Siirry sisältöön

Pidä huolta -kampanja kerää yli 70 artistin voimin rahaa nuorten mielenterveystyöhön

Ennätyksellisen laajan kampanjan lahjoitukset ohjataan lyhentämättöminä Sekasin-chattiin, jonka kautta autetaan vaikeissa elämäntilanteissa olevia nuoria. Kampanjan tunnuskappale julkaistaan ke 22.9. klo 00.00.

Ryhmäkuva artisteista. Kuva on toteutettu koronaturvallisesti kuvaamalla artistit pienissä ryhmissä ja yhdistämällä kuvat toisiinsa. Yhteiskuvasta puuttuvat videoon etänä osallistuneet artistit. Kuva: Otto Virtanen

Pidä huolta -kampanja on Toivon Kärki ry:n ja MIELI ry:n yhteinen hyväntekeväisyyshaaste, jonka avulla kerätään rahaa nuorten auttamiseen ja tukemiseen koronapandemian jälkeen yli 70 suomalaisen artistin voimin. Kampanjan mahdollistajina toimivat S-ryhmä ja LähiTapiola lahjoittavat kampanjan alkupääomaksi 500 000 euroa ja kannustavat suomalaisia laajasti mukaan hyväntekeväisyyshaasteeseen.

Ennätyksellisen laajalla kampanjalla on tarkoitus parantaa merkittävästi nuorten pääsyä avun piiriin. Esimerkiksi nuoria auttavaan Sekasin-chattiin tuli viime vuonna yli 170 000 yhteydenottoa, joista vain joka viidenteen pystyttiin vastaamaan.

“Nuoret tarvitsevat tukea nyt enemmän kuin koskaan. Sen lisäksi että yhteydenottojen määrä on kasvanut, koronapandemia on lisännyt nuorten huolia ja tuen tarvetta. Nuorten auttamiseksi tarvitaan nyt laajasti sekä matalan kynnyksen apua että jokaisen nuoren mielenterveyttä tukevia toimenpiteitä”, kertoo MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.

Kampanjan keskiössä ikonisen Pidä huolta -kappaleen uusi versio

Kampanjan keskiössä on 22.9. klo 00.00 julkaistava, edesmenneen Pave Maijasen ikonisesta Pidä huolta -kappaleesta toteutettu uusi versio. Mukana on yli 70 suomalaista artistia, kuten JVGAntti TuiskuHaloo Helsinki!, Lauri TähkäJenni VartiainenErinAnna PuuVesalaSamu HaberElastinenChisuMikael GabrielBEHMSANNIcostee ja Gasellit. Kappaleen ovat tuottaneet Jukka ImmonenAntti RZY RiihimäkiJurek ja Eppu Kosonen. Kappaleen musiikkivideo julkaistaan ke 22.9. klo 9.00.

“Idea kappaleen uudelleenversioinnista syntyi hyväntekeväisyysjärjestö Pietarinkadun Oilersin toimesta Paven vielä eläessä. Vaikka hän on valitettavasti edesmennyt, hän ehti antaa hyväksyntänsä ajatukselle, että kappale päivitettäisiin uusien artistien kanssa hyväntekeväisyyskäyttöön. Suuri kiitos Paven pojalle Vihtori Maijaselle, joka on auttanut viemään homman maaliin”, kertoo yksi Toivon Kärjen perustajista ja kappaleen tuottajista Jukka Immonen.

Suurin osa lahjoituksista nuorten suosimaan Sekasin-chattiin

Kuka tahansa voi osallistua hyväntekeväisyyshaasteeseen lahjoittamalla pidahuolta.fi -sivuston kautta. Lahjoitustuotot ohjataan lyhentämättöminä hyväntekeväisyyteen. Suurin osa lahjoituksista kanavoidaan MIELI ry:n kautta keskustelupalvelu Sekasin-chattiin, jonka kautta tällä hetkellä pystytään auttamaan vaikeissa elämäntilanteissa olevia nuoria. Lahjoitusrahoilla tuetaan myös nuorten mielenterveystaitojen vahvistamistyötä kouluissa.

Myös kuuntelemalla Pidä huolta -kappaletta suoratoistopalveluissa voi auttaa: kappaleen ja musiikkivideon tuottamat suoratoistokorvaukset ohjataan lahjoituspottiin.

“On uskomatonta, kuinka tästä kasvoi näin iso ja vaikuttava kampanja”

Pidä huolta -kampanjasta vastaa Toivon Kärki ry. Toivon Kärki ry. on voittoa tavoittelematon hyväntekeväisyysyhdistys, joka perustettiin keväällä 2020 Lauri Tähkän ja Timo Kiiskisen ideoiman Uuden edessä -hyväntekeväisyyskappaleen ympärille.

“On uskomatonta, kuinka tästä kasvoi nopealla aikataululla näin iso ja vaikuttava kampanja. Suuri kiitos kaikille, jotka ovat lähteneet toimimaan tärkeän asian puolesta. Toivomme sydämestämme, että mahdollisimman moni suomalainen liittyy mukaan pitämään suomalaisista nuorista huolta”, kertoo Turkka Suo, yksi Toivon Kärjen perustajista.

”Nuoret tarvitsevat apua ja positiivisia signaaleja ehkä enemmän kuin koskaan. Meillä suurilla työnantajayrityksillä on korona-ajassa vastuumme. Meidän pitää välittää, kuunnella ja huolehtia näistä nuorista. Tämä kampanja on yksi konkreettinen teko sen osoittamiseksi”, sanoo Nina Elomaa, S-ryhmän vastuullisuusjohtaja.

”Meistä jokaisen lähipiirissä, kaikkialla Suomessa on nuoria, joita korona-aika on kohdellut kaltoin. Yhteisen haasteen ja lahjoitustemme avulla voimme tarjota matalan kynnyksen tukea mahdollisimman monelle sitä tarvitsevalle. Riskien ennaltaehkäisy on vaikuttavinta vastuullisuustyötä”, sanoo vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Eeva SalmenpohjaLähiTapiola-ryhmästä.

Lisätiedot:Kaikki mukana olevat artistit: Aksel Kankaanranta, ANI, Anna Puu, Antti Ketonen, Antti Tuisku, Artem, BEHM, Benjamin Peltonen, BESS, Chisu, costee, Disco, eetu, Elastinen, Ellinoora & Samuli Sirviö, Ellis, EME, Erika Vikman, Erin, Etta, F, Figaro, Gasellit, Haloo Helsinki, Happoradio, Hassan Maikal, Helena Routa, Heviteemu, Ida Paul & Kalle Lindroth, Ilkka Alanko, ILON, Ilta, Janna, Janne Halmkrona, Janne Joutsenniemi, Jenni Vartianen, JVG, Kasmir, Kauriinmetsästäjät, Konsta Hietanen, KUUMAA, Käärijä, Laura Närhi, Lauri Tähkä, Leo Stillman, Lukas Leon, Maija Vilkkumaa, Mikael Gabriel, Mikko Harju, Mouhous, Ollie, Paleface, Pamela, Paul Elias, Pihlaja, Ressu Redford, Robin Packalen, Samu Haber, SANNI, Sara Siipola, Sini Yasemin, Tactic L, Tero Vesterinen, Titta, Tomi Saario, Tuure Boelius, Tuure Kilpeläinen, Uniikki, Vesala, Vesta, Vihtori Maijanen, VIIVI, Vilma Alina, william, Yläkerta, Younghearted

Lisätietoa kampanjasta:
Kampanjasivusto: pidahuolta.fi
Slogan: “Pidä huolta nuoresta mielestä”
Tunniste: #pidähuolta 

Lisätietoa Toivon Kärjestä: 
www.toivonkarki.fi

Toivon Kärki -työryhmä:
Jukka Immonen 
Turkka Suo
Mari Wainio

Haastattelupyynnöt:
Mari Wainio
Mellakka Helsinki
040 828 0508
mari@mellakkahelsinki.fi

MIELI ry:
Jutta Kajander
MIELI ry / lasten ja nuorten mielenterveys
040 801 4429
jutta.kajander@mieli.fi

Kuinka voit lahjoittaa? 
Tutustu eri lahjoitustapoihin pidähuolta.fi -sivustolla. Voit lahjoittaa 10 euroa lähettämällä tekstiviestin MIELI numeroon 16499.

Sekasin-chat
Sekasin-chat on valtakunnallinen laajasti avoinna oleva (ma-pe 9-24, la-su 15-24) 12-29 -vuotiaille tarkoitettu keskustelupalvelu, joka tukee mielen hyvinvointia ja mielenterveyden ongelmista selviytymistä. Palvelu on ilmainen, anonyymi ja luottamuksellinen. Diagnooseja tai lähetteitä ei tarvita – nuoren oma arvio avun tarpeesta riittää. Sekasin-chattia koordinoi Sekasin Kollektiivi, joka on lukuisten toimijoiden yhteenliittymä, jonka yhteinen missio on, ettei kukaan nuori jää pahan olonsa kanssa yksin. Tuemme nuoria verkossa eri tavoin, kehitämme jatkuvasti olemassa olevia tukimuotoja ja kokeilemme uusia. Kohtaamme nuoria Sekasin-chatissa, ryhmä-chatissa ja Discord-yhteisössä. Toiminnassa on mukana sosiaali-, terveys- ja nuorisoalan ammattilaisten lisäksi suuri joukko vapaaehtoistoimijoita. Sekasin Kollektiivin koordinaatiosta vastaa MIELI Suomen Mielenterveys ry, Suomen Punainen Risti, Setlementtiliitto sekä SOS-Lapsikylä. www.sekasin.fi

Sivua muokattu 27.11.2023


Sisältö liittyy seuraaviin aihealueisiin: