa

Nyt MIELI ry etsii asiantuntijaa, jonka tehtävään kuuluu erityisesti kouluihin ja oppilaitoksiin liittyvän mielenterveyttä edistävän toimintakulttuurin kehittäminen.
Alakoululaiset meditoivat koulun pihalla

MIELI ry on johtava mielenterveysosaamisen kouluttaja ja asiantuntija Suomessa.MIELI ry on tarjonnut mielenterveystaitoihin liittyvää koulutusta sekä materiaalia kasvatusalalle jo yli 15 vuoden ajan ja kouluttanut sinä aikana yli 30 000 kasvatus- ja opetusalan ammattilaista. MIELI ry haluaa tukea kouluja rakentamaan oppimisympäristöjä, joiden arjessa vahvistetaan jokaisen lapsen ja nuoren mielen hyvinvointia päivittäin. Tervetuloa työhön, jonka keskiössä ovat merkityksellisimmät tulevaisuuden taidot -mielenterveystaidot!

Nyt MIELI ry etsii asiantuntijaa, jonka tehtävään kuuluu erityisesti kouluihin ja oppilaitoksiin liittyvän mielenterveyttä edistävän toimintakulttuurin kehittäminen.  

Asiantuntijan työssä olet mukana mallintamassa yhteisöjen mielen hyvinvointia tukevia toimintatapoja ja työvälineitä yhdessä muun tiimin kanssa. Toimit verkostoissa ja tuet kuntia mielenterveyttä edistävien juurruttavien toimenpiteiden suunnittelussa.

Toivomme, että sinulla on kokemusta lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisestä ja sen arvioinnista kunnassa ja kouluissa. Työ edellyttää vahvaa ymmärrystä mielenterveyden ja hyvinvoinnin rakentumisesta yksilö- ja yhteisötasolla. Arvostamme aiempaa kokemusta projektinhallinnasta sekä kehittämistyöstä.

Sinulla on kokemusta verkottumisesta ja osaamista yhteistyön rakentamiseen kuntien kanssa. Työtehtävissä ovat eduksi myös hyvät esiintymis- ja kouluttamisvalmiudet.

Sinulla on hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Työskentelet mielellään tiimissä, jossa kannetaan vastuuta niin omista kuin yhteisistä tehtävistä. Kehittävä työote on sinulle luontainen tapa työskennellä ja olla osa työyhteisöä. Koulutuksena sinulla on korkeakoulututkinto soveltuvalta koulutusalalta.

Tarjoamme sinulle innostavan ja asiantuntevan yhteisön, jossa saat kehittää omaa osaamistasi sekä merkityksellistä työtämme lasten ja nuorten mielenterveyden vahvistamiseksi. Tehtäväsi sijoittuu varhaiskasvatuksen ja koulutyön yksikköön kuuluen laajempaan lasten, nuorten ja perheiden työn kokonaisuuteen. Viihtyisät ja nykyaikaiset työtilamme ovat Pasilassa, mutta sinulla on mahdollisuus myös joustavaan etätyöhön.

Tehtävä täytetään ajalle 10.1.2022-31.12.2023.  Tehtävä on kokopäiväinen. Palkkaus on sosiaalialan työehtosopimuksen mukainen.

Voit täyttää hakemuksen osoitteessa https://mielirekry.mepco.fi/MepRekry/Application/Index/21/

Hakuaika päättyy 14.11.2021. Haastattelut toteutetaan viikolla 47.  Lisätiedustelut: 5.11.2021 klo 14-15, 10.11. klo 15-16 ja 12.11. klo 11.30-12.30. Varhaiskasvatus- ja koulutyön päällikkö Anniina Pesonen puh. 045 638 7122 tai anniina.pesonen@mieli.fi.

Sivua muokattu 18.7.2023