Lakiesitys ei toisi uusia käytäntöjä rajoittamiseksi, mutta lisäisi lainvastaisuudella asian painoarvoa. Lakiesitystä tulee tarkentaa oppilaiden erityistarpeiden ja lasten oikeuksien turvaamiseksi.
Kansalaisyhteiskunta ja järjestöt kuuluvat keskeisesti demokratiaan. Demokratiaohjelmaan tulee lisätä järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan asema ja sen turvaaminen osallistuvassa demokratiassa.
Raportointivelvollisuuksia tulee keventää ja huomioida kansalaisjärjestöjen erityispiirteet. Esitys ei vastaa sitä, mitä avoimuusrekisteriä valmisteltaessa tavoiteltiin.
MIELI ry:n asiantuntijalausunnon mukaan ensi vuoden talousarviossa tulisi huomioida leikkausten vaikutus nuorten mielenterveyteen sekä mielenterveyspalveluiden saatavuus.
MIELI ry:n asiantuntijalausunto eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle käsittelee hallituksen esittämiä leikkauksia sairauspäivärahaan ja kuntoutusrahaan.
Väestön henkinen kriisinkestävyys kannattelee kriiseissä ja häiriötilanteissa. Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa tulee vahvistaa yhteisötason näkökulmaa.
MIELI ry tukee vahvasti periaatepäätöksen tekemistä, mutta katsoo, että kansallisen
mielenterveysstrategian toimeenpanon tulee olla ohjattu kokonaisuus, jolla on oma rahoitus ja sihteeristö.
MIELI ry ei puolla alkoholilakiin esitettyä muutosta, joka sallisi alkoholijuomien toimituksen kotiin. Alkoholin saatavuus lisää mielenterveysongelmia. Muutos heikentäisi perheiden hyvinvointia ja lisäisi julkisen sektorin menoja.
MIELI ry ei kannata esitysluonnosta, sillä se vie mielenterveyspalveluiden kehitystä väärään suuntaan.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.