MIELI ry:n näkemyksen mukaan kotoutumislain mukaisen toimeentulotuen korvauksen enimmäisaikaa ei tulisi lyhentää. Lyhentäminen ei nopeuta työllistymistä.
MIELI ry painottaa lausunnossaan kuntoutuslain muutoksista että nuorten kuntoutujien taloudellisen tilanteen kurjistuminen ei edistä heidän mielenterveyttään tai ammatillista kuntoutumista. MIELI ry katsoo, että esitetyt muutokset eivät ole säästöjä, vaan lisäävät yhteiskunnan kustannuksia.
Oppimisen ja koulunkäynnin kokonaisuudistus perusopetuksessa on tarpeellinen. Oikea-aikainen ja oikein kohdennettu tuki vahvistaa oppilaan mielenterveyttä.
Valtioneuvoston rasismin torjumisen ja yhdenvertaisuuden edistämisen toimenpideohjelmassa tulee vahvistaa rasismin ja syrjinnän mielenterveysvaikutuksia ja niihin liittyviä toimenpiteitä.
MIELI ry nostaa lausunnossaan eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle Suomen EU-vaikuttamisen tavoitteeksi väestön heikkenevän mielenterveystrendin kääntämisen.
VANUPO:ssa on mielenterveyden kannalta tärkeitä kirjauksia, mutta toimenpiteet jäävät kapeiksi ja ennaltaehkäisyn rooli vähiin. Mielenterveyden vahvistamiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn tarvitaan järeämpiä toimenpiteitä.
Vahvempien alkoholijuomien tuominen ruokakauppoihin heikentäisi suomalaisten psyykkistä hyvinvointia entisestään tilanteessa, jossa mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat jo kriisissä.
MIELI ry esittää, että hallitusohjelman mukaisesti talousarvioon lisätään rahoitusta kansallisessa mielenterveysstrategiassa erityisesti lapsiin ja nuoriin kohdistuvin toimin.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.