...tahansa 22 kriisikeskuksesta ympäri Suomen omasta sijainnista riippumatta. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta mieli.fi/kriisikeskusverkosto. Apu on asiakkaalle maksutonta. Keskusteluapua on antavat myös Kriisipuhelin, verkkokriisikeskus Tukinet ja nuorille suunnattu Sekasin-chat. Lisätietoja mieli.fi/tukea-ja-apua....
...auttaa tapahtuneen ja siihen liittyvien tunteiden käsittelyssä, vertaistuki taas surun kanssa elämisessä ja surusta toipumisessa. MIELI ry:n kriisikeskusverkosto, vertaistukiryhmät ja itsemurhien ehkäisykeskus tarjoavat apua Akuuttia kriisiapua läheisen itsemurhayrityksen tai itsemurhan...
...toinen tarvitsee enemmän apua ja aikaa toipuakseen. Kriisit voivat myös tuoda mieleen aiempia vaikeita elämäntilanteita. Tällöin tilanne voi tuntua erityisen raskaalta. Toisaalta kriisi voi mahdollistaa asioiden uudelleenarvioimisen ja henkisen vahvistumisen....
...saa sanoa nuorten valittavan turhasta Mielinauhakasvoksi Erin halusi lähteä, koska on elämässään nähnyt, että jokaiselle voi tulla vaikeita tilanteita eteen ja silloin voidaan tarvita läheisten tuen lisäksi myös ammattiapua. Hän...
...toimii noin puoli miljoonaa vapaaehtoista. Koronan myötä sekä avun tarve että erityisesti halu auttaa ovat kasvaneet merkittävästi. Myös järjestöissä on syntynyt uudenlaista vapaehtoistoimintaa, esimerkiksi sähköisiä tapoja tarjota apua, tukea ja...
...-kampanja haastaa myös julkisen puolen kantamaan vahvemmin vastuuta nuorista, kommentoi MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi. “Näin suurella summalla voimme tehdä Sekasin-chatissa pitkäjänteistä valtakunnallista laajentamistyötä, joka kantaa vuosia eteenpäin ja tarjoaa apua tuhansille pahan...
...hakemista Kehittämisessä mukana olleet nuoret pitävät ohjeistusta erittäin tervetulleena. “Ilman muuta olisin toivonut jotain Chatsafen kaltaista apua kun olin nuorempi”, kertoo eräs projektiin osallistunut nuori. Satu Sutelainen toivoo, että ohjeistus...
...tukea nyt enemmän kuin koskaan. Sen lisäksi että yhteydenottojen määrä on kasvanut, koronapandemia on lisännyt nuorten huolia ja tuen tarvetta. Nuorten auttamiseksi tarvitaan nyt laajasti sekä matalan kynnyksen apua että...
...hakemista Kehittämisessä mukana olleet nuoret pitävät ohjeistusta erittäin tervetulleena. “Ilman muuta olisin toivonut jotain Chatsafen kaltaista apua kun olin nuorempi”, kertoo eräs projektiin osallistunut nuori. Satu Sutelainen toivoo, että ohjeistus...
...voi tarvittaessa hakea apua tilanteen purkamiseen esimerkiksi MIELI ry:n Kriisipuhelimesta, johon voi soittaa nimettömänä mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. On tärkeää, että kiusaamisen uhri saa tarvittavan tuen ikävässä tilanteessa. Nuorille tukea...
Cookie Settings
This site uses cookies. Some cookies are necessary, some improve functionality of the page and others are used for analytics and marketing purposes. Read more on Cookie Policy -page.
Cookie Settings
This site uses cookies. Some cookies are necessary and others are used for analytics or marketing purposes. Choose here which cookies you allow.
These cookies are necessary for the technical functionality of the site.
Analytics cookies collect anonymised usage information, which is used to develop the site and its contents.
Marketing cookies can be used for example to target marketing.