Siirry sisältöön

Haku

Rajaa hakutuloksia

Haulla "Trauma" löytyi 127 tulosta.

Hakutulokset

Lapsi suree omalla tavallaan

...traumaattinen, lapsi on esimerkiksi nähnyt sen tapahtuvan tai löytänyt vanhempansa kuolleena tai suru tuntuu muista syistä vain jatkuvan ja jatkuvan voimakkaana, sururyhmään hakeutuminen saattaisi olla erityisen hyödyllistä. Tällaisia perhekursseja järjestävät...

Läheisen äkkikuoleman kohdanneet jäävät usein vaille tukea

...21.-22. huhtikuuta Tampereella. Konferenssiin on mahdollisuus osallistua myös etäyhteydellä. Torstaina kriisi- ja traumatyötä pitkään tehnyt psykoterapeutti Sirpa Tapio luennoi äkillisesti läheisensä menettäneiden kohtaamisesta kriisityössä. Perjantaina kuolemansyyn- ja väkivaltarikostutkinnan opettaja Marko...

Taiteen tekeminen polkuna taiteilijan itseymmärrykseen

...auttavan häntä oman surun ymmärtämisessä ja toisaalta avaavan uusia tulevaisuuden näkymiä.  Kallio muistuttaa, että taiteilija voi oksentaa pahan olonsa teokseen, mutta harvemmin sen kaltaisia teoksia tehdään näyttelyä varten. Traumaattiset tapahtumat...

PALOMA-hanke

...sosiaali- ja terveyssektorin palveluissa, esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, opetuksessa, nuoriso-, työ-, liikunta- ja kulttuuripalveluissa sekä uskonnollisissa yhteisöissä ja järjestöissä. PALOMA-osaamiskeskus MIELI ry:ssä – Konsultaatio – Koulutuksia ammattilaisille: Tasapainovalmius kohtaamiseen: voimavarakeskeinen ja traumatietoinen...

Mielenterveys yhteiskunnassa ja urheilussa

...kipeitä. Voi olla jotain traumakokemuksia tai jotain todella epämukavaa, niin mun mielestä ei niistä sen kertomisen takia tarvitse kertoa. Saakin mun mielestä olla tietyissä jutuissa henkilökohtaisia, että ei ole tietenkään...