Mielenterveyden edistäminen kuuluu kunnan tehtäviin. Sote-uudistuksen myötä kuntien terveyden edistämistyö on uusien haasteiden edessä. Hyvän mielen kunta -hanke tukee kuntia toteuttamaan mielenterveyden edistämistyötä. Keskeinen työkalu on MIELI ry:n kehittämä Hyvän...
...keinoja työpaikalla käytetään mielenterveyden edistämiseksi? Näitä asioita pohdittiin myös Kuopion kansalaisopistossa. Se on Kuopion kaupungin organisaatio, joten eräänlainen kehikko oli olemassa. ”Käytännön työ tehdään kuitenkin työyhteisössä. Johtajalla on keinoja, mutta...
...suunnitelmallisen vaikuttamistyön kohteeksi. MIELI ry päätti keväällä 2023 ottaa yhdeksi vaikuttamistyön kärkiteemaksi mielenterveyden edistämisen saamisen erilaisten oppilaitosten, kuntien ja hyvinvointialueiden rakenteisiin. Tällä haluttiin turvata mielenterveyden edistämisen jatkuvuus tilanteessa, jossa ilmapiiri...
YLVA – Ylivelkaantuneiden mielenterveyden ja vanhemmuuden tukeminen –hankkeen (2022–2025) tavoitteena oli syventää ylivelkaantuneita perheitä ja vanhempia kohtaavien ammattilaisten ja vapaaehtoisten ymmärrystä talousvaikeuksien ja mielenterveyden yhteyksistä sekä lisätä hankkeen kohderyhmien mielenterveysosaamista...
...valtaosa nuorista voi hyvin mutta pieni joukko yhä huonommin. Tytöistä jo kolme neljästä raportoi mielenterveyden ongelmia. Raha kiertää nuorten mielenterveyskriisiä Hallitusohjelma tunnistaakin hyvin mielenterveyden hallituskauden tärkeänä haasteena. Mielenterveys mainitaan hallitusohjelmassa...
Hyvän mielen perhe -koulutus vahvistaa neuvolan ammattilaisten mielenterveysosaamista niin, että lapsiperheiden mielenterveyden tukemiseen on entistä enemmän eväitä. Koulutuksessa mielenterveys nähdään koko perheen voimavarana, sillä varhaislapsuudesta lähtien luodaan pohja läpi elämän...
...järjestön maineeseen. Vaikuttamistyötä mielenterveyden puolesta Vaikuttamistyön muita keskeisiä teemoja olivat ratkaisut nuorten mielenterveyskriisiin, mielenterveyden edistämisen periaatepäätöksen eteneminen mielenterveysstrategian jalkautumisen tueksi sekä lasten ja nuorten terapiatakuun valmistelu. Periaatepäätös ja lakiesitys terapiatakuusta...
...huomioon niiden vaikutukset mielenterveyteen. Mielenterveysvaikutusten ennakkoarviointia voidaan soveltaa hyvinkin erityyppisiin päätösesityksiin, esimerkiksi kaavoituksessa, palveluiden suunnittelussa ja muutostilanteissa tai ohjelmien ja projektien valmistelussa. Kansallinen Mielenterveysstrategia vuosille 2020-2030 linjaa, että mielenterveyden huomioiminen...
...mielenterveyden edistäminen toteutuu pitkälti vanhempien kautta. Siksi vanhempien hyvinvointiin tulee kiinnittää huomiota – kun vanhempi voi hyvin, myös lapsella on paremmat mahdollisuudet voida hyvin. Lasten mielenterveyttä tukevassa työssä keskeistä on vanhemmuuden...
Yhteisön mielenterveyden käsi (pdf, 292 kt) Mistä yhteisön mielenterveys rakentuu? Yhteisön mielenterveyden käsi kuvaa yhteisön hyvinvoinnin eri osia. Kuten käsi tarvitsee jokaista sormeaan toimiakseen, tarvitsee hyvinvoiva yhteisö jokaista mielenterveyden osatekijää....