Siirry sisältöön

Opettajakoulutus on avain oppilaiden mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen

Koulun perustehtävä on antaa hyvät valmiudet opiskeluun, työntekoon ja yhteiskunnan jäsenenä toimimiseen. Koululaisen ja opiskelijan on opittava lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan, hankkimaan ja käsittelemään tietoa mutta myös toimimaan osana yhteisöä ja kestämään vastoinkäymisiä.

Mielenterveystaitoja 1-3-vuotiaille

Varhaiskasvatuksen opettaja Anniina Järvenpää kuvailee tuokioita, joita hän piti päiväkodissa teemoilla kaveritaidot, turvalliset aikuiset ja itsetunto.

Lapsi istuu isän sylissä.

Vanhempainillat

MIELI ry järjestää tilauksesta vanhempainiltoja alle kouluikäisten, alakouluikäisten ja nuorten vanhemmille ja kasvattajille.