Siirry sisältöön

Pidä huolta -kampanja keräsi yli miljoona euroa nuorten mielenterveystyöhön

MIELI ry:n ja Toivon Kärki ry:n yhteisellä Pidä huolta -hyväntekeväisyyshaasteella kerättiin 1 027 156 euroa nuorten auttamiseen ja tukemiseen. Kampanjan tuotto tullaan käyttämään lyhentämättömänä nuorille kriisiapua tarjoavaan Sekasin-chattiin ja nuorten mielenterveystaitojen vahvistamiseen.
Kampanjaan osallistui yli 70 kotimaista artistia. Kuva: Otto Virtanen

”Kampanjan huikea tulos kertoo mielestäni ennen kaikkea siitä, kuinka laajasti yhteiskunnassa ja lahjoittajien keskuudessa on nyt tunnistettu nuorten ahdinko: Pidä huolta -kampanja haastaa myös julkisen puolen kantamaan vahvemmin vastuuta nuorista, kommentoi MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi. 

”Näin suurella summalla voimme tehdä Sekasin-chatissa pitkäjänteistä valtakunnallista laajentamistyötä, joka kantaa vuosia eteenpäin ja tarjoaa apua tuhansille pahan olonsa kanssa kamppaileville nuorille, Sekasin Kollektiivin toiminnanjohtaja Satu Raappana sanoo. ”Akuutin tuen lisäksi on tärkeää vahvistaa kaikkien nuorten mielenterveyttä sekä lisätä myös aikuisten osaamista tukea nuorten mielenterveyttä päivittäin”, painottaa MIELI ry:n varhaiskasvatus- ja koulutyön päällikkö Anniina Pesonen.    

“On mahtavaa, että yksittäisestä ideasta kasvoi jotain näin suurta. Iso kiitos kaikille lahjoittajille sekä valtavalle joukolle ihmisiä, jotka ovat olleet tässä mukana. Pietarinkadun Oilers, MIELI ry, S-ryhmä ja LähiTapiola uskalsivat unelmoida kanssamme suuria, upea joukko artisteja hyppäsi rohkeasti mukaan ja usean eri alan ammattilaiset toteuttivat lopputuloksen pieteetillä”, kommentoi Toivon Kärki ry:n Turkka Suo.

Kampanjan mahdollistivat Lähi-Tapiola ja S-ryhmä, jotka lahjoittivat kampanjan alkupääomaksi 500 000 euroa ja kannustivat suomalaisia laajasti mukaan lahjoittamaan.

 ”Pidä huolta -kampanja on ollut meille vaikuttava tapa tukea erittäin tärkeänä pitämäämme nuorten mielenterveystyötä. Yhdessä omistaja-asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa mahdollistamme apua tuhansille sitä tarvitseville kaikkialla Suomessa. Panostus mielenterveyteen on satsaus koko yhteiskuntamme tulevaisuuteen ja tarvitsemme jatkossakin lisäpanostuksia mielenterveyteen”, sanoo LähiTapiolan pääjohtaja Juha Koponen. 

”Keräys osoittaa, että Suomessa osataan lyödä hynttyyt yhteen eri tahojen kesken, kun asia koetaan tärkeäksi. Turvaamalla matalan kynnyksen avunsaannin nuoret ympäri Suomen saavat keinoja kohti parempaa oloa. Ässäläiset ovat olleet sydämellä mukana viemässä Pidä huolta -viestiä eteenpäin”, sanoo vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa S-ryhmästä.

Kampanjan tuotto ohjataan?

Kampanjan tuotolla Sekasin-chat saa tulevan kahden vuoden aikana:  

– viisi työntekijää vahvistamaan Sekasin-chattia, joista kolme aluekoordinaattoreiksi Pohjois-Suomen, Etelä-Suomen ja pääkaupunkiseudun alueille 

– vahvistettua Sekasin-verkkotyön tiimiä

– kohdattua 15 000 nuorta

– järjestettyä 12 alueellista vapaaehtoistyön rekrytointia ja koulutusta 

– kouluttettua 30 uutta mentor-vapaaehtoista 

– tarjottua jatkuvan päivystystyön tuen, ohjauksen ja jatkokoulutuksen vapaaehtoisena toimiville. 

Lisäksi nuorten mielenterveyttä vahvistavassa työssä 10 000 nuorta saa harjoitella mielenterveystaitoja ja 1000 yläkoulun aikuista saa vahvistusta omalle mielenterveysosaamiselle. Koulutusten mukana koulut saavat käsikirjoja, julisteita sekä vihkoja nuorten mielenterveyden edistämiseen.

Yhteyshenkilöt:

MIELI ry

Jutta Kajander
MIELI ry / lasten ja nuorten mielenterveys
040 801 4429
jutta.kajander@mieli.fi

Toivon Kärki ry

Mari Wainio
040 828 0508
mari@mellakkahelsinki.fi

JVG, Vihtori Maijanen ja tuottaja Antti ”RZY” Riihimäki Pidä Huolta -musiikkivideon kuvauksissa Hartwall Arenalla. Kuvaaja Janita Autio
Erika Vikman, Tuure Boelius, Kasmir, Robin Packalen ja Leo Stillman Pidä huolta -musiikkivideon kuvauksissa Hartwall Arenalla. Kuvaaja Janita Autio

Pidä huolta
Pidä huolta -kampanja on Toivon Kärki ry:n ja MIELI ry:n yhteinen hyväntekeväisyyshaaste, jonka avulla on kerätty rahaa nuorten auttamiseen ja tukemiseen koronapandemian jälkeen yli 70 suomalaisen artistin voimin. Kampanjan keskiössä on edesmenneen Pave Maijasen ikonisesta Pidä huolta -kappaleesta toteutettu uusi versio. Kampanjan mahdollistajina ovat toimineet S-ryhmä ja LähiTapiola.

Pidä huolta kampanjasivustolle

Katso Pidä huolta -musiikkivideo

Sivua muokattu 18.7.2023


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: